Tavaroista ja lupauksista

Joululoma alkoi mukavasti.  Sain oppilailta mm. suklaata, amaryllis-käsivoidetta, viikunahilloa, tuoksusaippuaa yms. tuiki tarpeellista ja ihanaa.  Suloinen turhuus ja hassuttelu  on ollut ideana jo pitkään perheen ja lähisukulaisten kesken, kun olemme antaneet joululahjoja toisillemme.  Eli kun kaikilla on erinäköistä tavaraa jo riittämiin, niin lahjapaperista paljastuukin asia, jonka tarkoituksena on yllättää.  Eurojen tuhlailun sijasta antajan on täytynyt käyttää hieman mielikuvitustaan.

Aatonaattona katsoin televisiosta dokumentin nimeltä Tavarataivas.  Ohjaaja Petri Luukkainen siirsi kaiken omistamansa varastoon ja haki sieltä tavaran päivässä.  Hän huomasi kokeilun aikana, että ihminen tulee toimeen aika pienellä tavaramäärällä ja että tavaroista luopuminen voi olla vapauttava kokemus.  Joulun alla esitetyn dokumentin oli varmaan tarkoitus herättää keskustelua siitä, tarvitseeko ihminen  kaikkia niitä uusia tavaroita ja vempaimia, joita mainokset yrittävät saada meitä hankkimaan.  Koko tämä meidän länsimainen talousjärjestelmämmehän perustuu siihen, että kulutamme ja näin pidämme koneiston pyörät käynnissä.  Ilmastonmuutos ja tuloerojen kasvu ovat saaneet toisinajattelijat vaatimaan kohtuutta: jatkuvan kasvun vaatimus voi ajaa ihmiskunnan tuhoon.  Pitäisikö koulun   kasvattaa oppilaista kriittisiä ja valikoivia kuluttajia vai vain iloisia kuluttajia?

Joulun aikaan perheellämme on tapana pelata seurapelejä.  Tänä vuonna pukinkontista ilmestyi peli nimeltä Pane miljoooooona menemään!  Eli se, joka ensimmäisenä sai tuhlatuksi miljoonan, oli voittaja.  Käänteistä Monopolin pelaamista siis.  Rahansa sai panna menemään mm. laukkaradalla, pörssissä, pelikasinolla, loistoristeilyllä, ostelemalla timantteja, turkiksia, samppanjaa, limusiineja, yksityiskoneita tai matkustelemalla ja juhlimalla ylenpalttisesti.  Olikin vaikea päästä rahoistaan eroon!  Mitä enemmän yritti, sitä enemmän rahaa kertyi.  Kerrassaan pähkähullu peli.

Pähkähullua on mielestäni myös tehdä ryppyotsaisia uudenvuoden lupauksia.  En olekaan tehnyt niitä aikoihin.  Joskus nuorempana kyllä ja nuoruuteen ne sopivatkin, koska nuoruus on vakavasti otettavaa aikaa.  Ei kuitenkaan aina, kuten seuraavista uudenvuodenlupauksista käy ilmi.  Tekijöinä siis oppilaani, joskus kymmenen vuoden takaa. 

Lupaan, että hyvin pyyhkii.  (pyyhekumi)
Lupaan, että en narise enkä valita. (ovi)
Lupaan olla mukava.  (tuoli)
Lupaan pitää salaisuudet.  (päiväkirja)
Lupaan olla sammumatta.  (lamppu)
Lupaan kannattaa lapsia ja aikuisia.  (jää)
Lupaan olla vireessä  (piano)
Lupaan olla hauskempi.  (vitsi)
Lupaan olla aikaani edellä.  (kello)
Lupaan olla liikkeellä ja käydä elämän uusille teille.  (jalat)



p.s.  Mieleni teki kuitenkin tehdä jonkinlainen uudenvuodenlupaus;olenhan ensi vuonna suuren elämänmuutoksen edessä.  Sillä vaikka en jääkään eläkkeelle elämästä vaan työstä, on se suuri muutos silti.  Lupaan YRITTÄÄ olla murehtimatta asioita liikaa  ETUKÄTEEN.  Tunnollinen työmuurahainen yrittää oppia jotain huolettomalta heinäsirkalta.

Onnellista uutta vuotta 2014!

Joulu tulla jollottaa, osa 2

Syyslukukausi alkaa olla lopuillaan.  Blogini idea oli tarkastella niitä tunteita ja tuntemuksia, joita tämä viimeinen vuosi opettajana toisi tullessaan.  Millä mielellä siis, kun noin puolet lukuvuodesta on takanapäin?

Päällimmäinen tunne on helpotus.  Ihanaa, että olen taas jaksanut kunnialla tehdä tätä palkitsevaa, mutta välillä hyvin raskastakin ja voimille ottavaa työtä.  Tunneskaalaan on mahtunut pettymystä, huolestuneisuutta, kyllästymistä ja muutama epätoivon hetkikin.  Ja sitten taas toisaalta iloa, innostusta, toiveikkuutta ja hieman haikeuttakin. Uskon, että pitkä joululoma antaa voimia jaksaa puurtaa kevätlukukaudellakin.

Tämä kirjoittamani sketsi on esitetty koulumme joulujuhlassa vuonna 2005.

Joulupukin uusi brändi  (hieman lyhennettynä)

Mainostoimiston johtaja:  - Olemme saaneet merkittävän tilauksen.  Erittäin vaikutusvaltainen taho , joka haluaa pysyä nimettömänä, on lähestynyt meitä.  Joulupukille on keksittävä uusi brändi.  Tai ainakin brändiä on päivitettävä.

Työntekijä 1:  - Mitä vikaa vanhassa on?

Työntekijä 2:  - Niin, ihmisethän kaipaavat turvallisuutta ja jatkuvuutta.

Työntekijä 3:  - Joulupukkibrändi on aivan liian vanhanaikainen ja paikoilleen jähmettynyt.

Työntekijä 4:  - Pätkätyöläinen joulupukki osoittaa huonoa potentiaalia.

Mainostoimiston johtaja:  - Päivän sanoma kuuluu: brändää itsesi tai tuhoudu!

Työntekijä 3:  - Olet sitä miltä näytät ja mitä annat itsestäsi ulos.

Työntekijä 4:  - Keskeisintä on kehittyä ja muuttua - jatkuvasti!

Työntekijä 1:  - Minusta joulupukki edustaa tuotemerkkinä myönteistä perinnettä.

Mainostoimiston johtaja:  - No, katsotaan mitä jätetään ja mitä uutta otetaan tilalle.

(joku tulee joulupukiksi pukeutuneena )

Mainostoimiston johtaja:  - Ensin ulkoinen imago eli vaatteet.  Punainen väri. Mitä sanotte?

Työntekijä 2:  - Minusta punainen viestii voimakkuutta ja iloa.

Työntekijä 1:  - Se on hyvin dynaaminen ja myyvä väri.  Ei sitä voi muuttaa.

Mainostoimiston johtaja:  - Okei, jätetään. Entäpä parta?

Työntekijä 3:  - Se on arvokas.  Haltia Gandalfillakin on parta.  Ja se leffa jos mikä myy: ajatelkaa kaikkia niitä oheistuotteitakin.

Työntekijä 2:   - Siihen liittyy ripaus taikaa, ei voi poistaa.

Mainostoimiston johtaja:  - Entä nämä pyöreät muodot? (painaa kepillä vatsaa paheksuvasti)

Työntekijä 1:  - Ne edustavat mielestäni pehmeitä arvoja.

Työntekijä 4:  - Joulupukki on kokemushaluinen hedonisti, joka uskaltaa toteuttaa itseään. (ottaa mittanauhan ja mittaa oman vyötärönsä)  Mutta kyllä sentti pari on saatava pois.

Työntekijä 3:  - Keskivyötärölihavuus voi olla terveydelle vaarallista.

Työntekijä 4:  - Joulupukin voisi laittaa mainostamaan terveysjuomaa.

Työntekijä 2:  - Niin tai uusia lenkkareita tai askelmittaria.

Mainostoimiston johtaja:  - Kyllä.  Yritämme muuttaa sesonkituote joulupukin pitkäkestoisemmaksi.  Mietitäänpä.

Tyäntekijä 3:  - Tärkeää on osoittaa, että joulupukkikin voi muuttua.

Työntekijä 1:  - Hänestä voidaan tehdä jopa nykyajan ihanneyksilö!

Työntekijä 2:  - Niin, ties mihin tässä vielä päästään!


Valmis mainos (musiikkia taustalla)

1.  - Multipersoona Joulupukki, still going strong!

  (joulupukki):  - Ei pidä jäädä paikoilleen, vaan on pyrittävä aina parempaan ja parempaan!

2.  -  Joulupukki, starting over and over again!

  (joulupukki):  - On otettava uudet haasteet vastaan!

3. - Koe uusi Joulupukki, nyt entistäkin vahvempana ja menestyvämpänä!

  (joulupukki):  - On pelattava peli loppuun ja voitettava!

4.  - Joulupukki, koko kansan pukki!

5.  - Joulupukki, koko kansan presidenttiehdokas!

6.  (tonttulakkipäinen):  -Joulupukki on hyvä henkilöstöjohtaja!

   (joulupukki):  - Itsearviointilomake:  kymmenen, kymmenen, kymmenen!

7.  - Joulupukin avulla talous ja työllisyys kasvuun!

   (joulupukki):  - Korvatunturi pörssiin!

8.  - Kansalta kysytään ja asioista päätetään demokraattisesti!

   (joulupukki):  - Tuotantoa ei viedä pois maasta, sen lupaan.  Korvatunturin pääkonttori säilyy Suomessa!

9.  - Joulupukki  tuntee myös globaalia vastuuntuntoa.

     (joulupukki):  - Ympäristöpäästöt kuriin!  Porokyyti ei saastuta!

10.- Joulupukki on ajan hermolla.  Hän tapaa laajaa nuorisojoukkoa sekä livenä että somessa.

   (joulupukki):  - Haluan näyttää hyvältä ja erottua massasta.  Elämäni tärkeitä prioriteetteja on hankkia mahdollisimman  paljon kokemuksia, esimerkiksi matkustelemalla!

11.  - Valitse  presidentiksi  Joulupukki, valitse draivia  ja  laatua!

12.   (joulupukki):  - Joka  päivä  juhlapäivä, joka  päivä  joulu!
 

Joulu tulla jollottaa, osa 1

On sitten pari viikkoa jouluun.  Ulkona on tällä hetkellä lunta maassa ja pari astetta pakkasta eli joulun ulkoiset puitteet ovat valmiina.  Hallitus on saanut aikaiseksi rakennepaketin ja toinenkin hieman epätoivottu lahja on vastaanotettu: Pisa-tutkimuksen tulokset.  Syyslukukauden loppu on aikamoisen raskas paketti kokeineen, arviointeineen ja juhlavalmisteluineen.  Paras joululahja on kuitenkin pitkä joululoma loppiaiseen saakka.  Ihanaa, opet,  ihanaa!

Hyvä joulupukki!

Pyytäisin sinulta tänä jouluna

- onnen avaimia ja kuun taivaalta
- joulun taikaa ja ihmeitä
- ketun oveluutta ja heinäsirkan huolettomuutta
- leijonan voimaa ja joutsenkaulaa
- säihkettä silmiin ja hymyä huuleen
- kestävää pinnaa ja jäitä hattuun
- keijun siipiä ja kolmea toivomusta
- nuottikorvaa ja silmää kauneudelle
- kaukokatseisuutta ja täsmämuistia
- näkymättömyysviittaa ja haltian taikasauvaa
- ruusunpunaisia silmälaseja ja kultaista kädenpuristusta


Ja sitten tämän blogikirjoituksen opettavainen osa: joulunvietto on kansainvälisempää kuin uskommekaan.

- piparkakun esi-isät tulevat itämaista
- piparkakkutalot ovat saaneet innoituksensa saksalaisesta  Hannu ja Kerttu -sadusta
- glögi on tullut Ruotsista
- joulukorttien lähettäminen on peräisin englantilaisista sisäoppilaitoksista
- onnea tuottavien esineiden piilottaminen ruokaan on keskiajan ranskalainen tapa
- joulukuusen edeltäjä oli misteli, druidien pyhä puu ja joulupukin puolestaan Pyhä Nikolaus, lasten suojelija
- sika ei legendan mukaan antanut Jeesuksen nukkua seimessään vaan tökki tätä harjaksillaan ja päätyi näin rangaistukseksi  kristittyjen joulupöytään
- joulurauha, joka julistetaan Suomen Turussa, tunnettiin Pohjoismaissa jo keskiajalla

Hyvää joulua!  God jul!  Merry Christmas!  Gute Weihnachten!  Buon Natale!  Feliz Navidad!  Joyeux Noel!

Mitä suomalaisuus on eli itsenäisyyspäivä lähestyy

Onko suomalaisuus taitoa hyväksyä tosiasiat?  Näin määritteli suomalaisuuden Risto Siilasmaa, kun Nokia myytiin Microsoftille jokin aika sitten.  Historian saatossa Suomi on joutunut tunnustamaan monet tosiasiat, esimerkiksi maamme maantieteellisen sijainnin, monessakin mielessä.  Mutta mitä suomalaisuuteen kuuluu yhdeksäsluokkalaisten mielestä?

Suomalaisuuteen kuuluvat heidän mielestään luonnonläheisyys, saunominen ja mökillä oleminen, kahvin ja viinan juonti, ruisleipä, tyttöjen ja poikien tasa-arvo, peruskoulu, marjat, metsät ja järvet, joulupukki, urheiluhallien paljous, Lappi, Aleksis Kivi, Sibelius ja Kalevala.  Tässä muutamia yhdeksäsluokkalaisten mietteitä suomalaisuudesta:

"Yksi parhaista ominaisuuksista Suomessa ovat kauniit maisemat ja luonto. Rakastan peltomaisemia ja metsämaisemia.  Kun olen ajellut skootterillani peltomaisemissa, olen hiljentänyt vauhtia ja nauttinut, kun autoja ei tule vastaan.  Metsämaisemissa on ihanaa pysähtyä johonkin tien reunaan ja vain kuunnella luonnon ääniä.  Kesäiltaisin, kun aurinko on laskemassa, jään usein katselemaan maisemaa.  Se on kesässä parasta!  Yksinäisyys auringonlaskussa pellolla!  Voi olla ihan rauhassa ja miettiä asioita."

"Rauha.  Suomessa ei ole sotia eikä väkivaltaisia mielenosoituksia.  Mitään terrori-iskujakaan täällä ei ole koskaan ollut.  Se tekee oloni erittäin turvalliseksi.  Säälin lapsia, jotka joutuvat viettämään lapsuutensa jatkuvassa pelossa vaikkapa heidän maassaan käynnissä olevan sodan takia.  Suomi on tietääkseni "rauhaisissa" väleissä muiden maiden kanssa."

"Marjat liittyvät omaan lapsuuteeni.  Meillä oli tapana käydä keräämässä mustikoita, puolukoita ja lakkoja mummoni ja pappani kanssa.  Aina  kun mentiin mummolaan, lähdettiin marjaan, minkä jälkeen tehtiin vispipuuroa, lakkakiisseliä tai hilloja marjoista.  Iltaisin sitten paistettiin muurinpohjalettuja ja syötiin ne itsepoimittujen marjojen kanssa."

Mitä suomalaisuus merkitsee äidinkielen opettajalle? Itselleni suomalaisuus merkitsee esimerkiksi sitä, että saan opettaa omalla äidinkielelläni eli suomen kielellä, käyttäen suomenkielisiä oppikirjoja.  Voin lainata kirjastosta suomenkielisiä kirjoja ja lehtiä. Kun sairastun,  voin mennä  terveyskeskukseen ja saan laadukasta hoitoa.  Saan pestä pyykkini 60 asteen lämmössä (ainakin toistaiseksi).  Voin hengittää puhdasta ja raikasta ilmaa ja mennä metsään kävelemään.  Suomalaisuuteen kuuluvat mielestäni myös pulla, Kalevala-korut, Marimekko (huolimatta plagiointisyytöksistä), sauvakävely, muumit ja marraskuu.  Eräässä koulumme  itsenäisyysjuhlaan keksimässäni ohjelmanumerossa lanseerattiin markkinoille uusi tuote: suomalainen marraskuu. 

"Pimeys on jotain eksoottista.  Tule Suomeen kokemaan pimeys ja harmaus.  Näin harmaata et koe missään muualla!  Säät vaihtelevat loskasta äärimmäiseen liukkauteen.   Kun kaamos koittaa, ihmiset vaipuvat horrokseen.  Parasta ovat pimeydessä  tuikkivat valot, jotka enteilevät tulevaa suurta valon juhlaa, joulua.  Masennu marraskuussa, juhli joulukuussa!"

  Eläköön Suomi ja onnea 6.12. johdosta!

Utopioita ja antiutopioita

Doctor Who (brittiläinen science fiction -televisiosarja) täytti vastikään 50 vuotta, ja  syntymäpäivää juhlittiin näyttävästi Lontoossa.  Scifillä eli tieteiselokuvilla ja  -kirjallisuudella on  omat vankkumattomat harrastajansa, ja uusia scifi-kirjoja ilmestyykin jatkuvasti.  Tämä kirjallisuudenlaji   kuuluu myös kahdeksasluokkalaisten opetussuunnitelmaan.

Marraskuun pimeydessä tuntui hieman hurjalta lukea tarinoita oppilaiden luomista tulevaisuuden maailmoista.  Näissä antiutopioissa (dystopioissa)  kaikki ovat sairaita, vihaisia ja surullisia.  Luonto on kuollut ja alituiset myrskyt riehuvat.  Maat sotivat keskenään, diktaattorit halltsevat ja ihmisiä orjuutetaan.  On köyhyyttä, nälänhätää ja uskonvainoja.  Lopulta ihmiset sekoavat ja hirviöt ja alienit valloittavat maapallon.

Itse en kuulu scifi-kirjallisuuden harrastajiin. Olen kyllä lukenut ja pitänytkin  Johanna Sinisalon ja Leena Krohnin kirjoista, ja Emmi Itärannan Teemestarin kirja oli tietysti upea.  Mutta jostain syystä tieteiskirjallisuutta lukiessa tulee mieleen :-Entä jos?  Entä jos scifi-kirjat osoittavatkin suunnan, johon maailma on todellisuudessakin menossa?  Eli pelottavat ja ahdistavat tulevaisuuden kuvat kertovatkin jotain omasta ajastamme.

Toki kasiluokkalaisten scifi-tarinoista löytyi toinenkin  puoli. Näissä utopioissa ilmastonmuutos on saatu pysäytetyksi ( kiitos maan uuden suojakuoren), on otettu käyttöön  uusia ekologisia energialähteitä, ihmiset, eläimet ja luonto voivat hyvin, ei ole sotia eikä väkivaltaa, demokratia vallitsee kaikkialla.  Robotit hoitavat raskaat työt (myös opettajan työn), ravinnoksi riittää pilleri ja koulupäivät ovat vain viiden minuutin mittaisia (koska aika on arvokasta ja päähän asetettava opetuskypärä hoitaa oppimisen). Ihminen pystyy aikamatkalla seikkailemaan  tulevaisuudessa ja menneisyydessä.

Eräs tarina sijoittuu vuoteen 3099.  Taivaalla näkyvät sanat "Kymmenen minuuttia" , jotka planeetalla on vielä jäljellä ennen tuhoutumistaan.  "Kauppa on täynnä herkkuja kahmivia ihmisiä.  Kassa on tyhjä, kassaneiti on takahuoneessa  polttamassa elämänsä viimeistä savuketta.  Kadut ovat täynnä äänekkäitä rakkaudentunnustuksia. Ihmiset juoksevat, pilvenpiirtäjistä syöksyy maahan toimistotyöläisiä, jotka haluavat tuntea viimeisen adrenaliinisyöksyn veressään." 

Tarinan nainen juoksee lapsensa kanssa kotiin. Hän miettii elämäänsä: "Hän ei ole koskaan ollut iloinen; maksamaton ilo on kielletty tässä maailmassa.  Tunteista on kerrottu monenlaisia taruja, on kerrottu miten ilon löytäminen siitä maksamatta  on Jumalan antama ihme, on kerrottu kuinka ihana tämä tunne on.  Kukaan ei tosin  ole tätä tunnetta vielä löytänyt."  Nainen syyttää poikansa puhumattomuudesta itseään.  Kun kymmenen minuuttua alkaa olla lopussa, poika lähestyy häntä.  " -Rakastan sinua, poika kuiskasi, ja naisen näkö pimeni. Maailma saattoi olla kuollut; hän saattoi olla kuollut, mutta kuolemansa hetkellä hän oli iloinen.  Hän oli vihdoin saanut palan kiellettyä hedelmää.  Hän oli tuntenut iloa." 

"Pientä ja hidasta on kaikki maailman työ " (Pentti Saaritsa)

Yrittäjyyskasvatus on aihekokonaisuus, jonka tavoitteita ja sisältöjä on tarkoitus käsitellä yli oppiainerajojen.  Sen tarkoituksena on kasvattaa yhteiskuntaan aktiivisia yksilöitä. Yrittäjyyskasvatus on ollut nykyisen valtakunnallisen opetussuunnitelman (vuodelta 2004) kantavia  teemoja.

Koulussamme on otettu yrittäjyyskasvatus tosissaan.  Oppilaat ovat vierailleet paikallisissa yrityksissä, ala-asteella on ollut Yrityskylä-toimintaa, yrittäjät ovat esitelmöineet koulussa ja kaikkiin mahdollisiin yritysaiheisiin kirjoituskipailuihin on aktiivisesti osallistuttu (hienoja tuloksia saavuttaen).  Tämä kaikki on ollut  merkityksekästä ja kannatettavaa, sillä näinhän oppilaat ovat saaneet varsin realistisen kuvan yrittämisestä ammattina.

Ideaalitilanteessa oppilas oppii koulunpenkilläkin aktiiviseksi ja osallistuvaksi.  Kaikki koulussa opittava on tärkeää, niin tuleville yrittäjille kuin toisen palveluksessa työskentelevillekin. Mikään taito ei kehity yhtäkkiä vaan hitaasti ja vähitellen, päivä päivältä. Perustietojen  ja -taitojen pohjalta oppilas voi soveltaa ja hyödyntää koulussa oppimiaan tietoja ja taitoja uusiin haasteisiin sekä tulkita ja järjestellä uutta tietoa järkevästi  ja hyödyllisesti. Koulussa opitaan myös työntekoa ja vastuuntuntoa.  Ehkä asennekasvatus onkin tärkein asia yrittäjyyskasvatuksessa.  Myös ihmissuhdetaidot kehittyvät, kun opettelee koulussa tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Kun oppilas huomaa, että hänen tietonsa ja taitonsa vähitellen kasvavat, hän alkaa luottaa omiin voimiinsa.  Kenties hän voi silloin ajatella: "Tämä voisi tulevaisuudessa olla minun juttuni."

P.S.  Saimme eilen tiedon, että kaksi koulumme oppilasta on yltänyt kolmen parhaan eli palkittavien joukkoon Uudenmaan yrittäjien YKI-yrittäjyysaiheisessa kirjoituskilpailussa  (ties kuinka monentena vuonna peräkkäin)!  Palkinnot jaetaan 28.11. palkitsemistilaisuudessa Karkkilassa.  Onnea Elisalle ja Karoliinalle!

Atsii! Niisk, niisk.

Aivasteluni, kirvelevät silmäni ja vuotava nenäni eivät johdu flunssasta vaan pölystä.  Koulussamme on sisäilmaongelmia (taitaa olla aika yleinen ongelma nykyään).  Eli pian alkaa remontti, joka kestää kolmisen kuukautta.  Kolme luokkaa kerrallaan tyhjennetään, ja opet opettavat milloin missäkin tuon ajan.  Onhan hienoa, jos ilmanvaihto saadaan kuntoon, mutta tieto tulevasta sai aikaan minussa pienen myllerryksen.

Joudunkin jo nyt hankkiutumaan (tai oikeastaan saan hyvän tilaisuuden hankkiutua)  eroon vanhoista monisteista sun muista, joita on kertynyt luokkani kaappeihin ja lipaston laatikoihin 33 vuoden ajan.  Uusilla opettajilla on kaikki tieto tyylikkäästi muistitikulla, mutta minä olen viimeinen mohikaani  (viimeinen mammutti jääkaudelta, viimeinen dinosaurus kivikaudelta?), jonka valtaisat monistepinkat, sanomalehtiartikkelit, kirjat yms. ovat keränneet pölyä jo muinaisista ajoista (ainakin 1980-luvun alusta).

Aloitin raivaamisen heti torstaina keskiviikon opettajainkokouksen jälkeen.  Tuossa samaisessa kokouksessa käsiteltiin paljon ensi lukuvuoden asioita (hankintoja ensi lukuvuodeksi, valinnaisaineita lukuvuodelle 2014, langattoman verkon rakentamista = ei koske enää minua!).  Tunsin itseni jo pienen tovin ulkopuoliseksi, mutta sitten sain kuulla, että sohvan verhoilukin uusitaan (jadenvihreästä kirkkaanpunaiseksi).  Minähän en sohvilla istu, en minkään värisillä, en kotonakaan: olen nimittäin sohvalla löhöäjä!  Kaappeja siivotessani  löysinkin, sattumalta sopivasti,   runon, jonka olin kirjoittanut aiheesta  Mitä onni on, kun kirjoitutin oppilailla runon samasta aiheesta.  Runo kuuluu näin:

onni on
kun rauhassa saa
sohvalla löhötä
omia aatoksiaan miettiä
piilossa maailman melulta
teetä hörppiä
kuluneissa villasukissa
lempiohjelmaansa töllöttää
paahtoleipää mutustaa
mielikirjaansa uppoutua
lumisadetta tuijottaa
kellon raksutusta kuunnella


Pieni aikamatka (pikakelauksella) teki siis myös hyvää.  Viskatessani  monisteita pois silmiini osui 1980-luvun aineiden  (nykyisin: kirjoitelmien) otsikoita.  Ei voi muuta sanoa, että kyllä ajat ovat muuttuneet.  Tässä muutama aineenotsikko näytteeksi:

Videot  - renki vai isäntä
Rauhanlaulujen sanomaa
Tellervo ja Assi  - naiset Mauno  Koiviston takana
Tietokoneet tulevat
Saako lasta lyödä?
Omatuntoni ei anna rauhaa
Disco - nuorten kohtaamispaikka
Suomi on urheilun suurvalta
Raikkaat kotihipat

Kuti tolit, mukananti kum kantat?

- Kuti tolit, mukananti kum kantat?

- Jukati tolim, kalam kantam.

- Kalamti mehiti?

- Emi mehik, kalami porimi.  Nähim kalami tulin yling pönisa, vetina pehitasa.  Mun kalani möksamsa palami.

-Tun kung menit?

- Mun lomina njohmam njohim. Suksijni, jöngsimi, njöhlijni kantam.


Kuulostaa aika eksoottiselta, vai mitä?  Kyseessä on ikivanha, noin 3000 vuotta vanha suomi.  Lähdettä en enää muista, olen napannut  näytteen jostain.  Sadat kielentutkijat ovat uhranneet koko elämänsä saadakseen selville, miten muinaiset esi-isämme puhuivat.  Kiitos heidän sinnikkyydelleen!

Yhdeksännellä luokalla opiskellaan kieleen ja kulttuuriin liittyviä asioita.  Oppilaat esittävät ajatuksiaan kielen ja identiteetin merkityksestä ja pohtivat, voisiko suomen kieli kuolla.  Maailmasta uhkaa nimittäin kadota 2500 kieltä.  Onko kielten monimuotoisuus verrattavissa luonnon biodiversiteettiin?  Joidenkin oppilaiden mielestä  maailmaan riittäisi yksi kieli, englannin kieli.  Jotkut taas kannattavat useita kieliä, koska kielten katoamisen myötä myös erilaiset kulttuurit katoavat.

Ikivanha suomi kuulostaa nykykielelle käännettynä suurin piirtein tältä:

- Mistä (kusta)  tulet, selässäsi (mukanasi)  mitä (kuta) kannat?

- Joelta tulen, kalaa kannan.

- Kalasi annatko (myytkö)?

- En anna (myy), kalani syön (puren).  Vaimoni (naiseni) kalani tulen ylle panee vedessä keittää.  Minä kalani
  maksan(sa) nielen  (vrt.pala).

- Sinä mihin (kuhun) menet?

- Minä lumessa jänistä ajan (noudan).  Suksiani, joustani, nuoliani kannan.

Vertigo X 3

Moni meistä on varmaan nähnyt Alfred Hitchcockin Vertigo-elokuvan ja lukenut  Paul Austerin Mr.Vertigo-kirjan.  Itselleni  "vertigo"  on valitettavan tuttu myös muuten, huimauksen muodossa.  Olen nyt sairaslomalla, koska vanha tuttuni  Mrs.Vertigo estää minua kävelemästä muuten kuin hoiperrellen, seinästä tukea ottaen.  Täytyy vain odottaa, että hän ystävällisesti irrottaa otteensa.

Kaunis lokakuu on muuttunut enemmän nimensä kaltaiseksi: lokaiseksi.  Ja perjantaina alkaakin sitten marraskuu eli kuolevan luonnon kuu.  On jotenkin viehättävää ja maanläheistä, että suomen kielessä kuukausien nimet viittaavat käsilläolevaan ajankohtaan, luontoon tai luonnosta elannon saamiseen.

Tammikuu-sanan tammi on  murteellinen ilmaus sydämelle eli tammikuu on sydänkuu (sydäntalven kuu).  Helmikuu viittaa puiden oksien jäähelmiin, maaliskuu lumen alta paljastuvaan maahan.  Huhtikuun huhti tarkoittaa puolestaan huhtaa: keväisin kaadettua havupuukaskea eli huhtaa. Indoeurooppalaisten kielten kuukaudet ovat saaneet ylväästi nimensä keisareilta ja jumalilta, esimerkiksi elokuu (August) keisari Augustukselta ja maaliskuu (Mars) Mars-jumalalta.

Koulun lukuvuodessa on nyt edetty toiseen vuosineljännekseen (modernimmin: kvartaaliin).  Ensimmäiset kokeet on pidetty ja lukuisat kirjoitelmat luettu ja arvioitu.  Eli on päästy kunnolla opettamisen ja opiskelun makuun.

Sunnuntain Hesariin oli koottu suomalaisen kirjallisuuden syksyn säkeitä eli syksyyn liittyviä runoja, lauluja ja romaanikatkelmia.  Lukijalta kysyttiin osuvinta syksyn kuvausta.  Paras ja osuvin on mielestäni, aina ja ikuisesti, Lauri Pohjanpään Syksy, joka on tuttu jo kansakouluajoilta.  Ja näinhän runo kuuluu:

                                      Kaksi vanhaa, vanhaa varista
                                      nuokkuu hiljaa pellon  aidalla.

                                      Ruskea on rinta kaisliston,
                                      taivas harmaa.  Sataa.  Syksy on.
                                               
                                       "Kurkikin jo lähti", veljelleen
                                         toinen virkkaa, niinkuin itsekseen.
                                          
                                        Pitkä hiljaisuus.  Jo toinenkin
                                       "niin maar; lähti", sanoo takaisin.

                                       Sitten vanhukset taas vaikenee. 
                                       Järven pintaan  sade soittelee.
                                                                                    
                                       Sukii siivenselkää toisen pää.
                                       Toinen joskus silmää siristää.

                                       Höyhenihin niskat kyyristyy.
                                       Sataa.  Hiljaista on.  Hämärtyy

                                       yli pellon mustan kynnöksen.
                                       Tuntuu riihen tuoksu etäinen.

                                       Kaksi märkää, vanhaa varista
                                       nuokkuu aatoksissaan aidalla.

                                       "Täytyy tästä ...", toinen havahtuu,
                                       lentoon verkkaisesti valmistuu.

                                       "Käyhän taaskin tarinoimassa.
                                        Oli oikein hauska tavata."
                                     
                    

Syyslomalta palattua eli Salaistakin salaisempi salapoliisi Mr. Moustache ratkaisee arvoituksen

Ajatus hieman takkuaa, vaikka on juuri palattu lomalta.  Mikä siinä onkin, että viikon loman jälkeen on vaikea aloittaa työt?  Kuulostaa kauhealta valittaa tästä asiasta mutta näin vaan on.  Oppilaatkin ovat aika vallattomia, ja on täysi työ asettaa  heidät jälleen ruotuun. No, tässä ei nyt auta murhe eikä valitus vaan eteenpäin, näin Aleksis  Kiveä vapaasti mukaillen.

Kahdeksannella luokalla käsitellään mm. dekkarikirjallisuutta.  Oppilaat oppivat jännityskirjallisuuden lajit (=arvoitusdekkari, kovaksikeitetty dekkari, rikosromaani, poliisiromaani ja kansinvälinen trilleri).  He luovat oman etsivähahmonsa, joita tänä vuonna ovat esimerkiksi agentti KalleWirtanen, rikostutkija Helena Rauskunen, salapoliisi Sera Holmes, ex-poliisi, harrastelijaetsivä Janne Leinonen, rikospoliisi Aki Kiteen poliisilaitokselta, EBI:n etsivä Franklin ja salaistakin salaisempi salapoliisi Mr. Mustache.  Ja sitten kasiluokkalaiset kirjoittavat dekkaritarinan, jossa rikoksen ratkaisee heidän luomansa hahmo.

Rikoksia ovat mm. timanttikorujen ja Ming-vaasin varastaminen, peruukin anastus, hotellimurha Agatha Christien tapaan, mäkihyppääjä Antti Raudan kuolema kesken mäkihypyn,  konttorivirkailijan katoaminen.   Ja etsivä ei suinkaan ratkaise rikosta tuosta vaan; ei, hän saa syyllisen selville   tarkasti ja huolellisesti, todisteiden avulla.  Tämä sukupolvi on CSI:nsa tarkoin katsonut, ainakin siltä vaikuttaa.  Mistä sitä tietää, vaikka tulevat rikostutkijat tässä selvittelevät rikosta, vaikkakin paperilla ja tarinan avulla.  Tai tulevat dekkarikirjailijat.

Näiden dekkaritarinoiden sävy on enimmäkseen kepeä, leikittelevä, paikoin humoristinenkin. Kosketusta todelliseen pahuuteen tai yhteiskunnan epäkohtiin ei ole.  Viaton usko maailman oikeudenmukaisuuteen ja hyvyyden voitoon ei ole saanut kolhua, onneksi.

"Tämä elämä käy laatuun; onhan se välimmiten lystiäkin ja nostelee hieman kantapäitä"

Syysloma ja Aleksis Kiven päivä lähenevät.  Aleksis Kivi on Nurmijärven kuuluisin ihminen.  Veikkaan, että  Aleksis Kiven päivää juhlitaan eniten täällä Nurmijärvellä.  Tänä vuonnakin hänelle on omistettu kokonainen viikko erilaisine taidetapahtumineen. Lisäksi Taaborin vuorella Kiven näytelmiä esitetään kesäisin ahkerasti.

Aleksis Kivi kuuluu myös yhdeksäsluokkalaisten opetussuunnitelmaan.  Oppikirjassa hänelle on omistettu oma lukunsa. Onhan Aleksis Kivi koko suomalaisen kaunokirjallisuuden peruskivi.

Seuraava kirjoittamani sketsi on joskus esitetty koulumme Aleksis Kivi -juhlassa.

Opettaja:  Kuten varmaan tiedättekin, tänään on 10.10. eli Aleksis Kiven päivä.

Oppilaat:  Buuu!

Opettaja: Älkääs nyt, Aleksis Kivi on ihan hyvä tyyppi.

Oppilas 1:  Sano yksi esimerkki.

Opettaja:  No, esimerkiksi hänen tyylinsä on aika persoonallista ja hauskaakin.

Oppilas 2:  "Venlan rukki pörrää siellä kuin iloinen sontiainen kesäiltana, ennustaen poutaa."

Opettaja (ilahtuen):  Katsopas, sehän oli Seitsemästä veljeksestä!

Oppilas 3: "Mutta niin muuttuu maailma; silloin kuin nyljetty orava, nyt mahdut hädintuskin tähän samaan hännystakkiin; niin muuttuu maailma, Eskoni."

Opettaja:  Ja se oli Nummisuutareista.  Tämähän on suorastaan ihmeellistä!

Oppilas 4:  "Sinne minunkin puumerkkini vielä tuleman pitää."

Oppilas 5:  "Mutta voimallinen tahto vie miehen läpi harmaan kiven."

Oppilas 6:  "Tämä elämä käy laatuun; onhan se välimmiten lystiäkin ja nostelee hieman kantapäitä."

Oppilas 7: "Tapani on, niin kuin sanoin, käydä aina esiin vakaasti, ilman pelkoa ja suoraan niin kuin ahvena."

Oppilas 8:  "Sinulla on tapana moittia suutaria ja panna kraatarin pykälän ylemmäs, mutta katsos, jos ei olis saappaita, nin eipä taitais olla jalkojakaan."

Opettaja:  Kuulkaas, minua ihan pelottaa, tämä on jo liian kummallista.  Mikä teitä oikein vaivaa?  Taidanpa soittaa terveydenhoitajan paikalle.  (näppäilee numeron ja puhuu puhelimeen:) Voitko tulla tänne äidinkielen luokkaan?  Täällä on nyt jotain pahasti vinossa.

Oppilas 9:  "Taidatko kieltää suuni käymästä?  Eikö ole minulla valta puhua?"

Opettaja:  On on, mutta...

Oppilas 10:  "Mutta sanonpa, ettei ole meistä lukumiehiksi, ja sen tähden jääkööt hyvästi siinä kohdassa kaikki puuhat."

Opettaja:  No,en minä nyt niinkään sanoisi...

Oppilas 11:  "Muuttakaamme metsään ja heittäkäämme hiiteen tämän maailman pauhu."

Opettaja:  Voi hyvänen aika, ei kai nyt sentään...

Oppilas 12:  "Päänne kovuus on teiltä tyhjä luuloitus."

Oppilas 13:  "Ahkeruus ja jokapäiväinen harjoitus voittaa viimein kaikki."

Opettaja:  Niin juuri.

Oppilas 14:  "Valeleppas, kurja veli, sydämesi tulikuohuvata kattilaa viileällä vedellä kärsivällisyyden lirisevästä ojasta."

Oppilas 15:  "Elämä on iloleikki!"

Terveydenhoitaja tulee:  Mikäs täällä on hätänä?

Oppilas 16:  "Mitä minä huolin, veitikka nuori?  Nyt veljet, koska olemme syöneet, niin laulamme, heläytämme että nummi tärisee."

terveydenhoitaja:  Heihin on iskenyt  Aleksis Kivi -tauti.  Oireet saattavat tuntua hieman kummallisilta, mutta menevät ohi, viimeistään huomenna.

On sitten lokakuu

On sitten lokakuu, jonka huomaa esimerkiksi punaisesta nenästä ulkovalvonnassa.  Opettajan työssä on paljon hyvää.  Se on ikiaikainen, hieno ja merkityksekäs ammatti.  Mutta on myös sellaisia asioita, joita en kyllä jää kaipaamaan siirtyessäni eläkkeelle.  Näitä ovat välituntivalvonnat, jälki-istuntovalvonnat, kokeiden korjaus, kurinpito, ajoittainen  huono sisäilma ja melu, jonottaminen ruokalassa ja ruuan hotkaisu kiireessä, opekokoukset ...  Listaa voisi vielä jatkaa, mutta häveliäästi tässä kohtaa vaikenen.

Nyt tuli huono omatunto, joten kiiruusti listaan myös asioita, joita jäänen kaipaamaan.  Eli energiaa puhkuvia työtovereita (=oppilaita), joilla ei kauheasti ole huolta huomisesta, yllätyksellisyyttä (koskaan ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan) ja suht samanlaisen arvomaailman jakavia kollegoita.

Opettajan työn plussapuolia ovat myös vaihtelevanpituiset työpäivät, ne kuuluisat pitkät lomat, työn itsenäisyys, työn ylevät tavoitteet. Äidinkielen opettajan työssä voit kehittää itseäsi loputtomiin,sillä äidinkieli on  MAAILMOJASYLEILEVÄ oppiaine, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Voinkin nyt lopettaa tämän kirjoituksen ja mennä sivistämään itseäni eli lukemaan dekkaria.

Adieu modukset eli hyvästi jääkää nyt hyvät ystävät

Syyskuu alkaa olla lopuillaan, ja ilmat ovat viilenneet.  Voi jättää hyvästit sekä muuttolinnuille että moduksille, joita kahdeksasluokkalaiset ovat jo monta viikkoa opiskelleet, kuka innokkaasti, kuka innottomasti.  Osa ei voi ymmärtää, miksi "normiverbillä" pitää olla jokin nimi (indikatiivi).

  Konditionaalia (voisitko lainata kynän?) selvästi parempi on imperatiivi (heitä kynä!), mutta kolmas persoona taas on aivan järjetön (hän opiskelkoon uutterasti). -Mutta onhan semmoinen kuitenkin olemassa kuin "Onneksi olkoon!", yrittää ope selittää. -Ja miten hienolta kuulostaakaan, kun tarinan velho loitsii: "Pilvet väistykööt ja taivas auetkoon!"

  Viimeistään potentiaali (muistanet sen vai lienetkö jo unohtanut?) herättää vastalauseiden myrskyn: -Mitä ihme kieltä toi on, jotain murretta vai?  Onneksi vihdoin sitten, kun koe alkaa jo häämöttää lähietäisyydessä, kovaäänisinkin modusten vastustaja hiljenee ja alkaa opiskella tosissaan.


Oppilaiden modusrunoja

Meri, ota minut aalloksesi!
Poimisin meritähdet rannoille.
Hioisin kivet pyöreiksi.
Tekisin vaahtopäitä tyrskyiksi.


Kirja, ota minut lukijaksesi!
Kääntelisin lehtiäsi aamuin illoin.
Kiehtovia sanojasi ihailisin.
Tarinasi sydämessäni säilyttäisin.


Romeo, ota minut Juliaksesi!
Kokannen sinulle joka päivä.
Rakastanen sinua ainiaan.
Halinnen sinua aina kun vain haluaisit.


Jalka, ota minut kengäksesi!
Lämmittänen pakkasella.
Sovinnen jalkaasi.
Suojannen sateelta.


Kukka, ota minut terälehdeksesi!
Annan sinulle auringon taivaalta.
Suojaan sinua pahalta maailmalta.
Lakastun kanssasi, kun kesä loppuu.


Tie, ota minut kulkijaksesi!
Kävelen tietäsi kauas.
Tulen kuitenkin takaisin.
Aina palaan matkoiltani.

Kielillä puhumisesta eli Festina lente!

Äidinkielen opettajat ovat tunnetusti kirjallisuuden, teatterin ja elokuvan eli kaikenlaisen taiteen ystäviä.  Useat heistä rakastavat myös vieraiden kielten opiskelua kuten myös minä.  Koulussa opiskelin ruotsia, englantia ja saksaa, yliopistossa latinaa, viroa ja unkaria.  Myöhemmällä iällä olen opiskellut ranskaa, italiaa ja espanjaa.  Kielistä on ollut elämässäni huvia ja hyötyä.

Valinnaiskurssien villillä vuosikymmenellä eli 1990-luvulla opetin Kielisoppaa-nimisellä kurssilla latinaa, viroa ja italiaa.  Pidin myös Italian alkeet -nimisen kurssin ja Italia-kerhoa.  Ja 1980-luvulla suuri ihastukseni ranskan kieleen johti siihen, että opetin yhden kevään kahdelle luokalle ranskaa (kun ketään muuta ei löytynyt).  Innokkuuteni varmaan korvasi puutteita näiden kielten opetuksessa.

Yhdeksännellä luokalla Agricolan yhteydessä puhutaan latinasta 1500-luvun vallankielenä.  Minulla on tapana tuolloin hieman opettaa latinaa.  Oppilaat saavat  lisäksi valita oman "lempparinsa" latinankielisistä lentävistä lauseista.  Tämän vuoden suosituimpia olivat  Dum spiro, spero (Niin kauan kuin on elämää, on toivoa),  Per aspera ad astra (Vaikeuksien kautta tähtiin),  Carpe diem  (Tartu hetkeen)  ja Festina lente! (Kiiruhda hitaasti!).  Niin ikään yhdeksännen luokan oppilaat tutustuvat yhden oppitunnin verran sukulaiskieleen viroon, jonka  Kuidas käsi käib?  (Mitä kuuluu?) jaksaa aina huvittaa.

Nuo mainitut lentävät lauseet sopivat myös opettajan työn motoiksi.  Ilman toivoa ei kukaan opettaja jaksaisi tätä työtä tehdä.  Opettaja toivoo näkevänsä oppilaan selviytyvän vaikeuksien kautta -jos ei tähtiin- niin sentään tasapainoiseen elämään.  Ja jos malttaisi kiiruhtaa hitaasti, pystyisi myös nauttimaan onnistumisen hetkistä, ainakin silloin tällöin.

Viimeistä kertaa: sanaluokat

Hieman haikealta tuntui ajatella, että opetan nyt sanaluokkia viimeisen kerran.   Sanaluokkien opetuksella on tietysti  itseisarvo, mutta  mitä muuta?  Miksi sanaluokkia  (ja muita kielentuntemuksen eli vanhanaikaisesti sanottuna kieliopin asioita) opetetaan?  Kun oppilas tutustuu oman kielensä ominaispiirteisiin ja rakenteisiin, hän saa välineet kielen ilmiöiden erittelemiseen.  Tämä puolestaan kehittää  sekä hänen teksti- ja ilmaisutaitojaan että ajattelutaitojaan.  Myös vieraiden kielten oppiminen helpottuu.  Eli syitä on monia.

Yleensä oppilaat kokevat sanaluokat läheisiksi.  Ne ovat osa elävää, omaa äidinkieltä.


Pidän substantiiveista:
jäätelöstä, sametista ja musiikista.
Huippuja ovat kesä ja sunnuntai
mutta ei sovi unohtaa
rakkautta ja ystävyyttä.


Adjektiivit ovat mahtavia:
kuten kirkas, kumiseva ja kohiseva.
Hyviä ovat myös
täydellinen ja ainutkertainen
mutta paras on
hienotunteinen.

Ilman verbejä ei voi olla,
on lause silloin täysi nolla.
On verbien määrä loputon,
mukavia luku tolkuton:
ilahduttaa, auttaa, tukea,
nukkua, herätä, pukea,
runoja kirjoittaa ja lukea.
Mitä vielä keksisin,
jotta verbit taitaisin:
sinertää, punastua, vaaleta,
voimistua, kehittyä, haaleta.
Mutta ykkösverbit on
olla ja elää.

Pronomineista tärkein on
minä.
Perässä tulevat
hän, sinä ja me.

Numeraalien ykkönen on kymmenen.
Hyvänä kakkosena tulevat ensimmäinen ja toinen.
Onnenlukuni on viisikymmentäneljä.


Partikkeli taipumaton
lauseita täydentää:
eilen, tänään, huomenna,
siellä, täällä, tänään,
oi, hoi ja voi,
ylös ja alas, yhtenään.

Miten peikot taltutetaan eli open selviytymiskeinoja

Opettajan työssä on paljon peikkoja eli pelkoja, jotka kummittelevat silloin tällöin mielessä.  Yksi peikko on, että jotain vakavaa tapahtuu: tulipalo tai jokin muu äkillinen onnettomuus tai uhkaava vaaratilanne. Kaikki opettajat ovat toki tutustuneet koulun turvallisuusohjeeseen ja harjoitellet oppilaiden kanssa ohjatusti poistumista. Viime keskiviikkona saimme lisää turvallisuuskoulutusta, uuden Tulikukko-ohjelman mukaisesti.  Kävimme läpi erilaisia hiuksianostattavia vaaratilanteita ja harjoitimme ihan konkreettistakin pelastustyötä: jokainen vuorollaan tukahdutti liekit vaahtosammuttimen, sammutuspeitteen ja pellin  avulla.

Toinen peikko voi olla huoli oppilaasta.  Aluksi sitä purkaa huoltaan kollegalle, mutta sitten alkaa tuntua, ettei se riitä.   Huolen vyöhykkeistö -niminen väline on kehitetty kasvatusalan työntekijöiden  avuksi.  Sen mukaan työntekijä arvioi huolensa senhetkistä astetta suhteessa omiin mahdollisuuksiinsa tukea oppilasta.  Jokainen opettaja tekee parhaansa auttaakseen oppilasta.  Joskus vain täytyy tunnustaa oma rajallisuutensa: voimavarat eivät riitä jatkuvaan huolehtimiseen. OHR eli oppilashuoltoryhmä on paikka, josta voi myös saada apua.

Kolmas peikkokin joskus kiusaa, kun miettii omaa jaksamistaan.  Vertaistukea saa tietysti kollegoilta ja omalta aviomieheltä, joka on myös opettaja.  Ja opettajaystävän tarjoama samppanjalasillinen Strindbergillä  (ensimmäisen lapsenlapsen kunniaksi ) tietysti piristää mieltä.  Peräti neljä ystävistäni on opettaja, kuinkas sattuikaan!  Voimien kartuttamiseen auttavat myös omalla kohdallani liikunta, puutarhanhoito ja lukeminen.

  Ei haluaisi vielä myöntää, mutta lomakin  jo kangastelee  mielessä: viisi ja puoli viikkoa syyslomaan! 

Oi ihana elokuu ja rakkaat, raskaat riiviöt

Tuntui suorastaan juhlalliselta kävellä elokuun kirpeänä maanantaiaamuna töihin, täysin sinisen taivaankannen alla.  Sielukin ehti mukaan, kun rauhalliset askeleet veivät kohti koulua.  Uusi viikko, uusi aloitus, uusi mahdollisuus.  -Mutta: ensimmäisen kerran tänä lukuvuonna tuntui todella vaikealta.  Eräs seitsemännen luokan poika on selvästi päättänyt ottaa minulta luulot pois!  Tuntuu raskaalta ajatella, että kaksintaistelumme jatkuisi koko vuoden.

 Todella huonolle käytökselle ei voi antaa periksi.  Asia vaivasi kotonakin niin paljon, että lähetin pojan kotiin viestin.  Onneksi äiti oli valmis yhteistyöhön ja lupasi keskustella poikansa kanssa.

Silloin kun  töissä menee mukavasti, tuntuu että tätä hommaa eli opettajan työtä voisi jatkaa loputtomiin.  Sitten kun todella ikäviä asioita tapahtuu, haluaisi lopettaa saman tien.

Opettajana ei voi koskaan tietää, millainen päivästä tulee, vaikka olisi lähtenyt kotoa hyväntuulisena ja hienot suunnitelmat mukana.  Joku oppilas on juuri sinä päivänä päättänyt heittää opelle haasteen ja onhan siihen jotenkin vastattava.  Tämä on pahimmillaan uuvuttavaa ja parhaimmillaan , noh, haasteellista.

Ei ihan nahistunut naatti mutta melkein

Täytyy myöntää, että ensimmäisen viikon jälkeen olin ihan naatti (niin olivat kaikki muutkin).  Jos olo oli alussa ollut kumman epätodellinen ja irrallinen, niin herätyskellon soidessa kuuden jälkeen raaka todellisuus ravisteli hereille.Koulu on siinä mielessä kumma työpaikka, että kaikki henkilökohtainen pakosta unohtuu, kun hektinen tahti tempaa mukaansa.

Jokaisella opettajalla on varmaan oma henkinen työkalupakki, jolla selvitä päivittäisestä kohtaamisesta satojen energisten oppilaiden kanssa. Nuorella opella on ideoita, iloa ja idealismia mutta väitän, että niillä selviää myös kokenut opettaja.  Huumoria ja pitkää pinnaa unohtamatta.

Oppilaat ällistyttävät vieläkin.  Kukapa vanhempi voisikaan ajatella, miten heidän juuri kahdeksannen luokan aloittaneet taaperonsa pohtivat syvällisiä ja perustelevat hienosti mielipiteensä.Tässä muutamia esimerkkejä tämän päivän pohdinnoista:

"Se miltä ihminen näyttää ei merkitse mitään, koska tärkeintä on, millainen hän on sisältäpäin.  Ei kukaan viihtyisi kauniin ihmisen kanssa, jos hän on ilkeä ja itserakas ja ajattelee vain itseään.  Tärkeintä on, millainen sydän ihmisellä on, ei millaiset vaatteet ja tukka."  "Ihminen voi olla ihan erilainen kuin mitä kuvitteli, kun häneen tutustuu.""Kaikki ovat erilaisia ja jokaisella on oikeus näyttää omalta itseltään,"  "Jokainen ihminen on jollekulle tärkeä tai läheinen, näytti sitten miltä näytti."

Oppilaat pohtivat myös kuolemanrangaistusta, koe-eläinten käyttöä, valehtelua ja avaruudessa mahdollisesti olevaa  elämää.

Viikon saldo: väsymystä, hektisyyttä ja iloista ällistelyä oppilaiden taidoista.

Työn imussa jälleen

Perjantain VESO:n typerryttävä tietomäärä melkein nujersi opeparan, joka vielä kesäfiiliksissä oli saapunut luottavaisena kouluun. On se opettaja paljosta vastuussa, ei voi muuta kuin jälleen kerran todeta. Riittämättömyyden tunnetta vastaan ei auta kuin luottamus omiin kykyihinsä ja kokemuksen ääni  ("Kyllä sinä taas selviät tästä vuodesta").

 Viikonlopun jälkeen  uusin voimin oli aika astua perustehtävän pariin eli kohdata oppilaat. Ja se oli mukavaa.  Oman valvontaluokkani oppilaat olivat edelleen kullanmuruja (eivät vielä murrosiän tuiskeessa) eli rauhallisia, hyvinkäyttäytyviä ja iloisia.  Koulumme oppilaat ja heidän vanhempansa ovat melkein poikkeuksetta  kiinnostuneita koulusta ja ymmärtävät koulutuksen ja opiskelun tärkeyden, mikä helpottaa opettajan työtä. Mutta kyllähän se väsymys aina välillä iskee, puolin ja toisin.   Ei kuitenkaan vielä,  tässä vaiheessa.

Huomenna alkaa sitten varsinainen koulutyö ja lukujärjestys astuu voimaan. 

Tästä se alkaa!

Viimeinen vuosi opettajana käynnistyy huomenna VESO:lla eli virkaehtosopimuksen mukaisella koulutuspäivällä.  Kutsu siihen tuli maanantaina sähköpostitse.  Aamupäivällä saamme tietoa tulevasta lukuvuodesta ja iltapäivä on varattu kirjojen rahtaamiseen, tilausten tarkasteluun ja omaan lukuvuoden suunnitteluun.

Blogini idea on katsoa omalla kohdallani, millaisia tunteita ja ajatuksia viimeinen vuosi opettajana tuo tullessaan.  Onko jotain erityistä vai sujuuko vuosi kuten aikaisemmat (33 vuotta).  En ole aikaisemmin pitänyt blogia, joten tämä on ensimmäinen vuosi bloggarina ja viimeinen opettajana.