Tuntui suorastaan juhlalliselta kävellä elokuun kirpeänä maanantaiaamuna töihin, täysin sinisen taivaankannen alla. Sielukin ehti mukaan, kun rauhalliset askeleet veivät kohti koulua. Uusi viikko, uusi aloitus, uusi mahdollisuus. -Mutta: ensimmäisen kerran tänä lukuvuonna tuntui todella vaikealta. Eräs seitsemännen luokan poika on selvästi päättänyt ottaa minulta luulot pois! Tuntuu raskaalta ajatella, että kaksintaistelumme jatkuisi koko vuoden.
Todella huonolle käytökselle ei voi antaa periksi. Asia vaivasi kotonakin niin paljon, että lähetin pojan kotiin viestin. Onneksi äiti oli valmis yhteistyöhön ja lupasi keskustella poikansa kanssa.
Silloin kun töissä menee mukavasti, tuntuu että tätä hommaa eli opettajan työtä voisi jatkaa loputtomiin. Sitten kun todella ikäviä asioita tapahtuu, haluaisi lopettaa saman tien.
Opettajana ei voi koskaan tietää, millainen päivästä tulee, vaikka olisi lähtenyt kotoa hyväntuulisena ja hienot suunnitelmat mukana. Joku oppilas on juuri sinä päivänä päättänyt heittää opelle haasteen ja onhan siihen jotenkin vastattava. Tämä on pahimmillaan uuvuttavaa ja parhaimmillaan , noh, haasteellista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti