Opettajan työssä on paljon peikkoja eli pelkoja, jotka kummittelevat silloin tällöin mielessä. Yksi peikko on, että jotain vakavaa tapahtuu: tulipalo tai jokin muu äkillinen onnettomuus tai uhkaava vaaratilanne. Kaikki opettajat ovat toki tutustuneet koulun turvallisuusohjeeseen ja harjoitellet oppilaiden kanssa ohjatusti poistumista. Viime keskiviikkona saimme lisää turvallisuuskoulutusta, uuden Tulikukko-ohjelman mukaisesti. Kävimme läpi erilaisia hiuksianostattavia vaaratilanteita ja harjoitimme ihan konkreettistakin pelastustyötä: jokainen vuorollaan tukahdutti liekit vaahtosammuttimen, sammutuspeitteen ja pellin avulla.
Toinen peikko voi olla huoli oppilaasta. Aluksi sitä purkaa huoltaan kollegalle, mutta sitten alkaa tuntua, ettei se riitä. Huolen vyöhykkeistö -niminen väline on kehitetty kasvatusalan työntekijöiden avuksi. Sen mukaan työntekijä arvioi huolensa senhetkistä astetta suhteessa omiin mahdollisuuksiinsa tukea oppilasta. Jokainen opettaja tekee parhaansa auttaakseen oppilasta. Joskus vain täytyy tunnustaa oma rajallisuutensa: voimavarat eivät riitä jatkuvaan huolehtimiseen. OHR eli oppilashuoltoryhmä on paikka, josta voi myös saada apua.
Kolmas peikkokin joskus kiusaa, kun miettii omaa jaksamistaan. Vertaistukea saa tietysti kollegoilta ja omalta aviomieheltä, joka on myös opettaja. Ja opettajaystävän tarjoama samppanjalasillinen Strindbergillä (ensimmäisen lapsenlapsen kunniaksi ) tietysti piristää mieltä. Peräti neljä ystävistäni on opettaja, kuinkas sattuikaan! Voimien kartuttamiseen auttavat myös omalla kohdallani liikunta, puutarhanhoito ja lukeminen.
Ei haluaisi vielä myöntää, mutta lomakin jo kangastelee mielessä: viisi ja puoli viikkoa syyslomaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti