Täytyy myöntää, että ensimmäisen viikon jälkeen olin ihan naatti (niin olivat kaikki muutkin). Jos olo oli alussa ollut kumman epätodellinen ja irrallinen, niin herätyskellon soidessa kuuden jälkeen raaka todellisuus ravisteli hereille.Koulu on siinä mielessä kumma työpaikka, että kaikki henkilökohtainen pakosta unohtuu, kun hektinen tahti tempaa mukaansa.
Jokaisella opettajalla on varmaan oma henkinen työkalupakki, jolla selvitä päivittäisestä kohtaamisesta satojen energisten oppilaiden kanssa. Nuorella opella on ideoita, iloa ja idealismia mutta väitän, että niillä selviää myös kokenut opettaja. Huumoria ja pitkää pinnaa unohtamatta.
Oppilaat ällistyttävät vieläkin. Kukapa vanhempi voisikaan ajatella, miten heidän juuri kahdeksannen luokan aloittaneet taaperonsa pohtivat syvällisiä ja perustelevat hienosti mielipiteensä.Tässä muutamia esimerkkejä tämän päivän pohdinnoista:
"Se miltä ihminen näyttää ei merkitse mitään, koska tärkeintä on, millainen hän on sisältäpäin. Ei kukaan viihtyisi kauniin ihmisen kanssa, jos hän on ilkeä ja itserakas ja ajattelee vain itseään. Tärkeintä on, millainen sydän ihmisellä on, ei millaiset vaatteet ja tukka." "Ihminen voi olla ihan erilainen kuin mitä kuvitteli, kun häneen tutustuu.""Kaikki ovat erilaisia ja jokaisella on oikeus näyttää omalta itseltään," "Jokainen ihminen on jollekulle tärkeä tai läheinen, näytti sitten miltä näytti."
Oppilaat pohtivat myös kuolemanrangaistusta, koe-eläinten käyttöä, valehtelua ja avaruudessa mahdollisesti olevaa elämää.
Viikon saldo: väsymystä, hektisyyttä ja iloista ällistelyä oppilaiden taidoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti