Moni meistä on varmaan nähnyt Alfred Hitchcockin Vertigo-elokuvan ja lukenut Paul Austerin Mr.Vertigo-kirjan. Itselleni "vertigo" on valitettavan tuttu myös muuten, huimauksen muodossa. Olen nyt sairaslomalla, koska vanha tuttuni Mrs.Vertigo estää minua kävelemästä muuten kuin hoiperrellen, seinästä tukea ottaen. Täytyy vain odottaa, että hän ystävällisesti irrottaa otteensa.
Kaunis lokakuu on muuttunut enemmän nimensä kaltaiseksi: lokaiseksi. Ja perjantaina alkaakin sitten marraskuu eli kuolevan luonnon kuu. On jotenkin viehättävää ja maanläheistä, että suomen kielessä kuukausien nimet viittaavat käsilläolevaan ajankohtaan, luontoon tai luonnosta elannon saamiseen.
Tammikuu-sanan tammi on murteellinen ilmaus sydämelle eli tammikuu on sydänkuu (sydäntalven kuu). Helmikuu viittaa puiden oksien jäähelmiin, maaliskuu lumen alta paljastuvaan maahan. Huhtikuun huhti tarkoittaa puolestaan huhtaa: keväisin kaadettua havupuukaskea eli huhtaa. Indoeurooppalaisten kielten kuukaudet ovat saaneet ylväästi nimensä keisareilta ja jumalilta, esimerkiksi elokuu (August) keisari Augustukselta ja maaliskuu (Mars) Mars-jumalalta.
Koulun lukuvuodessa on nyt edetty toiseen vuosineljännekseen (modernimmin: kvartaaliin). Ensimmäiset kokeet on pidetty ja lukuisat kirjoitelmat luettu ja arvioitu. Eli on päästy kunnolla opettamisen ja opiskelun makuun.
Sunnuntain Hesariin oli koottu suomalaisen kirjallisuuden syksyn säkeitä eli syksyyn liittyviä runoja, lauluja ja romaanikatkelmia. Lukijalta kysyttiin osuvinta syksyn kuvausta. Paras ja osuvin on mielestäni, aina ja ikuisesti, Lauri Pohjanpään Syksy, joka on tuttu jo kansakouluajoilta. Ja näinhän runo kuuluu:
Kaksi vanhaa, vanhaa varista
nuokkuu hiljaa pellon aidalla.
Ruskea on rinta kaisliston,
taivas harmaa. Sataa. Syksy on.
"Kurkikin jo lähti", veljelleen
toinen virkkaa, niinkuin itsekseen.
Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin
"niin maar; lähti", sanoo takaisin.
Sitten vanhukset taas vaikenee.
Järven pintaan sade soittelee.
Sukii siivenselkää toisen pää.
Toinen joskus silmää siristää.
Höyhenihin niskat kyyristyy.
Sataa. Hiljaista on. Hämärtyy
yli pellon mustan kynnöksen.
Tuntuu riihen tuoksu etäinen.
Kaksi märkää, vanhaa varista
nuokkuu aatoksissaan aidalla.
"Täytyy tästä ...", toinen havahtuu,
lentoon verkkaisesti valmistuu.
"Käyhän taaskin tarinoimassa.
Oli oikein hauska tavata."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti