Lukuvuosi 2013-2014 on ohi ja samalla myös työelämä omalta kohdaltani. Oikeastaan olen nyt ensin kesälomalla ja vasta 1.8. alkaen eläkkeellä. Mutta mitkä ovat tämänhetkiset tunteeni ja ajatukseni, joista olen melkein vuoden verran tähän blogiini kirjoitellut?
Ensimmäinen ajatukseni on, että olen eläkkeeni (eläkkeelle pääsyni) ansainnut. Täytyyhän elämässä olla muutakin kuin työ (=koulu, jossa olen viettänyt suurimman osan elämästäni :D). Mutta tunteeni ovat sekoitus monenlaista: hieman haikeutta, tunnetta jonkin lopullisuudesta ja päättymisestä ja toisaalta helpotusta, toivoa uuden alkamisesta. Viimeiseen työpäivään mahtui myös surua. Päivää ennen koulun loppumista saimme tiedon työtoverimme menehtymisestä vakavaan sairauteen, mikä hiljensi muuten niin puheliaan ja iloisen opettajainhuoneen.
Minua muistettiin kevätjuhlassa kukin ja rehtori kiitti hyvästä työstä. Valvontaluokkani oppilaat muistivat myös lahjoin ja kortein. Eräässä kortissa luki: -Kiitos kaikesta saamastani tuesta, kiitos inspiroivasta äidinkielen opetuksesta. Oli ilo olla oppilaanasi. Tämä kiitos on koko työurani paras tunnustus! Eräs entinen oppilaani saapui tyttärensä (joka myös oli oppilaani) kanssa onnittelemaan ruusukimpun kera. Korttiin oli kirjoitettu: - Olemme molemmat saaneet nauttia antamastasi opetuksesta ja ohjauksesta. Isä nuoren ja innokkaan, tytär kokeneen ja kärsivällisen opettajan huomassa. Tuhannet kiitokset! Kahden sukupolven kiitokset, voiko enempää toivoa!
Näin on työurani saapunut päätökseensä. Marjaomenapuu kukkii valkoisena, ja aurinko pilkistelee pilven lomasta: on kesä. Tämä on viimeinen blogikirjoitukseni. Blogini auttoi osaltaan minua selviämään antoisasta mutta ajoittain raskaastakin viimeisestä opettajavuodesta sekä myös luopumaan ja irtautumaan. Kiitoksia myös teille, arvoisat lukijat, jotka olette jaksaneet seurata blogiani, ja mukavaa kesää!
Ruokokaislat taipuvat tuulessa
hehkuvanpunaisena loistaa jakaranda
akaasia luo avukseni varjon
granaattiomena tahraa asuni
kaukana on häilyvän ja oikullisen Sethin aika,
kaaos,
jolloin kivettynein kasvoin tuijotin etäisyyteen,
kaktukset repivät ihoa
ja Egyptin pimeys laskeutui ylleni
astioissa palavat suitsukkeet
eteeni kannetaan mirhamia, balsamia, taateleita, viikunoita
olen norsunluuta, ebenpuuta, kultahiekkaakin arvokkaampi
voiman jumalatar on nyt puolellani
vettä, valoa ja varjoa on Thoth minulle ennustanut
lootuksesta olen syntynyt uudelleen
vesiruukkujen kantajat kulkevat kaivolle
Niili virtaa leveänä ja tyynenä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti