Piti sitten miettimäni opettajan urani kohokohtia. Hmm. ( Vitsin mukaan niitä on kolme: kesä-, heinä- ja elokuu). Sekalaisessa järjestyksessä mieleeni tulevat esimerkiksi tilanteet, joissa on yhdessä oppilaiden (ja opettajien) kanssa ponnisteltu jonkin isomman tavoitteen eteen. Koko vuoden uurastus 50 oppilaan voimin sai aikaan West Side Story -musikaalin vuonna 1986. 1990-luvulla näytelmäkerholaisten kanssa tehtiin näytelmä, jota vietiin esitettäväksi läheisiin päiväkoteihin ja ala-asteelle. Lehtikerhossa toimitettiin ensin paperilehteä 1980-luvulla ja myöhemmin Suomen melkein ensimmäistä verkkolehteä Männynneulasia (joka on jo valitettavasti kadonnut bittiavaruuteen).
Hienoa on myös ollut, kun omat oppilaat ovat saavuttaneet kärkisijoja kirjoituskilpailuissa. Eräs oppilaani voitti 1990-luvulla Sydäntautiliiton järjestämän kirjoituskilpailun ja sai palkinnoksi matkan, johon koko luokka pääsi osallistumaan. Uudenmaan yrittäjien järjestämissä ja valtakunnallisessa Yritys Hyvä -kirjoituskilpailuissa koulumme oppilaat ovat usein yltäneet ensimmäiselle sijalle. Mukavaa on ollut tavata entisiä oppilaita, kun he ovat tulleet oma-aloitteisesti juttusille ja on kuullut, että heillä menee hyvin. Laurasta tuli kirjailija ja Sannasta lääkäri. Osasta on tullut kollegoja ja jatkuvasti entisiä oppilaita ilmaantuu kouluumme sijaisiksi.
Jokin tässä listaamisessani jäi askarruttamaan. Kaikki edellä mainitut ovat hienoja asioita, mutta ehkä kohokohdat ovat olleetkin jotain muuta.
Todellisia kohokohtia ovat sittenkin olleet ne kerrat, kun on nähnyt, että oppilas (kovankin ponnistelun jälkeen) on oivaltanut oppimastaan jotakin. Hienoa on ollut nähdä, miten oppilas on vuoden tai vuosien aikana kehittynyt kirjoittajana ja jopa ruvennut pitämään kirjoittamisesta. Tai miten joku on löytänyt kirjallisuuden maailman, mistä hänelle on iloa lopun elämää. Yksi kohokohta on havaita, miten luokasta vähitellen muodostuu yhteisö, joka opiskelee, kehittyy ja kasvaa yhdessä kolmen vuoden aikana. Ja ihan huippua on seurata oppilaiden ajatusmaailman kehittymistä; osasta oppilaita kehittyy varsin syvällisiäkin pohtijoita.
Ja onhan sitä itsekin muuttunut työuransa aikana. Kokemuksen tuoma hiljainen tieto ei ole syntynyt helposti vaan yrityksen ja erehdyksen kautta; jos itseään nyt edes voi minään kaiken oppineena tai tietävänä pitää. Olisi hienoa ajatella, että epäonnistumiset kasvattavat opettajaa (jos älyää ottaa opikseen). Yksi oivallus on ollut, että voi joskus sanoa: "En tiedä, mutta otetaan asiasta selvää" (mikä nopean nettiyhteyden ja älypuhelimen ansiosta nykyisin tapahtuukin hetkessä). Kohokohtia ovat siis olleet ne hetket, jolloin on oppinut jotain (tärkeää) opettajan työstä.
Ja aivan mahtavaa on aina ollut, kun joku on tuonut opettajainhuoneeseen pullaa!
P.S. Lähtölaskenta on alkanut: viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi... Minulla on työelämää jäljellä vielä viisi (5) viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti