Eräässä vastikään lukemassani kirjassa kehotettiin miettimään, minkä aika on nyt. Taitaapa olla muistelemisen aika (:D). Kun tarkastelee elämäänsä eläkkeelle siirtymisen lähestyessä, muistuvat mieleen vertailukohtina elokuvan tai kirjan käänteet ja huippukohdat ("elämä on kertomus"). Oman elämänsä huippukohtina voisi pitää esimerkiksi ammattiin valmistumista ja työpaikan saantia, oman kodin hankkimista, avioliiton solmimista ja lasten syntymistä. Joku voisi pitää näitä aika tavanomaisina, sillä hohdokkaammaltahan kuulostavat uralla eteneminen, palkinnot, jännittävissä paikoissa seikkaileminen, hullu rakastuminen, taiteellinen luomistyö, lottovoitto ...
Opettajan työ on enimmäkseen arkista puurtamista, ja opettajat ovat arjen sankareita siinä missä sairaanhoitajat, poliisit ja palomiehetkin. Mutta näin työelämänsä loppuvaiheessa tulee miettineeksi oman työuransa kohokohtia. Pitkällisen pohdinnan tuloksena päädyin siihen, että kohokohtia ovat olleet ne hetket tai tapahtumat, jotka ovat jättäneet elävimmät ja hauskimmat muistot.
Ennen lopullisen viran saantia (todellakin, tänne Nurmijärvelle sitten jäin 32 vuodeksi) ehdin harrastaa työntekoa useissa työpaikoissa. Sairaalassa, kirjakaupassa (Akateemisessa kirjakaupassa, jossa minua puhuteltiin neiti Anttilaksi), pankissa, taidemuseossa, kirjastoissa (yhteensä kolmisen vuotta), lehdessä, kustantamossa. Tein myös paljon opettajansijaisuuksia eri kouluissa, ja toimin etäopettajana Markkinointi-instituutissa.
Helsingin Yliopiston Kotimaisen kirjallisuuden laitokselta (jossa toimin kirjastoamanuenssin sijaisena puolitoista vuotta) ovat jääneet mieleen (nuoren naisen näkökulmasta) mielenkiintoiset "tyypit" ja pyöräily, joka oli laitoksessa työskenteleville "must". Vaihdepyörän hankkimiseen minua evästettiin toisena työpäivänä. Ja sitten pyöräiltiin. Työtunnit olivat oikeastaan työtaukoja ja taukoamattoman kahvinjuonnin ohessa käydyt laajat ja polveilevat keskustelut työtä. Sittemmin kyseinen laitos siirrettiin pois Liisankadulta ja sulautettiin suomen kielen laitokseen.
Pankin (jo kuopatun Lönnrotinkadun SYP:n) ahkerat ja tarkat työntekijät olivat sangen railakasta ja eläväistä porukkaa, jolta opin paljon elämästä (vekselien laatimisen ohessa). Pankista pyöräilin illaksi Tarvaspäähän Gallen-Kallelan taidemuseoon, museoemännän iltasijaiseksi. Viikonloppuisin toimin museossa oppaana. Tähän työhön minua evästettiin hauskoissa juhlissa, joissa kerrottiin kaikkein pelottavimmat ja karmeimmat jutut, joita museossa oli vuosien varrella sattunut. Niitä olivat esimerkiksi museon kummitus, hirttäytynyt mies ja verenhimoinen susikoira. Elokuun pimenevässä illassa oli sitten mukava sulkea yksin museo ja pyöräillä kotiin Lauttasaareen...
Hauskaa ja oman osaamisen hyödyntämistä oli myös laatia kirjallisuusaiheisia artikkeleita (yhteensä kolmisensataa) kahteen tietosanakirjaan (Tiedon värikkääseen maailmaan ja Kodin suureen tietosanakirjaan). Kyseisiä tietosanakirjoja ei enää ole, ja nykyäänhän tietosanakirjat ovat "so last season" (kodin ongelmajätettä), kun tieto löytyy kätevästi googlettamalla.
Hurjan hauskaa (vaikkei ehkä työnä pidettävää) oli myös huilunsoitto Musicista- ja Nurmijärven Puhallinorkesterissa. Jälkimmäistä voisi kutsua puoliammattilaisorkesteriksi, niin ahkerasti se keikkaili. Oli suuria juhia ja pienempiä tilaisuuksia, joissa käytiin soittamassa. Eräässä maatalousnäyttelyssä satoi, joten soittamistamme jäivät lopulta kuuntelemaan lähinnä villisiat ja strutsit (tämä näin kuriositeettina kerrottakoon). Nuorena opettajana toimin myös kaksi vuotta paikallisen opettajayhdistyksen sihteerinä. Hajamielisyyteni vuoksi en aina pysynyt kokouksessa ajantasalla, ja seuraavan kokouksen osanottajat saivat makeat naurut, kun lukivat kirjoittamaani pöytäkirjaa (täydensin luovasti aukkokohtia).
Entä sitten opettajantyö? Mitkä ovat olleet sen kohokohtia? Täytyypä ryhtyä muistelemaan...
P.S. Kun laskin työtodistuksistani työvuosieni määrän, sain summaksi 48 vuotta. Miten tämä on mahdollista? En ole mennyt töihin 12-vuotiaana, vaan olen tehnyt useata työtä samanaikaisesti, joskus jopa kolmea työtä yhtaikaa. Tällaista jaksoi silloin, kun oli nuori ja innokas eikä ollut vielä omaa perhettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti