Ohi on!

Lukuvuosi  2013-2014 on ohi ja samalla myös työelämä omalta kohdaltani.  Oikeastaan olen nyt ensin kesälomalla ja vasta 1.8. alkaen eläkkeellä.  Mutta mitkä ovat tämänhetkiset tunteeni ja ajatukseni, joista olen melkein vuoden verran tähän blogiini kirjoitellut?

 Ensimmäinen ajatukseni on, että olen eläkkeeni (eläkkeelle pääsyni) ansainnut.  Täytyyhän elämässä olla muutakin kuin työ (=koulu, jossa olen viettänyt suurimman osan elämästäni :D).  Mutta tunteeni ovat sekoitus monenlaista: hieman haikeutta, tunnetta jonkin lopullisuudesta ja päättymisestä ja toisaalta helpotusta, toivoa uuden alkamisesta. Viimeiseen työpäivään mahtui myös surua.  Päivää ennen koulun loppumista saimme tiedon työtoverimme menehtymisestä vakavaan sairauteen, mikä hiljensi muuten niin puheliaan ja iloisen opettajainhuoneen.

Minua muistettiin kevätjuhlassa kukin ja rehtori kiitti hyvästä työstä. Valvontaluokkani oppilaat muistivat myös lahjoin ja kortein.  Eräässä kortissa luki: -Kiitos kaikesta saamastani tuesta, kiitos inspiroivasta äidinkielen opetuksesta.  Oli ilo olla oppilaanasi. Tämä kiitos on koko työurani paras tunnustus!  Eräs entinen oppilaani saapui tyttärensä (joka myös oli oppilaani) kanssa onnittelemaan ruusukimpun kera.  Korttiin oli kirjoitettu: - Olemme molemmat saaneet nauttia antamastasi opetuksesta ja ohjauksesta. Isä nuoren ja innokkaan, tytär kokeneen ja kärsivällisen opettajan huomassa. Tuhannet kiitokset!    Kahden sukupolven kiitokset, voiko enempää toivoa!

Näin on työurani saapunut päätökseensä.  Marjaomenapuu kukkii valkoisena, ja aurinko pilkistelee pilven lomasta: on kesä. Tämä on viimeinen blogikirjoitukseni.  Blogini auttoi osaltaan minua selviämään antoisasta mutta ajoittain raskaastakin viimeisestä opettajavuodesta sekä myös luopumaan ja irtautumaan.   Kiitoksia myös teille, arvoisat lukijat, jotka olette jaksaneet seurata blogiani, ja mukavaa kesää!


Ruokokaislat taipuvat tuulessa
hehkuvanpunaisena loistaa jakaranda

akaasia luo avukseni varjon
granaattiomena  tahraa asuni


kaukana on häilyvän ja oikullisen Sethin aika,
kaaos,
jolloin kivettynein kasvoin tuijotin etäisyyteen,
kaktukset repivät ihoa
ja Egyptin pimeys laskeutui ylleni


astioissa palavat suitsukkeet
eteeni kannetaan mirhamia, balsamia, taateleita, viikunoita
olen norsunluuta, ebenpuuta, kultahiekkaakin arvokkaampi
voiman jumalatar on nyt puolellani


vettä, valoa ja varjoa on  Thoth  minulle ennustanut
lootuksesta olen syntynyt uudelleen

vesiruukkujen kantajat kulkevat kaivolle
Niili virtaa leveänä ja tyynenä

Jotain vanhaa ja uutta, jotain sinistä ja lainattua

Vähiin käy työ ennen kuin kokonaan loppuu eli viikko on koulua vielä jäljellä.  Olo on oudon seesteinen, ja ympäröivä luonnon kauneus (jälleen kerran) mykistää.

Seuraavassa runossa on jotain vanhaa ja uutta, jotain sinistä ja lainattua.  Runo lainaa säkeensä 19 suomalaiselta runoilijalta.  Runoilijoiden nimet löytyvät lopusta.



Vaiti on kuu
sydämeni suuri hiljaisuus
ikkunasta sisään pyrkii illan pimeys
ja varjot valahtavat lattialle

pois päivä karkaa
ja vuosi kuluu
elämä katsoo meitä silmin hämmentävin
tuuli sotkee askeleet

noita katuja rakastin niin
ja taloja niiden reunoilla
ja puita niiden varsilla

sinä yönä olin menettänyt kaiken
sinä yönä löysin itseni
himmeänsinisessä yössä
sateen solistessa asfalttiin

olen virran partaalla paju
jonka lävitse tuulet puhaltavat
olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa
tukka ottaa tuuleen kiinni,
hiukset tarttuu tähtihin

kuu kattojen harjoilla kimmeltää
asuu kaikissa puissa kauneus hiljainen
älä huokaa jos sinun on huudettava
ota kaikki
muuta et voi saada
ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin

kirkkaat aamut kohoavat
avatusta ikkunasta kuuluu puhetta ja verho hulmuaa








Vaiti on kuu    Tuomas Anhava (Nocturne)



sydämeni suuri hiljaisuus    Eino Leino  (Nocturne)



ikkunasta sisään pyrkii illan pimeys ja varjot valahtavat lattialle    Anna-Leena Härkönen  (Oot kaikki mulle)



pois päivä karkaa
ja vuosi kuluu             J.L.Runeberg  (Ainoa hetki)



elämä katsoo meitä silmin hämmentävin    P.Mustapää  (Viimeisestä illasta)



tuuli sotkee askeleet    Tomi Kontio  (Tanssikaamme)



noita katuja rakastin niin
ja taloja niiden reunoilla      Marja-Leena Mikkola  (Laulu kuolleesta rakastetusta)
ja puita niiden varsilla



sinä yönä olin menettänyt kaiken
sinä yönä löysin itseni                          Elmer Diktonius  (Iso ja pieni minä)




himmeänsinisessä yössä
sateen solistessa asfalttiin          Mika Waltari  (Sininen yö)



olen virran partaalla paju
jonka lävitse tuulet puhaltavat           Katri Vala  (Pajupilli)



olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa      Edith Södergran  (Vierge Moderne)



tukka ottaa tuuleen kiinni,
hiukset tarttuu tähtihin                 Jyrki Kiiskinen



kuu kattojen harjoilla kimmeltää       L.Onerva  (Pantteri)



asuu kaikissa puissa kauneus hiljainen      Helvi Juvonen  (Tuohilippi ja lähde)



älä huokaa jos sinun on huudettava    Tommy Tabermann  (Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen)



ota kaikki, muuta et voi saada    Risto Ahti  (Kertomus)



ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin     Kaarlo Sarkia  (Älä elämää pelkää)



kirkkaat aamut kohoavat       Eeva-Liisa Manner



avatusta ikkunasta kuuluu puhetta ja verho hulmuaa    Pentti Saarikoski

Ovi kesään on raollaan

I


Lapsuuden kesän

käki kukkuu

auringonvalo siivilöityy oksien läpi



mihin polku kiemurtaakaan

syvälle metsään

vai rantaan



aika on jälleen omani



tie johdattaa minut

sillan yli

toivomaani suuntaan




II


iltapäivän auringossa

viisas istuu varjossa

sypressipuun alla



olen kivunnut sadat kuluneet portaat

ihmeköynnös seuranani koko nousun ajan

matkaa on vielä jäljellä

mutta lepään



tasanteella käy raikas tuuli



katson alas

liikenteen melu kuuluu vaimeana

ihmiset kuin muurahaiset

miten kaukana

tumma, syvä metsä

lumi, raskas kylmyys



ylhäällä odottaaa huikaiseva näköala

yli kaupungin

kirkas meri ja

valkoiset purjeet



III


Puutarhan rauhassa

ammennan voimaa

maasta, mullasta



kätteni työn jälki näkyy



puun varjossa leikkii

pieni lapsi

katsoo, ihmettelee



työn paino raskaana harteillani

ajatus vapaa, kirkas

halkoo ilmaa

lintuparvi



äänen kuulen

auringon

kuuman, kitaran





IV


Niin usein olit nähnyt vaivan:

valkeat liinat

kauniisti katetut pöydät

ihanat turhuudet



nyt on sinun vuorosi

käydä pöytään:

kaikki on valmiina



ovi kesään on raollaan

Rosoinen kivi, tuulessa taipuva ruoho

Viisaus  heilautti kättään

laajassa kaaressa

ja sanoi:

-Kaiken tämän minä annan sinulle

jos hioudut sileäksi kuin kivi

jota meren tyrskyt ovat koetelleet

jos seisot suorana kuin tammi

joka ei anna kaikkien tuulien heilutella itseään

ja jos annat kaikkesi kuin simpukka

jonka tuskista syntyy helmi



Mutta nuoruus vastasi:

-Tahdon mieluummin  olla rosoinen kivi,

tuulessa taipuva ruoho

ja simpukka

joka heitetään takaisin mereen

koska sen sisältä ei löytynyt helmeä

tahdon olla vapaa

ja etsiä oman tieni



Ja nuoruus nousi siivilleen

kaihoten paikkaan

jota kartta ei kerro




Viisaus huokasi, sillä hän tiesi:

-Jotkut eivät palaa koskaan

tai kadottavat itsensä

mutta aina  joku palaa takaisin

kun elämä on hionut hänet

sileäksi kiveksi

lujaksi tammeksi

ja hohtavaksi helmeksi

täytyy vain odottaa

ja olla kärsivällinen




P.S.   Omistan runon kaikille kasvattajille ja varsinkin äideille.

Viimeinen opekokous X 2

Olen pitänyt viimeiset kokeet, hoitanut viimeisen jälki-istuntovalvonnan ja ensi viikolla on viimeinen opettajainkokoukseni.

Seuraava kirjoittamani sketsi on joskus esitetty koulumme kevätjuhlassa.  Sketsillä ei ole mitään yhteyksiä todellisuuteen ja henkilöt ovat keksittyjä.

Rehtori:  -Nyt pitäisi miettiä yhdessä tätä  Mikon tapausta.  Keskustelu villikko-Mikosta alkaa.  Sihteerivuorossa on liikunnanopettaja.  Kotitalousopettaja aloittakoon keskustelun.

Kotitalousope:  -Voi voi. Kun Mikko on tunnilla, kaikki menee pipariksi.  Tunnista tulee varsinainen pannukakku.  Vaikka sen Mikon voissa paistaisi, niin kyllä on kuin velliä pussissa.  Ihan menee jauhot suuhun.

Rehtori:  -Entä mitä sanoo biologianopettaja?

Biologianope:  -Ei se Mikko mikään musta lammas ole.  Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.  Hyvä kohtelu saattaisi kantaa hedelmää.  Ellei nyt sitten käy niin, että joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.

Rehtori:  -Musiikinopettaja on pyytänyt puheenvuoroa.

Musiikinope:  -Kyllä aiheuttaa Mikko usein tunnilla riitasointuja.  Monesti täytyy ottaa asia aivan da capo eli alusta uudelleen.  Tulee vähän sellainen fortissimo sävy ja tempo muuttuu nykiväksi.  Silloin kyllä tekee mieli pitää tauko, ihan kokotauko.

Uskonnonope:  -Ettei vain olisi Mikkoon isketty Kainin merkkiä.  Hän on usein tunnilla kuin muukalainen Jerusalemissa.  Kai meidän itse kunkin täytyisi käydä jaakobinpainia tämän asian tiimoilta.

Rehtori:  -Kuka on samaa mieltä kuin uskonnonopettaja?  Mitä mieltä on matematiikanopettaja?

Matikanope:  -Jos laskee lempeän kohtelun plussat ja miinukset yhteen, niin mikä on summa?  Ettei vain menisi miinuksen puolelle.

Tekstiilityönope:  -Olen aivan rätti.  Aina vaan saa kuulla Mikosta.  Tekstiilityönopettajana sanoisin, että olette liian kaavamaisia, ettekö nyt muuta keksi.  Tosin oikean keinon löytäminen on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.  Mikolle voisi räätälöidä henkilökohtaisen opetussuunnitelman, joka istuisi kuin valettu.

Rehtori:  -Kuvataiteenopettajakin haluaa esittää mielipiteensä.

Kuvisope:  -Kyllä suunnitelmaa pitää ensin luonnostella, että saa kunnon perspektiiviä asiaan.  Asetelma on siis, ettei malli  -tai siis Mikko-  pysy paikallaan.  Kyllä tyyli ja tapa, millä asiat hahmottaa,on tärkeintä.


Rehtori (hikeä pyyhkien):  -Jaaha, jaaha.  Ja lopuksi vielä liikunnanopettaja.

Liikanope (on nuokkunut koko keskustelun ajan ja pitänyt vain hajanaisesti pöytäkirjaa.  Herää hätkähtäen):  -Minun mielestäni Mikko pitäisi kerta kaikkiaan pistää ojennukseen (ojentautuen samalla itsekin):  -Olemme  kaikki samalla maaliviivalla eikä kukaan voi luistella pois.

Rehtori:  -Keskustelu on päättynyt.  Pisteenä iin päällä toteaisin, että paljon on toistettu samaa.  Jokainen on halunnut oman Eskon puumerkkinsä piirtää.  Mitä on sihteeri saanut kirjoitetuksi pöytäkirjaan?

Liikunnanope:  -Ööh...tuota...velliä pussissa...musta lammas...riitasointu...plussia ja miinuksia..olen aivan rätti...

Rehtori (huokaa):  -Onneksi on kesäloma edessä.  Eikohän se Mikkokin kesällä kasva ja kehity.  Palataan seuraavan kerran asiaan elokuussa.  Kiitos osallistumisesta ja mukavaa kesää!

P.S.  Tämän sketsin sanoma on:  kesä tulee ja pelastaa - niin oppilaan kuin opettajankin.

Kaapin kätköistä, osa 2

Tässä toinen kaapin  kätköistä löytämäni kouluelämäsketsi (kirjoitettu joskus 1990-luvun puolivälissä).


Oppitunnilla  (sketsillä saattaa olla joitain yhteyksiä todellisuuteen)


Ope:  -Ennen kuin menemme varsinaiseen asiaan, minulla on teille muutamia tärkeitä asioita.  Ensinnäkin...

 (oveen koputetaan, opettaja menee avaamaan)

Anna:  -Anteeksi, että myöhästyin.  Äiti ei herättänyt ajoissa.

Ope:  -Mene reippaasti paikallesi.  No niin, mitä minun pitikään sanoa.  Siis tärkeitä asioita, oikeastaan  luokanvalvojan asioita.  Ensinnäkin...
    
  (oveen koputetaan, opettaja menee avaamaan)

Vesa:  -Anteeksi, myöhästyin bussista.

Ope:  -Mene nopeasti paikallesi.  No niin siis ...

Keskusradio:  -Anteeksi tunnin keskeytys, luokan luottamusoppilaita pyydetään heti tulemaan ruokalaan.

Pete:  -Minun pitää lähteä.

Ope:  -Hyvä on, mutta ota sitten muilta selvää, mitä tunnilla tehtiin.  (oppilas lähtee)

Ope:  -Nyt vihdoin poissaoloista.  Kalle, täällä on merkintä viime perjantain poissaolosta keskellä päivää.  Olitko poissa koko päivän?

Kalle:  -Mitä, en ollut ollenkaan poissa.

Ope:  -Kyllä täällä on merkintä: kolmas tunti.

Kalle:  -Ai niin, olin terveydenhoitajalla.

Mia:  -Opettaja, opettaja, nyt muistinkin, minulla on hammaslääkäri!

Ope:  -Selvä, mene sitten, mutta huolehdi sitten läksyistä.  (oppilas lähtee)

Ope:  -Sitten täällä on tunnin poissaolo maanantaina Villen kohdalla.  Mitä se merkitsee?

Ville:  -Ei voi olla.

Ope:  -Kyllä on, katso itse.

Ville:  -Ai niin, nukuin pommiin.

 (oveen koputetaan, opettaja menee avaamaan)

Mika:  -Anteeksi, että myöhästyin.  Herätyskello ei soinut.

Ope:  -Mene viipymättä paikallesi.  Ja sitten myöhästymiset...

Lauri:  -Opettaja, saanko mennä vessaan?

Ope:  -Onko varmasti hätätapaus?

Lauri:  -On, on.

Ope:  -No, mene sitten nopeasti.  (oppilas lähtee)

Ope:  -Lassi, sinulla on 7 myöhästymistä.  Miten selität tämän?

Lassi:  -Ei voi olla.

Ope:  -On, on.  Eivät kai opettajat huvikseen niitä merkitse.

Lassi:  Mua vainotaan.  Mitä mä nyt oon minuutin myöhästynyt...

Ope:  -Täällä lukee, että myöhästynyt 40 minuuttia.

Lassi:  -Liioittelua, liioittelua.  Kyllä maikat on pikkumaisia.

Ope:  -Jaa, jaa.  Kyllä sinun nyt täytyy parantaa tapasi tai saat jälki-istuntoa.

Ope:  -Jos nyt pääsisimme vihdoin asiaan.  Annan teille monisteet ja ... missäs ne nyt ovatkaan?  Ai, ne taisivatkin jäädä opettajainhuoneeseen.  Menen hakemaan ne.  Kai voin luottaa teihin, että olette  kunnolla sen aikaa.

(Opettajan lähdettyä kaksi oppilasta häipyy luokasta.  Opettaja tulee.)

Ope:  -Missä Pekka ja Teemu ovat?

Maiju:  -Ne meni käytävään.

Jani ja Joni:  -Me voidaan mennä hakemaan.

Pasi:  -Mä myös.

Ope:  -No, menkää.  Mutta tulkaa takaisin myös.  (oppilaat lähtevät)

Ope:  Voimme vihdoin aloittaa.  Mutta kuinka täällä on niin vähän oppilaita?  No, joka tapauksessa ...

Keskusradio:  -Huomio!  Kaikkien on viipymättä lähdetävä luokasta.  Tämä on poistumisharjoitus.  Tavarat on jätettävä luokkaan.

Ope:  -Voi ei!

Oppilaat:  -Jihhuu!  (kaikki lähtevät)


P.S.  Ja tämän sketsin sanoma oli, että opettajan työ ei aina suju suunnitellusti.  Yllätystekijöihin (muuttuja x:ään) pitää aina varautua.

Kaapin kätköistä, osa 1

Olen alkanut siivota luokassani, koska lukuvuoden ja työelämän loppu jo häämöttää.    Löysin kaapin  monistepinosta pari kouluelämäsketsiä, jotka olen joskus muinoin kirjoittanut ja antanut oppilaiden lukea.  Oppilaiden mielestä sketseissä ei ollut mitään huvittavaa, eivätkä he ymmärtäneet edes kerran naurahtaa.  Ehkä aihe liippasi liian läheltä.  Luultavasti vain kohtalotoveri, toinen opettaja, näkee niissä jotain tragikoomista, työhömme olennaisesti liittyvää.  Sketsien kirjoittamisesta on kulunut muutama vuosikymmen, mutta mielestäni niiden sanoma on edelleen ajankohtainen.


Matikantunnilla


Luokka lojuu käytävässä ja odottaa opettajaa.

Malla:  -Tuliks meille jotain läksyy?

Pete: - Eksä muka muista?  Se anto koko sivun läksyks.

Malla, Katri ja Pekka:  -En mä vaan tienny. Lainatkaa meille vihkoja et me saadaan kopsata ne.  (alkavat kopsata)

Pete:  -Voi ei, maikka tulee.

Luokassa

Ope:  -Hyvää päivää luokka.  Ajattelin pitää tänään kertauskokeen.  Se on aivan pieni, mutta vaikuttaa silti numeroon.  Kokeessa on aiheena  pelkät polynomit.

Anna:  -Vaikuttaaks koe numeroon?

Pete:  -Ei muilla luokillakaan oo mitään kokeita.

Kari:  -Mitä?  Onks meil kokeet?

Katri:  -Tuleeks niihin polynomit?

Siru:  -Onks ne isot kokeet?

Ope:  -No niin, Saatte käyttää kirjaa ja laskinta apuna.  Koe tehdään ruutupaperille.  Koepaperiin ei saa tehdä merkintöjä.  (jakaa kokeet)

Miisa:  -Ope hei, saaks koepaperiin laskea?

Ope:  -Juurihan sanoin, ettei siihen saa laskea.

Pekka:  -Saaks käyttää laskinta?

Ope:  -Kyllä saa.

Anna:  -Saaks käyttää laskinta?

Pete:  -Mitä täs ykköses lukee?

Siru:  -Tä!  Onks tää koe pölynomista?  Mikä se on?

Juvonen:  -Miks Sari saa kattoa kirjasta?

Kari:  -Onks nää kokeet?

Ope:  -Ykköstehtävä on vähän epäselvä.  Siinä täytyy vain laskea ne luvut yhteen.

Anna:  -Mä en saa selvää täst ykkösestä, mitä siinä pitää tehdä?

Kari:  -Ope, saaks käyttää laskinta?

Pete:  -Hei!  Saaks täs kattoo kirjasta?

Siru:  -Ei meil oo ollu näit asioita.

Pekka:  -Mäkin haluun kattoo kirjasta.

Myöhemmin.

Malla:  -Voiks tän kokeen palauttaa jo?

Ope:  -Ei vielä.  Voisit vaikka tarkastaa ne tehtävät vielä.

Anna:  -Juvonen pölli mun laskimen.

Seppo:  -Eihän tässä saa käyttää laskinta?

Pete:  -Voiks tän kokeen palauttaa jo?

Ope:  -No niin, nyt voitte palauttaa kokeet.

Kari:  -Häh?  Nyt jo?  Mä oon vasta kakkosessa.

Pete:  -Saaks tän kokeen jo palauttaa?

Kari:  -Voiks laskee välkän ajan?

Malla:  -Saaks lähtee jo?

Ope:  -Ei saa.

Seppo:  Miks ei?

Ope.  -Rehtori on sanonut, että ei saa päästää yhtään aikaisemmin.

Malla:  -Ei me sille kerrottais.

Ope:  -No, lähtekää nyt sitten.

Kari:  -Ihan epistä.  Mä oon vasta kolmosessa.

Ope:  -Kokeet saatte sitten keskiviikon tunnilla.

Siru:  -Koska me saadaan takas kokeet?

Kari:  -Miks mulle ei sanottu et saa kattoa kirjasta?

Muut oppilaat lähtevät.  Kari jää vielä luokkaan.

Ope:  -Kari, palauta kokeesi.

Kari:  -Mitä?

Ope:  -Palauta kokeesi.

Kari:  -Koska me saadaan nää kokeet?

Ope:  -Keskiviikkona.

Kari:  -Saiks täs käyttää laskinta?

Ope:  -No, Kari, menehän jo.

Kari:  -Mitä me tehdään ens tunnilla?  Vaikuttaaks tää paljon numeroon?  Mitä siin ykköses piti tehdä?  jne. jne.


P.S.  Sketsin sanomahan oli, että opettaja on lähes ylimaallinen olento: loputtoman kärsivällinen ja pitkämielinen  (läheistä sukua pyhimykselle).

Toukokuu, toivon kuu

Ollaan siis jo toukokuussa.  On vappupäivä, ja tätä kirjoittaessani ulkona sataa räntää. Kevätväsymys on monta kertaa yrittänyt minut nitistää, mutta toistaiseksi olen päässyt niskan päälle.  Seuraajani on valittu, ja olen ilmoittanut valvontaluokalleni, että lähden eläkkeelle.  Olo on hieman irrallinen, mutta vielä täytyy nelisen viikkoa pakertaa ennen kuin voi lopullisesti irtaantua ja lähteä omille teilleen.

Monet ovat kysyneet suunnitelmistani, kun tuo ihmeellinen vapauden aika pian koittaa.  En ole oikein osannut mitään täsmällistä vastata.  Kaipa lepäilen ensin eli karistan työelämän tomut harteiltani (kauhea kun olenkin väsynyt; ISO huokaus!).  Sitten otan päivän kerrallaan ja nautin hetkestä.  Jos jotain mukavaa sattuu eteen, tartun kiinni.  Ja totean kuin niin monet ennen minua: -Kun vain terveyttä piisaa.

Olen aina halunnut siteerata Paul Eluardia.  Tässä se lainaus tulee:

"Kouluvihkoihin, pulpetteihin ja
puihin, hiekkaan ja lumeen
nimesi kirjoitin
yhden sanan voimalla alkaa elämäni
synnyin sinut tuntemaan, nimeämään,
vapaus"


Kuulostaa kieltämättä aika pateettiselta.  Mutta tuntuu hienolta ajatella, että minulla olisi kohta tuo kallisarvoinen vapaus omanani.  Oikeasti ajattelen niin, että jos ihminen on sisäisesti vapaa, hän on vapaa aina ja kaikkialla.

En ole lähdössä yksin kirmaamaan vapauden teille.  Rakas aviomieheni jää myös eläkkeelle opettajan työstä.  Toivottavasti suunnitelmamme  (tai suunnittelemattomuutemme)  käyvät yksiin.


"Miten ihanaa onkaan, ettei ole mitään käsitystä siitä,
mitä tulee tapahtumaan.
Antaa elämän yllättää.
Herätä joka aamu kuin vastasyntynyt.
Tietää, että kaikki tapahtuu täsmälleen niin
kuin sen tulee tapahtua.
Tietää, ettei ole mitään ylevämpää, henkisempää
tai jalompaa kuin nousta aamulla ylös sängystä,
harjata hampaansa, pukeutua ja käydä ovesta ulos
raikkaaseen ilmaan.
Ymmärtää, ettei ole mitään ymmärrettävää.
Elää jokainen päivä, jokainen tunti ja jokainen hetki tietäen,
että aina on kyseessä viimeinen päivä, viimeinen tunti ja
viimeinen hetki.
Ja tietää, että viimeinen päivä on myös ensimmäinen päivä
ja viimeinen hetki ensimmäinen hetki.
Nähdä läsnäolo aivan kaikessa.
Katsella maailmaa ja nähdä vain nimettömän rakkauden
heijastuvan takaisin."

Jeff Foster  (kirjassa Ihmeellinen poissaolo)


P.S.  On minulla ainakin yksi "projekti"  tiedossa eli 90-vuotias äitini alkaa pikku hiljaa kaivata apua.

Työelämän kohokohtia, osa 2

Piti sitten miettimäni opettajan urani kohokohtia.  Hmm. ( Vitsin mukaan niitä on kolme: kesä-, heinä- ja elokuu).  Sekalaisessa järjestyksessä mieleeni tulevat  esimerkiksi  tilanteet, joissa on yhdessä oppilaiden (ja opettajien) kanssa ponnisteltu jonkin isomman tavoitteen eteen. Koko vuoden uurastus 50 oppilaan voimin sai aikaan West Side Story -musikaalin vuonna 1986.   1990-luvulla näytelmäkerholaisten kanssa tehtiin näytelmä, jota vietiin esitettäväksi läheisiin päiväkoteihin ja ala-asteelle.  Lehtikerhossa toimitettiin ensin paperilehteä 1980-luvulla ja myöhemmin Suomen melkein ensimmäistä verkkolehteä Männynneulasia (joka on jo valitettavasti kadonnut bittiavaruuteen).

Hienoa on myös ollut, kun omat oppilaat ovat saavuttaneet kärkisijoja kirjoituskilpailuissa.  Eräs oppilaani voitti 1990-luvulla Sydäntautiliiton järjestämän kirjoituskilpailun ja sai palkinnoksi matkan, johon koko luokka pääsi osallistumaan.  Uudenmaan yrittäjien järjestämissä  ja valtakunnallisessa Yritys Hyvä -kirjoituskilpailuissa koulumme oppilaat ovat usein yltäneet ensimmäiselle sijalle.   Mukavaa on ollut tavata entisiä oppilaita, kun he ovat tulleet oma-aloitteisesti juttusille ja on kuullut, että heillä menee hyvin.  Laurasta tuli kirjailija ja Sannasta lääkäri.  Osasta on tullut kollegoja ja jatkuvasti  entisiä oppilaita ilmaantuu kouluumme sijaisiksi.

Jokin tässä listaamisessani jäi askarruttamaan.  Kaikki edellä mainitut ovat hienoja asioita, mutta  ehkä kohokohdat ovat olleetkin jotain muuta.

Todellisia kohokohtia ovat sittenkin olleet ne kerrat, kun on nähnyt, että oppilas (kovankin ponnistelun jälkeen) on oivaltanut oppimastaan jotakin.  Hienoa on ollut nähdä, miten oppilas on vuoden tai vuosien aikana kehittynyt kirjoittajana ja jopa ruvennut pitämään kirjoittamisesta.  Tai miten joku on löytänyt kirjallisuuden maailman, mistä hänelle on iloa lopun elämää.  Yksi kohokohta on havaita, miten  luokasta vähitellen  muodostuu yhteisö, joka opiskelee, kehittyy ja kasvaa yhdessä kolmen vuoden aikana.  Ja ihan huippua on seurata oppilaiden ajatusmaailman kehittymistä; osasta oppilaita kehittyy varsin syvällisiäkin pohtijoita.

Ja onhan sitä itsekin muuttunut työuransa aikana.  Kokemuksen tuoma hiljainen tieto ei ole syntynyt helposti vaan yrityksen ja erehdyksen  kautta; jos itseään nyt edes voi minään kaiken oppineena tai tietävänä pitää.  Olisi hienoa ajatella, että epäonnistumiset kasvattavat opettajaa (jos älyää ottaa opikseen).  Yksi oivallus on ollut, että voi joskus sanoa: "En tiedä, mutta otetaan asiasta selvää"  (mikä nopean nettiyhteyden ja älypuhelimen ansiosta nykyisin tapahtuukin hetkessä).  Kohokohtia ovat siis olleet ne hetket, jolloin on oppinut  jotain (tärkeää) opettajan työstä.

Ja aivan mahtavaa on aina ollut, kun joku on tuonut opettajainhuoneeseen pullaa! 


P.S. Lähtölaskenta on alkanut: viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi...  Minulla on työelämää jäljellä vielä viisi (5) viikkoa!

Työelämän ja elämänkin kohokohtia, osa 1

Eräässä vastikään lukemassani kirjassa kehotettiin miettimään, minkä aika on nyt.  Taitaapa olla muistelemisen  aika  (:D).  Kun tarkastelee elämäänsä eläkkeelle siirtymisen lähestyessä, muistuvat mieleen vertailukohtina elokuvan tai kirjan käänteet ja huippukohdat  ("elämä on kertomus").  Oman elämänsä huippukohtina voisi pitää esimerkiksi ammattiin valmistumista ja työpaikan saantia, oman kodin hankkimista, avioliiton solmimista ja lasten syntymistä.  Joku voisi pitää näitä aika tavanomaisina, sillä hohdokkaammaltahan kuulostavat uralla eteneminen, palkinnot, jännittävissä paikoissa seikkaileminen, hullu rakastuminen, taiteellinen luomistyö,  lottovoitto ...

Opettajan työ on enimmäkseen arkista puurtamista, ja opettajat ovat arjen sankareita siinä missä sairaanhoitajat, poliisit ja palomiehetkin.  Mutta näin työelämänsä loppuvaiheessa tulee miettineeksi oman työuransa kohokohtia.  Pitkällisen pohdinnan tuloksena päädyin siihen, että kohokohtia ovat olleet ne hetket tai tapahtumat, jotka ovat jättäneet elävimmät ja hauskimmat muistot.

Ennen lopullisen viran saantia (todellakin, tänne Nurmijärvelle sitten jäin 32 vuodeksi)  ehdin harrastaa työntekoa useissa työpaikoissa.  Sairaalassa, kirjakaupassa (Akateemisessa kirjakaupassa, jossa minua puhuteltiin neiti Anttilaksi), pankissa, taidemuseossa, kirjastoissa (yhteensä kolmisen vuotta),  lehdessä, kustantamossa. Tein myös paljon opettajansijaisuuksia eri kouluissa, ja toimin etäopettajana Markkinointi-instituutissa.

Helsingin Yliopiston Kotimaisen kirjallisuuden laitokselta  (jossa toimin kirjastoamanuenssin sijaisena puolitoista vuotta) ovat jääneet mieleen  (nuoren naisen näkökulmasta)  mielenkiintoiset "tyypit"   ja pyöräily, joka oli laitoksessa työskenteleville "must".  Vaihdepyörän hankkimiseen minua evästettiin toisena työpäivänä.  Ja sitten pyöräiltiin.  Työtunnit olivat oikeastaan työtaukoja ja taukoamattoman kahvinjuonnin ohessa käydyt laajat ja polveilevat keskustelut työtä.  Sittemmin kyseinen laitos siirrettiin pois Liisankadulta ja sulautettiin suomen kielen laitokseen.

Pankin  (jo kuopatun Lönnrotinkadun SYP:n)  ahkerat ja tarkat työntekijät olivat sangen railakasta ja eläväistä porukkaa, jolta opin paljon elämästä  (vekselien laatimisen ohessa).  Pankista pyöräilin illaksi Tarvaspäähän Gallen-Kallelan taidemuseoon, museoemännän iltasijaiseksi.  Viikonloppuisin toimin museossa oppaana.  Tähän työhön minua evästettiin hauskoissa juhlissa, joissa kerrottiin kaikkein pelottavimmat ja karmeimmat jutut, joita museossa oli vuosien varrella sattunut.  Niitä olivat esimerkiksi museon kummitus, hirttäytynyt mies ja verenhimoinen susikoira.  Elokuun pimenevässä illassa oli sitten mukava sulkea yksin museo ja pyöräillä kotiin Lauttasaareen...

Hauskaa ja oman osaamisen hyödyntämistä oli myös laatia kirjallisuusaiheisia artikkeleita  (yhteensä kolmisensataa)  kahteen tietosanakirjaan  (Tiedon värikkääseen maailmaan ja Kodin suureen tietosanakirjaan).  Kyseisiä tietosanakirjoja ei enää ole, ja nykyäänhän tietosanakirjat ovat "so last season"  (kodin ongelmajätettä), kun tieto löytyy kätevästi googlettamalla.

Hurjan hauskaa  (vaikkei ehkä työnä pidettävää) oli myös huilunsoitto Musicista- ja Nurmijärven Puhallinorkesterissa.  Jälkimmäistä voisi kutsua puoliammattilaisorkesteriksi, niin ahkerasti se keikkaili.  Oli suuria juhia ja pienempiä tilaisuuksia, joissa käytiin soittamassa.  Eräässä maatalousnäyttelyssä satoi, joten soittamistamme jäivät lopulta kuuntelemaan lähinnä villisiat ja strutsit  (tämä näin kuriositeettina kerrottakoon).  Nuorena opettajana toimin myös kaksi vuotta paikallisen opettajayhdistyksen sihteerinä.  Hajamielisyyteni vuoksi  en aina pysynyt kokouksessa ajantasalla, ja seuraavan kokouksen osanottajat saivat makeat naurut, kun lukivat  kirjoittamaani pöytäkirjaa  (täydensin luovasti aukkokohtia).

Entä sitten opettajantyö?  Mitkä ovat olleet sen kohokohtia?  Täytyypä ryhtyä muistelemaan... 

P.S.  Kun laskin työtodistuksistani työvuosieni määrän, sain summaksi 48 vuotta.  Miten tämä on mahdollista?  En ole mennyt töihin 12-vuotiaana, vaan olen tehnyt useata työtä samanaikaisesti, joskus jopa kolmea työtä yhtaikaa.  Tällaista jaksoi silloin, kun oli nuori ja innokas eikä ollut vielä omaa perhettä.

Kirjallisuuden salainen puutarha, osa 3

Edellisessä  blogikirjoituksessani  julkaistuun  tarinaan  kätkeytyivät  seuraavat  maailmankirjallisuuden klassikoiden  nimet:

Tällaista on elämäsi  (Johnson)
Pilvet  (Aristofanes)
Ukonilma  (Ostrovski)
Myrsky  (Shakespeare)
Huvila meren rannalla  (Munthe)
Linna  (Kafka)
Kadotettu paratiisi  (Milton)
Tarua vai totta  (Goethe)
Kadonnutta aikaa etsimässä  (Proust)
Salainen puutarha  (Burnett)
Kirsikkapuisto  (Tsehov)
Kevät  (Undset)
Omenapuu  (Galsworthy)
Villisorsa  (Ibsen)
Tuhat kurkea (Kawabata)
Voi miten ihana päivä  (Beckett)
Elämän kevät  (Rawlings)
Bernarda Alban talo  (Lorca)
Ystävyyden talo  (Steinbeck)
Puutarhakutsut  (Mansfield)
Hyvien ihmisten juhla  (Steinbeck)
Äkkiä viime kesänä  (Williams)
Kuukausi maalla  (Turgenjev)
Aateliskoti  (Turgenjev)
Malttamaton sydän  (Zweig)
Mennyt maailma  (Waugh)
Eilispäivän maailma  (Zweig)
Viattomuuden aika  (Wharton)
Lapsuus.  Poikaikä.  Nuoruus.  (Tolstoi)
Oi, nuoruus!  (O'Neill)
Lumottu sielu  (Rolland)
Elämän kipinä  (Remarque)
Myrsky ja kiihko  (Goethe)
Autuas kaistapäisyys  (Raudsepp)
Olen vaiti ja huudan!  (Jevtusenko)
Tervetuloa ikävä!  (Sagan)
Älä siis katso taakssi  (Johnson)
Olosuhteiden oikkuja  (Maugham)
Lordi Jim  (Conrad)
Aadam, missä olit?  (Böll)
Herra Oblomov  (Gontsarov)
Rameaun veljenpoika  (Diderot
Tädin kanssa maailmalla  (Greene)
Maapallon ympäri 80 päivässä  (Verne)
Venetsian kauppias  (Shakespere)
Pisara runoilijaa  (O'Neill)
Niin on jos siltä näyttää  (Pirandello)
Nälkätaiteilija  (Kafka)
Mies vailla ominaisuuksia  (Musil)
Ihmisiä elämän näyttämöllä  (Saroyan)
Tohtori Faustus  (Merlowe)
Tohtori Zivago  (Pasternak)
Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde  (Stevenson)
Windsorin iloiset rouvat  (Shakespeare)
Tom Jones  (Fielding)
Jeppe Niilonpoika (Holberg)
Emma  (Austen)
Ukko Goriot  (Balzac)
Rouva Bovary  (Flaubert)
Kolme sisarusta  (Tsehov)
Karamazovin veljekset  (Dostojevski)
Rakentaja Solness  (Ibsen)
Neiti Julie  (Strindberg)
Annabel Lee  (Poe)
Buddenbrookit  (Mann)
Kuningas Oidipus  (Sofokles)
Cleves'n prinsessa  (de Lafayette)
Don Juan  (Moliere, Byron)
David Copperfield  (Dickens)
Vanja-eno  (Tsehov)
Peer Gynt  (Ibsen)
Lolita  (Nabokov)
Jevgeni Onegin  (Puskin)
Turhuuden turuilla  (Thackery)
Rakkauden virvatulia  (Schnitzler)
Kauniit kuvat  (Beauvoir)
Ihmisiä, vuosia, elämää!  (Ehrenburg)
Tulta ja ruusuja  (Johnson)
Elämältä se maistui  (Maugham)
Keski-ikäinen nainen  (Balzac)
Sininen silmäpari  (Hardy)
Sulo ja arvokkuus  (Schiller)
Joen yli puiden siimekseen  (Hemingway)
Kaksi rakastavaista  (Rolland)
Liekehtivä elokuu  (Faulkner)
Varjoja ruohikolla  (Blixen)
Älä unohda, Darie  (Stancu)
Vaaliheimolaiset  (Goethe)
Sulhaseni Ernest  (Wilde)
Kaunis ja kadotukseen tuomittu  (Fitzgerald)
Ihanneaviomies  (Wilde)
Kukin makunsa mukaan  (Tanizaki)
Ei sanonut sanaakaan  (Böll)
Ihmissydän  (Maupassant)
Autiomaa  (Eliot)
Sivullinen  (Camus)
Ovien ulkopuolella  (Borchert)
Saammeko lainata aviomiestäsi?  (Greene)
Rakkaani, kyyhkyläiseni  (Dahl)
Punainen huone  (Strindberg)
Nuoruuteni Pariisi  (Hemingway)
Pariisin Notre Dame  (Hugo)
Punaista ja mustaa  (Stendhal)
Ja aurinko nousee  (Hemingway)
Humiseva harju  (Bronte)
Mylly joen rannalla  (Eliot)
Ihmeelliset pilvet  (Sagan)
Dorian Grayn muotokuva  (Wilde)
Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta  (Joyce)
Naisen muotokuva  (James)
Pan  (Hamsun)
Leikin loppu  (Beckett)
Tyhjä kangas  (Moravia)
Miten haluatte  (Shakespeare)
Elämä on unta  (Calderon)

Kirjallisuuden salainen puutarha, osa 2

Seuraavaan tarinaan on kätketty yli sata maailmankirjallisuuden klassikon nimeä.  Tarina on  aikoinaan julkaistu Äidinkielen opettajain liiton Virke-lehdessä.


Pilvet varjostivat juuri auringon, kun saavuin lähelle määränpäätäni.  Ei kai vain tulisi ukonilma ja myrsky.  Siellä se oli, huvila meren rannalla, tai pikemminkin linna, niin ylväältä se näytti.  Oikea kadotettu paratiisi.  Oliko tämä tarua vai totta?  Taidanpa olla kadonnutta aikaa etsimässä, ajattelen, kun vaellan läpi salaisen puutarhan ja kirsikkapuiston.

Oli kevät, omenapuu oli kukassa.  Jostain kuului villisorsan valitus, tuhat kurkea peitti taivaan.  Voi miten ihana päivä, oikea elämän kevät!  Paikka, johon olin matkalla, oli Bernarda Alban talo.  Sitä sanottiin myös ystävyyden taloksi.

En ollut varma, mikä minua odotti: puutarhakutsut, hyvien ihmisten juhla vai mikä.  Joka tapauksessa äkkiä viime kesänä olin saanut kutsun viettää kuukausi maalla, tässä aateliskodissa.  Malttamaton sydän rinnassani lähestyin mennyttä maailmaa, eilispäivän maailmaa.  Tässä talossa asui viattomuuden aika eli lapsuus, poikaikä ja nuoruus.

 Oi nuoruus!  Lumottu sielu, elämän kipinä, myrsky ja kiihko sekä autuas kaistapäisyys!  Olen vaiti ja huudan!  Hyvästi nuoruus ja tervetuloa ikävä.  Älä siis katso taaksesi elämään, joka oli täynnä olosuhteiden oikkuja.  Astuin ovesta sisään.

Talon nykyinen omistaja,  lordi Jim, kiiruhtaa vastaan.

-Aadam, missä olit? hän huudahtaa.  -Olemme odottaneet sinua.  Hän kääntyy muiden puoleen: -Saanko esitellä, herra Oblomov, Rameaun veljenpoika.  Hän on juuri ollut tädin kanssa maailmalla ja kiertänyt maapallon ympäri 80 päivässä.  Hän on Venetsian kauppias, taidemaalari, jossa on myös pisara runoilijaa.  Vastaan nauraen: -Niin on jos siltä näyttää.  Nälkätaiteilija kuitenkin olen ja joskus tuntuu, etä olen myös mies vailla ominaisuuksia.

Katson muita vieraita, ihmisiä elämän näyttämöllä.  Täällä he ovat kaikki: tohtorit Faustus, Zivago ja Jekyll. Mr. Hyde ja Windsorin iloiset rouvat, Tom Jones, Jeppe Niilonpoika ja Emma, Ukko Goriot ja rouva Bovary, kolme sisarusta ja Karamazovin veljekset, rakentaja Solness ja neiti Julie, Annabel Lee ja Buddenbrookit, kuningas Oidipus ja Cleves'n prinsessa, Don Juan ja David Copperfield, Vanja-eno ja Peer Gynt, Lolita ja Jevgeni Onegin.  Tästä olen haaveillut vaeltaessani turhuuden turuilla ja metsästäen rakkauden virvatulia, mielessäni kaikki kauniit kuvat, jotka vielä ikuistaisin kankaalle.  Oi ihmisiä, vuosia, elämää!  Tulta ja ruusuja!  Kuitenkin: elämältä se maistui.

Keski-ikäinen nainen lähestyy minua.  Tuo sininen silmäpari, mikä olemuksen sulo ja arvokkuus.  Siirryn taaksepäin, joen yli puiden siimekseen.  Kaksi rakastavaista, liekehtivä elokuu, illan varjoja ruohikolla.  -Älä unohda, Darie, olin juuri kuiskannut hänelle, -olemme vaaliheimolaiset!


-Saanko esitellä, sulhaseni Ernest, sanoo tuo kaunis ja kadotukseen tuomittu.  -Hauska tutustua, sanon miehelle, joka ei selvästikään ole ihanneaviomies, mutta kukin makunsa mukaan.  Ernest ei sanonut sanaakaan.

Ihmissydänparka, se on kuin autiomaa.  Olen sivullinen, ovien ulkopuolella, ajattelen.

-Saammeko lainata aviomiestäsi, sanoo joku ja vie Ernestin mukanaan.  -Rakkaani, kyyhkyläiseni, kuiskaan heti Darielle.  -Mennään katsomaan tauluja, hän vastaa.

Punainen huone on täynnä tauluja.

-Tuo kaikki tuo mieleeni nuoruuteni Pariisin, totean katsellessani taulua nimeltä Pariisin Notre Dame.

-Entäs tämä: punaista ja mustaa, sanoo Darie osoittaen taulua  Ja aurinko nousee.  Kauniita ovat myös maisemataulut  Humiseva harju, Mylly joen rannalla ja Ihmeelliset pilvet.  Punaisessa huoneessa on myös muotokuvia: Dorian Grayn muotokuva ( joka on taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta), Naisen muotokuva ja Pan.

-Sinä, sanoo Darie osoittaen viime mainittua ja jatkaa: -Tämä on paras.  Hän osoittaa taulua nimeltä  Leikin loppu.  Siinä on vain  tyhjä kangas.  -Miten haluatte, sanon.  -Elämä on unta.


P.S.  Tarinaan  kätkeytyvien  klassikoiden  nimet  seuraavassa  blogikirjoituksessa.

Kirjallisuuden salainen puutarha, osa 1

Kukapa äidinkielen opettaja ei rakastaisi kirjoja!  Kirjallisuus on kuin salainen puutarha, josta löytyy yhä uusia polkuja ja  tuntemattomia osia, jotka kiehtovat.  Kirjallisuus on tärkeä osa äidinkieltä, myös koulussa.  Jotkut  (onnekkaat) oppilaat ovat löytäneet kirjallisuuden ihan omin päin (tai kenties viisaiden vanhempien opastamana), mutta toisia täytyy kirjojen maailmaan jopa hieman tuuppia.  Oppilaiden mielenkiinnosta kun taistelee niin moni muukin asia, ja kirjan lukemiseen tarvitaan aikaa.



                I


 Taakseni katsomatta

  avaan portin painavan

  sadun maailmaan




 minä, lapsi, aikuinen

 tarun lumoon astuen

 aika katoaa




 kuninkaansininen ja purppuranpuna

 kujertavat kyyhkyt ja tuoksuvat yrtit

 tulijaa

 jo odottaa



             
 lammen pinnasta heijastuu

 kasvot Januksen

 pistää  värttinä

 lumen vereen värjäten

 tulenlieskat loimuaa, tuhka varisee



                               
 vaan sadun sanat suloiset

 hyvyys, totuus, oikeudenmukaisuus

 täällä toteutuu:

 pahan valta raukeaa

 ja noita syöksyy turmioon




 matto kullankarvainen

 pois

 kulkijaa nyt kiidättää

 lumoavaan taikuuteen, eloon lempeään






                 II


  Vihervaaran Anna

  Uudenkuun Emilia

  hengenheimolaiseni, sisareni

  silloin joskus

  ajatusten mutkikkaalla

  koivikkotiellä

  mielen salaisessa puutarhassa



                III


   huolettomat muumit

   aurinkoisessa laaksossaan

   näkinkenkiä

   meritähtiä

   levää

   seikkailu tuoksuu mereltä


                       
   äidin sylissä

   maailma kaukana, kaukana



   tumma pilvi lipuu

   salama räsähtää

   luolan aukko tummuu



   mörkö

   polttava pyrstötähti

   tulva

   jäätävä pakkasrouva



   maailma niin lähellä




                 IV



   Pepin kanssa karkkikaupassa

   vaapukkaveneitä ostamassa

   Pepin kanssa

   Huvikummun katolla

   sirkuksessa

   Etelämeren saarilla

   Peppi, lapsuuteni vahva kaveri!

Rakas päiväkirja

Olen 10-vuotiaasta saakka pitänyt päiväkirjaa.  Sain kauniin ruskeanahkaisen, kultalukollisen päiväkirjan lahjaksi jouluna 1964.  Aluksi merkintöjä tuli harvakseltaan, mutta sittemmin tahti kiihtyi.  Olen tallettanut kaikki päiväkirjani, ja niitä on kertynyt noin 80.  Pidän päiväkirjaa yhä, ja kirjoitan päivittäin kolmeen eri päiväkirjaan: työpäiväkirjaan (sen virallisen opettajan päiväkirjan lisäksi), "siviili"päiväkirjaan sekä (nyttemmin niin  muodikkaaseen) kiitollisuuspäiväkirjaan.  Ja onhan tämä blogikin eräänlainen julkinen päiväkirja, johon omalla nimellä kirjoittaen tulee  tietysti kirjatuksi aika sensuroituja ja viimeisteltyjä ajatuksia.

Päiväkirjani ovat toimineet minulla huoli-, terapia-, pohdinta-, suunnittelu-, salaisuus-. mahdollisuus- ja tunnepäiväkirjana.  Olen kirjoittamalla yrittänyt saada selville, mitä ja miten oikein ajattelen. Olen myös hionut kirjallista ilmaisuani ja pyrkinyt jonkin asian tai tuntemuksen tarkkaan ja havainnolliseen ilmaisemiseen.  Olen listannut mielenkiintoisia  kirjoja ja lainannut niistä merkityksellisinä pitämiäni kohtia.

Teini-iässä tuli tietysti vuodatetuksi maailmantuskaa päiväkirjan sivuille, välillä pohjamutia myöden, välillä kevyemmin.  Tutkimuksen mukaan teini-ikäisten tyttöjen tunnepitoiset purkaukset ovat samantyyppisiä ajasta ja paikasta riippumatta.  Eli 1800-luvun ranskalainen tyttö kirjoitti suurin piirtein samalla tyylillä kuin esimerkiksi nykyajan japanilainen tyttö.  Kiehtovaa.

Päiväkirjaa kirjoittaessa oppii tuntemaan itsensä, kun kuuntelee omaa sisäistä ääntään.  Omat ajatukset ja tunteet selkiytyvät.  Kun vuosikymmenten päästä selailee omia merkintöjään, voi oivaltaa, miten on muuttunut (tai miten perussisin on säilynyt samana).  Jos on malttanut  dokumentoida  hetkiä elämästä, tapahtumista ja niihin liittyneistä ihmisistä, niitä on hauskaa ja mielenkiintoista lukea myöhemmin.

Päiväkirjaa kirjoitetaan yleensä vain itselle. Jotkut lopettavat kirjoittamisen aikuistuttuaan ja joko hävittävät nuoruutensa päiväkirjat tai säästävät ne omille lapsilleen.  Ja joskus päiväkirja löydetään myöhemmin ja julkaistaan, kuten kävi Anne Frankin päiväkirjalle.  Sitä ovat sukupolvet toisensa jälkeen lukeneet autenttisena todisteena ihmiskunnan järkyttävävästä tragediasta.  Suomalaisista julkaistuista päiväkirjoista tulee mieleen esimerkiksi Aino Kallaksen, Saima Harmajan ja Marja-Liisa Vartion päiväkirjat.  Kaikki naisten, joista tuli kirjailijoita ja joiden päiväkirjn sivuilta saa lukea paitsi kirjoittajien tunnoista myös sen ajan historiasta.

 Omaelämällinen kirjoittaminen on nykyisin  erittäin suosittua. On hienoa ajatella, että oma pää (muisti, mieli) on kuin aarrearkku, josta voi poimia kaikenlaista mielenkiintoista.   Lukijat ovat löytäneet alun perin norjalaisen, mutta Ruotsiin muuttaneen Karl Ove Knausgårdin kirjat, joista on tullut nykykirjallisuuden bestsellereitä.  Kuusiosaisesta omaelämäkerrallisesta romaanisarjasta on suomeksi ilmestynyt kolme (luin ja pidin kovasti).  Tarkkojen arkipäivän havaintojen väliin Knausgård  kirjoittaa pohdiskelevampaa tekstiä ihmisenä olemisesta, ajasta ja muistista, mikä tekee hänen tyylistään nautittavan.  Odotan innolla seuraavien osien suomennoksia.

P.S.  Rakas päiväkirja!

Et voi uskoa, mitä tänään tapahtui: täytin  60 vuotta!  Se on aivan uskomatonta.  Tuntuu kuitenkin kuin olisin sama hupakko kuin ennenkin. ( toivottavasti  sentään kypsempi hupakko  :D  )

Houston, we have a problem

Olin jokin aika sitten katsomassa monta Oscaria kahminutta Gravity-elokuvaa.  Se oli 3D-versio, ja  avaruusromu tuntui erikoislasien läpi katsottuna tulevan kohti.  Elokuvasta oli saatu erittäin  autenttisen tuntuinen,  ja seuraavana yönä leijailinkin unessani avaruudessa.  Sandra Bullockin näyttelemä yksin avaruuteen jäänyt astronautti lausui useaankin kertaan klassisen repliikin: -Houston, we have a problem.

Opettajan työ on välillä hyvin raskasta.  Totesin tänään  parikin kertaa mielessäni: -Houston, we (=I) have a problem.  Mayday, mayday!  ( esim. Mitä tehdä oppilaalle, kun tämä sanoo kaikkeen: -Ei kiinnosta! ja katsoo tämän oikeuttavan laiskotteluun, rumasti puhumiseen ja toisten häiritsemiseen?)  Opetustyö on luonteeltaan ihmissuhdetyötä, ja opettajat tekevät työtä koko persoonallaan.  Täten tuo työ on hyvin haavoittuvaa.  Opettaja toimii koko ajan aikuisen ihmisen mallina, ja päivittäisissä sadoissa valintatilanteissa hänen täytyy tehdä ratkaisut oppilaan parasta ajatellen.  Mutta koska opettaja ei ole mikään panssarista tehty yli-ihminen, riittämättömyyden tunne konfliktitilanteissa uuvuttaa.

En tiedä, mihin genreen Gravity pitäisi luokitella.  Kauhua ja jännitystä ainakin riitti.  Kauhu on viime viikkoina ollut aiheena kahdeksansilla luokilla, kun olemme käsitelleet kauhukirjallisuutta.  En tiedä, onko koko aiheessa mitään opettavaista, mutta onhan hyvä, että ihminen voi kohdata kammottavia tapahtumia turvallisesti kirjan tai elokuvan avulla.  Näin voi ehkä myös käsitellä omia pelkojaan.  Kauhufiktio on lajina ikivanha, ja jo muinaisilla leiritulilla ihmiset viihdyttivät toisiaan kertomalla kummitusjuttuja.  Aika monet nuoret tuntuvat katselleen todella hurjia kauhuelokuvia  eli laji on heille jo sitäkin kautta tuttu.  Kauhun ilmaisemista kielen ja kerronnan keinoin harjoitellaan kirjoittamalla oma kauhutarina.

Kauhua riittää myös koulun ulkopuolisessa maailmassa.  Kauhun tasapainoa koetellaan, kun jo historiaan jäänyt kylmä sota tuntuu taas käynnistyneen.  Pohjois-Korean groteskit  tapahtumat ovat kuin  pahimmasta  painajaisesta.  Maanjäristykset ja tsunamit vaurioittavat ydinvoimaloita ja ajavat ihmisiä maanpakoon.  Sisällissotia puhkeaa, kun ihmiset haluavat parempaa ja armeijat asettuvat valtaapitävien puolelle.   Lentokone katoaa kuin tuhka tuuleen.

Kauhutarinoita syntyy myös hyvinvointi-Suomessa.  Lapsia jätetään heitteille ja pahoinpidellään kuoliaaksi.  Joku tappaa perheensä ja sen jälkeen itsensä.  On koulukiusaamista ja työpaikkakiusaamista.  Vanhuksia jätetään oman onnensa nojaan. Nuoret masentuvat ja syrjäytyvät elämästä.  Todellisen elämän kauhutarinoilta ei voi ummistaa silmiään, vaikka haluaisi.

Kiitos, Minna Canth

       

   jäätyäsi seitsemän lapsen yksinhuoltajaksi

   murehdit jaksamistasi ja selviämistäsi

              
   tartuit sitten toimeen ja muutit Jyväskylästä Kuopioon

  nostit isäsi perustaman kaupan jaloilleen ja elätit sillä lapsesi

  oman aikasi tytöt opiskelivat kainoutta, ranskan kieltä ja käsitöitä

  meidän kaikkien suomalaisten naisten on kiittäminen Sinua

                 

  että pääsimme kouluun ja saimme opiskella myös pojille tarkoitettuja aineita

             

  kirjoissasi ja sanomalehdissä paransit maailmaa

  ihmisyyden puolustaminen teki sinusta vallankumouksellisen

  tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden vaatiminen anarkistin

  näytelmäsi Työmiehen vaimo vaikutti lakiiin

  joka oikeutti naisen hallitsemaan omaa ansiotuloaan

  vierailit vankiloissa ja mielisairaaloissa

  ja vaadit oloihin parannuksia

  uudistit kirjallisuutta ja salongissasi puhalsivat

                         
  uudet eurooppalaiset tuulet

  kuolit vain 53-vuotiaana sydänkohtaukseen

  olit ottanut suureen sydämeesi

  kaikki

  naiset, heikot, sorretut ja vähäosaiset

  elät    teoksissasi


  näytelmissäsi, joita yhä esitetään

  sekä tasa-arvossa, jonka suomalaiset naiset saavuttivat

  Sinun ansiostasi

P.S.   Minna Canthin  syntymästä  tulee  kuluneeksi  175  vuotta  19.3.2019

                                     

                                    

                   

                              

Median mahti eli jyrääkö se meitin

Viime aikoina on puhuttu siitä, että koulujen mediakasvatusta tulisi lisätä.  Tähän on vaikuttanut se, että saamme yhä enemmän tietoa median kautta ja median merkitys kasvaa jatkuvasti.  Media jyrää panssarivaunun voimalla kaiken eteensä tulevan ja ulottaa mustekalan tavoin lonkeronsa ihmisen jokaiseen elämänalueeseen ja jokaiseen maailman kolkkaan.  Media liioittelee ja nostaa esiin kielteisiä asioita.  Mutta ei media ole yksistään paha vaan tietysti myös hyvä ja hyödyllinen: se tuo valoa sinne, missä on pimeää. Median avulla saamme reaaliaikaista tietoa maailman tapahtumista. Internetillä ja sosiaalisella medialla on ollut  suuri vaikutus jopa joidenkin vallankaappauksien ja sisällissotien syntymiseen.  Epätasa-arvoisissa oloissa elävät ihmiset eivät enää suostu samaan kuin ennen ja vaativat oikeutta, kun ovat saaneet tietoa paremmasta.

Mediakasvatukseen kuuluu kaikenlaisia asioita.  Päätavoitteena on kasvattaa oppilaiden kriittistä medialukutaitoa eli valmiuksia tulkita kriittisesti median sisältöjä.  Tavoitteena on myös, että oppilaat aktiivisesti osallistuisivat median avulla ympäristönsä kehittämiseen. Koulu antaa jo nyt mediakasvatusta, esimerkiksi äidinkielessä ja kuvataiteessa.

Seitsemännellä luokalla käsitellään äidinkielessä mm. tiedonhankintaa ja elokuvaa, tehdään haastatteluja, sarjakuvaa ja omia uutisia.  Kahdeksannella luokalla tarkastelun  kohteena ovat   kantaa ottavat ja tietoa välittävät lehtitekstit, mainos, verkkotekstit ja televisio.  Oppilaat kirjoittavat mielipidetekstin ja arvostelun, pitävät  vaikuttavan puheenvuoron ja väittelevät. Yhdeksännellä luokalla tutkitaan asiatyyliä ja opetellaan pitämään puhe.  Eli peruskoulussa  saadaan aika kattava pakkaus mediatietoutta, myös itse tekemällä ja harjoittelemalla.  Lisäksi koulussa pidetään sanomalehtiviikko kerran vuodessa.

Oppilaat oppivat,  että mainoksen ainoa tarkoitus on myydä.  He arvostelevat mainosten yksipuolista naiskuvaa ja tietävät kuvien käsittelystä kaiken.  Myös julkkiskulttuuria puidaan, esim.sitä, miten vaikeaa julkisuutta on hallita. Joillakin nuorilla on harhakuvitelmia julkisuuden hyvistä puolista, eivätkä he tule ajatelleeksi julkisuuden vaaroja.  Nuoret ovat aktiivisia sosiaalisen median käyttäjiä.  He lukevat verkkolehtiä ja blogeja ja julkaisevat tekstejä ja kuvia muiden nähtäväksi. Heidän on hyvä tietää myös  internetin vaaroista ja väärinkäytöistä. Eli on tärkeää oppia käyttämään mediaa turvallisesti.


Media on murroksessa, ja perinteinen printtimedia antaa tilaa sähköiselle.  Lapset lukevat ja katsovat satuja tableteilta, ja perinteinen kirja saattaa jäädä vähitellen varjoon.  Kirja ei ole enää ainoa tiedon lähde, mikä voi olla tasa-arvoisempaakin.   Tulevaisuus on entistä enemmän verkossa.  Uusi vuoden 2016 opettussuunnitelma pitää  tieto- ja viestintäteknologiaa (TVT)  välttämättömänä kansalaistaitona ja olennaisena osana monilukutaitoa.  Koulussamme tarjotaan robotiikkaa valinnaisaineena.  Omasta näkökulmastani  ( 60 vuoden aikaperspektiivillä)  tuntuu kuin tieteistarinan maailma olisi tullut todeksi. Eihän siitä kauan ole, kun naapurin televisiota käytiin ihmettelemässä (ja katsomassa prinsessa Margaretin häitä, jotka olivat sen ajan suuri mediatapahtuma).  Täytyy vain toivoa,  että kaikki tuo teknologia tyytyy rengin  asemaan  eli palvelee ihmistä eikä käy päinvastoin.  Tämä näin lopuksi hieman vanhanaikaisesti varoitellen todettakoon.

Chi ja mindfulness eli mitä on hyvinvointi

Lauantaina olin pakollisessa  ( ei ihan viimeisessä)  Veso-koulutuksessa.  Aiheena oli  Hyvinvoiva opettaja - hyvinvoiva koulu.  En ole ollut  37  vuotta kestäneen työurani aikana  vastaavassa, joten  toivoin, että näin viimeisellä maalisuoralla kenties oppisin asiasta jotain  uutta.

Hyvinvointi on käsite, joka nähdään usein vain elämäntapa-asiana, johon kuuluvat liikunta, ravinto, terveys jne. Nämä ovat asioita, joihin voi suurimmaksi osaksi  itse vaikuttaa.  Työhyvinvointi  on kuitenkin hyvin laaja kokonaisuus, johon kuuluvat  myös  persoonallisuustekijät  (esim. velvollisuudentunto ja elämänasenne),  työuran laatu  (esim. organisaatiomuutokset,  työn epävarmuus) ja työympäristöön liittyvät tekijät  (esim. sisäilma).  Niin ikään siihen vaikuttavat  johtamiseen liittyvät tekijät  (esim. vuorovaikutussuhde esimieheen ja ammatillinen tuki), työyhteisö, työn mielekkyys ja hallinta sekä yksityiselämään liittyvät paineet.  Hyvin monenlaisista asioista koostuu siis työntekijän hyvinvointi.

Koulu tarvitsee paitsi hyvinvoivat opettajat  myös hyvinvoivat oppilaat. Tietysti myös heidän hyvinvointiinsa vaikuttavat monet erilaiset asiat.  Yhteiskunnalliset ilmiöt ( mm. vanhempien kokema työstressi, lomautukset ja työttömyys) vaikuttavat kodin välityksellä oppilaisiin (ja tätä kautta kouluun).

 Koulu omasta puolestaan tekee parhaansa  oppilaiden tukemiseksi.  Opettajan (ja oppilaan) apuna on ns. kolmiportainen tuki: yleinen, tehostettu ja erityinen tuki.  Nämä pitävät sisällään mm. tukiopetusta, henkilökohtaisia oppimissuunnitelmia, oppiaineen  yksilöllistämistä ja erityisopetusta.  Myös  moniammatillista osaamista edustava oppilashuoltoryhmä auttaa oppilasta.  Kohtalaisen uusi oppiaine, terveystieto, jakaa monipuolista tietoa hyvinvointiin vaikuttavista asioista.

Oppilaiden ja opettajien hyvinvoinnista voi olla huolissaan tulossa olevien niukkenevien resurssien vuoksi, sillä esimerkiksi suuret ryhmäkoot tai pula oppimisvälineistä tuovat mukanaan ongelmia.

Hiihtoloman Hesarissa oli mielenkiintoinen juttu suomalaisesta tutkimuksesta, jonka tarkoituksena on selvittää, edistääkö läsnäolon taito eli tietoisuustaitojen (mindfulness) harjoittaminen lasten ja nuorten mielenterveyttä.  Kuulostaa hienolta, sillä itse uskon alun perin zenbuddhalaisuudesta alkunsa saaneeseen läsnäolon taidon harjoittamiseen.  Daniel Goleman on todennut: "Kun harjoitamme tietoista läsnäoloa, alamme ymmärtää paremmin mieltämme.  Oivallamme, että ajatuksemme ja tunteemme tulevat ja menevät aaltoillen.  Tämä tietoisuus auttaa meitä hallitsemaan tunteitamme paremmin." (kirjassa 10  läsnäolon minuuttia )  Läsnäolon taitoihin kuuluu paitsi tietoinen hengittäminen ja aistiminen myös tunteiden tunnistaminen sekä kiitollisuuden, empatian ja ystävällisyyden osoittaminen.

Olin hiihtoloman alussa yhden päivän mittaisella Chi Kung -kurssilla.  Chi Kung on ikivanha kiinalainen voimistelumuoto, joka perustuu rennon tilan saavuttamiseen, syvään hengitykseen ja pehmeään liikkeeseen.  Kahdeksan yksinkertaisen ja kiireettömän  liikkeen avulla edistetään chin eli elämänenergian vapaata virtausta ihmisen kehossa.  Kiinalainen viisaus toteaakin, että  kun käytät saranoita joka päivä, ruoste ei estä avaamasta ovea.  Viiden tunnin kurssilla chini virtaili niin tehokkaasti, että seuraavana päivänä en ollut päästä sängystä ylös.  Mutta  ovi uuteen  tuli näin avatuksi.

Mieleni minun tekevi

Mieleni minun tekevi lausua muutama sana Kalevalasta ja sen opetuksesta, kun  Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää kohta puoliin juhlitaan.  Vanhemmat sukupolvet ovat aikojen saatossa syyttäneet kouluopetusta siitä, että menettivät kiinnostuksensa Kalevalaa kohtaan.  Sitä kun heidän mukaansa ikävällä tavalla tankattiin ja ulkoa opeteltiin.  Omilta kouluvuosiltani jäi Kalevalasta sellainen tuntuma, että olisin halunnut vielä perusteellisemmin ja syvällisemmin tutustua kansalliseepokseemme.  Mutta  olinkin jo 14-vuotiaana päättänyt ryhtyä äidinkielen opettajaksi, joten sitä ei kai lasketa.

Nykyään Kalevalasta voi kertoa jokainen opettaja omalla tavallaan ja opettamisen keinot ovat monet. Sen tapahtumat, henkilöt ja tyylipiirteet tulevat tutuiksi kuitenkin kaikille.  Kalevalan tyylikeinoja (mittaa, alkusoinnuttelua ja kertoa) harjoitellaan tekemällä pieni runo itsestä esimerkiksi näin:

Minä Ursula Halinen
omaa sukua Anttila
meidän koulun äikänmaikka
aineen kaikista tärkeimmän

oman kielen kieliopin
kalloihin koviin kailotan
kaunokirjallisuuttakin
saatan sielun syövereihin
kirjoitukset koukeroiset
paperille painostan


Kalevala kertoo muinaisten suomalaisten uskosta sanan mahtiin.  Tietäjiä, joilla oli juuri ne oikeat sanat hallussaan, kunnioitettiin suuresti.  Nykyaika ei ole enää niin taikauskoinen, mutta suomalaiset arvostavat edelleen taitavia puhujia ja kirjoittajia.

 Seuraavan loitsun olen yhdessä erään luokan oppilaiden kanssa menneinä vuosina rustannut.  Loitsu on aika hurja, mutta tehoaa varmasti. Eikä se entisajan kansanrunous kovin herkkähipiäisille ollut tarkoitettukaan, vaikka  kaikkein verevimmät  ja värikkäimmät kansankieliset ilmaisut Elias Lönnrot sensuroi, jottei sen ajan sivistyneistö pelästyisi.  Olihan Kalevalan yhtenä tarkoituksena osoittaa suomalaisille ja koko maailmalle, miten korkeatasoista kirjallisuutta suomen kielellä oli mahdollista kirjoittaa.

Loitsu kiusaajalle

Katoa kuuseen kiusaajani
häivy helvettiin hirviö
piinapenkkihin pakene
aina minua riivasit
kiusaaja kaikkein kamalin
syntejäs muistele mustia
kaameuksia kauheita
tuli tukkaas tuivertakoon
hiisi hipiääs hivelköön
palakoon pahuutes poroksi
tuhkaksi taivahan tuuliin

Muuttuuko opettaja ja mihin suuntaan

Vähän aikaa sitten televisio-ohjelmassa vaadittiin:-Peruskoulu remppaan!  Erästä yläkoulun oppilasta  ja opetusministeri Krista Kiurua haastateltiin.  Oppilaan mielestä koulussa on tylsää.  Lääkkeeksi keksittiin toiminnalliset opetusmenetelmät, ja ohjelman lopussa oppilaat rämpivät hangessa lumipuvut yllään ja  pyssyt olalla leikkien talvisotaa.  Oli varmaan ihan kivaa ja elämyksellistäkin, mutta muutama kysymys kuitenkin heräsi.

Jos samaan aikaan vaaditaan huippusijoitusta Pisa-testeissä ja opetuksen toiminnallisuutta, niin eikö se ole hieman ristiriitaista?  Kuvittelisi, että Suomen ohi rynnistäneissä Aasian kouluissa  kovan kurin ja opettajajohtoisuuden avulla on saavutettu ne huipputulokset.  No, sitten on se ikävystyttävä   turvallisuusnäkökohta.  Millä yksittäinen opettaja takaa oppilaiden turvallisuuden, kun esimerkiksi siirrytään koulun seinien ulkopuolelle eikä oppilaiden käytöstä voi mitenkään aina ennakoida (vaikka kuinka ohjeistaisi)? 

Samassa ohjelmassa haluttiin, että oppilaiden ääntä kuultaisiin enemmän opetuksen sisältöä ja menetelmiä koskevissa asioissa.  Mikäs siinä.  Ehkä oppilaat pitäisi sitten ottaa mukaan jo opetussuunnitelmia laaadittaessa.  Kaiken kaikkiaan pitäisi miettiä, mikä on opetuksen tavoite.  Eihän se toiminnallisuuskaan mikään itsetarkoitus ole.

Kyllä koulunkin pitää muuttua, koska maailma muuttuu.  Eri asia on sitten, pitääkö kaiken sen maailman hälyn ja kiireen ulottua myös kouluun.  Eikö rauhassa kasvaminen ole aika hieno juttu? Ja opettajakin on valmis uudistumaan, kun hän kokee sen omista lähtökohdistaan tärkeäksi.  Olisi ehkä yhteiskunnallisen keskustelun paikka, mihin ja millaiseen muutokseen koulua halutaan viedä.

Yksi muutos, joka koulun täytyy ottaa huomioon, on sen muuttunut rooli tiedonjakajana.  Oppilaat kokevat saavansa itselleen tarpeellisen tiedon nopeasti ja vaivattomasti älypuhelimensa avulla. Opettajat joutuvat monesti törmäyskurssille juuri oppilaiden lyhytjännitteisyyden takia: kaiken pitää tapahtua nopeasti ja viihdyttävästi.  Onko tämä ongelma, joka pitää ratkaista, vai pitääkö se vain hyväksyä?  On puhuttu diginatiivien sukupolvesta ja myös siitä, että nämä puhelimetkin pitäisi jotenkin ottaa opetukseen mukaan.  Yksi nykytrendi on, että peruskoulun tehtävä on pysyä teknologian kehityksessä mukana.  Mitään muuta emme ilmeisesti tulevaisuudesta tiedä kuin, että siellä on paljon koneita.

Peruskoulun tehtävä on aina ollut antaa oppilaille valmiudet selvitä elämässä.  Tuntuu, että näitä elämässä vaadittavia asioita tulee koko ajan lisää.  Ehkä pitäisi miettiä, mitkä asiat ovat tärkeimpiä.  Uuden ajan uudet uljaat opettajat tarvitsevat myös näkemystä moraalisesti ja ekologisesti  kestävästä ja henkisesti rikkaasta, merkityksellisestä elämästä.