Vähän aikaa sitten televisio-ohjelmassa vaadittiin:-Peruskoulu remppaan! Erästä yläkoulun oppilasta ja opetusministeri Krista Kiurua haastateltiin. Oppilaan mielestä koulussa on tylsää. Lääkkeeksi keksittiin toiminnalliset opetusmenetelmät, ja ohjelman lopussa oppilaat rämpivät hangessa lumipuvut yllään ja pyssyt olalla leikkien talvisotaa. Oli varmaan ihan kivaa ja elämyksellistäkin, mutta muutama kysymys kuitenkin heräsi.
Jos samaan aikaan vaaditaan huippusijoitusta Pisa-testeissä ja opetuksen toiminnallisuutta, niin eikö se ole hieman ristiriitaista? Kuvittelisi, että Suomen ohi rynnistäneissä Aasian kouluissa kovan kurin ja opettajajohtoisuuden avulla on saavutettu ne huipputulokset. No, sitten on se ikävystyttävä turvallisuusnäkökohta. Millä yksittäinen opettaja takaa oppilaiden turvallisuuden, kun esimerkiksi siirrytään koulun seinien ulkopuolelle eikä oppilaiden käytöstä voi mitenkään aina ennakoida (vaikka kuinka ohjeistaisi)?
Samassa ohjelmassa haluttiin, että oppilaiden ääntä kuultaisiin enemmän opetuksen sisältöä ja menetelmiä koskevissa asioissa. Mikäs siinä. Ehkä oppilaat pitäisi sitten ottaa mukaan jo opetussuunnitelmia laaadittaessa. Kaiken kaikkiaan pitäisi miettiä, mikä on opetuksen tavoite. Eihän se toiminnallisuuskaan mikään itsetarkoitus ole.
Kyllä koulunkin pitää muuttua, koska maailma muuttuu. Eri asia on sitten, pitääkö kaiken sen maailman hälyn ja kiireen ulottua myös kouluun. Eikö rauhassa kasvaminen ole aika hieno juttu? Ja opettajakin on valmis uudistumaan, kun hän kokee sen omista lähtökohdistaan tärkeäksi. Olisi ehkä yhteiskunnallisen keskustelun paikka, mihin ja millaiseen muutokseen koulua halutaan viedä.
Yksi muutos, joka koulun täytyy ottaa huomioon, on sen muuttunut rooli tiedonjakajana. Oppilaat kokevat saavansa itselleen tarpeellisen tiedon nopeasti ja vaivattomasti älypuhelimensa avulla. Opettajat joutuvat monesti törmäyskurssille juuri oppilaiden lyhytjännitteisyyden takia: kaiken pitää tapahtua nopeasti ja viihdyttävästi. Onko tämä ongelma, joka pitää ratkaista, vai pitääkö se vain hyväksyä? On puhuttu diginatiivien sukupolvesta ja myös siitä, että nämä puhelimetkin pitäisi jotenkin ottaa opetukseen mukaan. Yksi nykytrendi on, että peruskoulun tehtävä on pysyä teknologian kehityksessä mukana. Mitään muuta emme ilmeisesti tulevaisuudesta tiedä kuin, että siellä on paljon koneita.
Peruskoulun tehtävä on aina ollut antaa oppilaille valmiudet selvitä elämässä. Tuntuu, että näitä elämässä vaadittavia asioita tulee koko ajan lisää. Ehkä pitäisi miettiä, mitkä asiat ovat tärkeimpiä. Uuden ajan uudet uljaat opettajat tarvitsevat myös näkemystä moraalisesti ja ekologisesti kestävästä ja henkisesti rikkaasta, merkityksellisestä elämästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti