Opettajan kymmenen kultaista sääntöä

                          

      Opettajan kymmenen + 1  kultaista sääntöä




     1.  Näe äläkä vain katso.  Parhaiten näkee sydämellä mutta se voi olla liian kuluttavaa.


     2.  Huolehdi tietopääomastasi eli tiedä asiasta enemmän kuin oppikirja.


     3.  Rajaa työtäsi, jos alat väsyä.


     4.  Ole huumorintajuinen  vähintään kerran kuukaudessa.


     5.  Ole välillä huonokuuloinen (kaikkea ei tarvitse kuulla).


     6.  Tunne itsesi (myös "varjosi").


     7.  Ole tarvittaessa terävä mutta älä loukkaa ketään.


     8.  Ole aina solidaarinen kollegoillesi.


     9.  Mieti opettamasi aineen ydinasiat ja korosta niitä.  Jätä sälä tarvittaessa pois.


    10.  Älä rutinoidu.  Tee jotain pientä uudesti vähintään kaksi kertaa lukuvuodessa.


         + 1  Muista hengittää kunnolla!

Maanantaielegia

Työpäivän jälkeen väsyttää niin, ettei edes omia ajatuksiaan hahmota.  Mikä  opettajantyössä on niin väsyttävää?   Maanantait ovat jostain syystä aivan poikkeuksellisen väsyttäviä.  Tämän tietää jo etukäteen, mutta oppilaiden levottomuus pääsee aina yllättämään.  Mikä siinä viikonlopussa mahtaa aiheuttaa maanantain rauhattomuuden?  Ehkä oppilaat valvovat myöhään ja nukkuvat pitkälle päivään eli unirytmi menee sekaisin.  Muita syitä en jaksa lähteä arvuuttelemaan.

Tänäänkin eräs poika väitti minun pihistäneen hänen vihkonsa (en pihistänyt).  Hän sitten mielenosoituksellisesti laiskotteli koko tunnin eikä edes yrittänyt keksiä riimin riimiä, kun varovaisesti käynnistin runousjaksoa.  Ja toinen poika huuteli innoissaan hävyttömiä ehdotuksia riimipareiksi.  Osa saa työnsä valmiiksi ennätysajassa ja osa ei edes tunnissa.  Opettajalla on tietysti lisätehtäviä mutteivät ne nyt loputtomiin riitä.  Ja ne nopeasti  valmiit ovat usein niitä kovaäänisiä, jotka ryhtyvät sitten häiritsemään muiden työskentelyä.

Kirjallisuustehtävien viimeinen palautuspäivä oli 14.1.  Viisi oppilasta palautti työn.  Annoin lisäaikaa.  Viikon kuluttua sain neljä työtä lisää.  Kirjoitin Helmeen muistutuksen.  Eräs äiti kiitti minua vaivannäöstä.  Seuraavana päivänä ilmestyi kaksi työtä.  Enää seitsemän työtä saamatta.  Pitäisi varmaan pitää kiinni ehdottomammin niistä deadline-ajoista.

Muistuttelin toista luokkaa kirjallisuustyön tekemisestä.  -Mistä? kysyivät oppilaat aidon (?) ällistyneinä.       -Jaoin teille ohjemonisteet kuukausi sitten.  Kuka ei ole saanut?  Kaikki (paitsi se ihanneoppilas) viittaavat.  Miten nuorilla voi olla niin huono (valikoiva?) muisti? 

Open elegia ( =valituslaulu)

Miksi, oi miksi on  maanantai
viikon kauhein päivä kai,
kuin julma meren peto, hai
hampaisiinsa minut sai.
Huvita ei enää yhtään
vastauksia aina oppilailta nyhtää.
Ei oo kynää, ei oo kirjaa,
Jari lyö viholla Mirjaa. (nimet muutettu)
Hirveitä on rumat sanat,
niitä törkyiset jo vanat.
Ne korvaa raastaa
ja open haastaa
kauniimpaa kieltä vaatimaan.
Mut hiljaa pieni toivo herää,
siinä kai ei oo perää:
jospa oisi sittenkin
tiistaina kaikki jo paremmin.

Hiljaisuus antaa tilaa

"Uuden vuoden alkaessa on hyvä pysähtyä ja katsella kaikessa rauhassa omaa elämäänsä.  Tällaista elämäni on nyt, tällaisia asioita siihen kuuluu.  Hiljaisuudessa voi nähdä asioita uudella tavalla."

Näiden sanojen annoin houkutella itseni viime viikonloppuna hiljaisuuden retriittiin.  Luonnonkauniilla paikalla, järven rannalla ja mäntymetsän keskellä, pidetty hiljaisuuden retriitti oli hieno kokemus.  Ohjaajat olivat avarakatseisia ja vakuuttivat, ettei retriittiä ole tarkoitus mitenkään suorittaa ja että kokemuksen ei välttämättä tarvitse tuntua miltään.  Osallistujat saattoivat näin ollen rentoutua ja kuullostella, miltä ihan oikeasti tuntuu.

Olen kiinnostunut myös meditatiivisesta eli dialogisesta kirjoittamisesta, jonka edellytys on hiljaisuus.  Hiljentyminen on tärkeää, jotta ihminen kuulee ajatuksensa ja voi keskittyä kirjoittamiseen.  Meditatiivinen pohjautuu latinan sanaan meditaatio, joka merkitsee paitsi hiljentymistä ja mietiskelyä myös valmistautumista ja opettelemista.  Hyvä opas meditatiiviseen kirjoittamiseen on Riitta Suurlan teos Dialoginen eli meditatiivinen kirjoittaminen.  Ideana on syventää dialogia oman itsensä kanssa, kysymyksiä esittämällä ja niihin vastaamalla ja intuitiotaan seuraamalla.  Metodi on yllättävä, koska vastaus johonkin mieltä askarruttavaan asiaan löytyykin, lopulta, omasta itsestä.

Olin antanut itselleni pari pientä "tehtävää" retriitin ajaksi, kun nyt kerrankin sai keskittyä vain omiin ajatuksiinsa (huokaus, opettaja on aina opettaja).  Ensimmäinen tehtävä oli luoda jonkinlainen strategia loppukevääksi työhön ja toinen tehtävä oli selvittää, millainen on ollut se kasvatusfilosofia, joka on ollut oman opettajan työni pohjana.

Opettaja-lehdessä oli taannoin juttu nimeltä  Opettaja joutuu kokoamaan työrauhaosaamisensa itse.  Juttu esitteli kotitalousopettaja Aino Beltin vastikään julkaistua väitöskirjaa, jonka mukaan työrauhaosaaminen on kuin Ikean tuoli: se pitää koota itse pienistä paloista. Sama koskee oikeastaan myös opettajan omaa kasvatusfilosofiaa.  Se syntyy pikku hiljaa työn ja kokemuksen tuoman hiljaisen tiedon myötä. 

Opettajan kasvatusfilosofia liittyy läheisesti hänen opetukseensa.  Eli mikä on minun kasvatukseni ja opetukseni päämäärä ja punainen lanka, tiedon jakamisen lisäksi?  Äidinkieli on ajattelun, itsensä ilmaisun ja yhteydenpidon väline.  Toivon, että oppilaista oman äidinkielen tuntemuksen kautta kehittyisi ihmisiä, jotka kykenevät  ajattelemaan syvällisesti, osaavat ilmaista  itseään sanallisesti ja pystyvät keskustelun avulla luomaan yhteyden muihin.  Ja että heidän lukemansa kirjat (viihdyttämisen lisäksi) kehittäisivät suvaitsevuutta ja kykyä empatiaan.  

Olisi myös hienoa, jos oppilaista kasvaisi aktiivisia kansalaisia, jotka tuntevat vastuuta ja haluavat vaikuttaa asioihin.  Tämän saavuttamiseen tarvitaan myös muita opettajia, koko koulua ja vanhempia.

Jokaisella on jo oma äidinkieli  hallussaan.  Koulussa sitä vain etsitään, muokataan ja "jalostetaan" työkaluiksi, joiden avulla pärjää elämässä. Ei mikään pieni tavoite!  Ja oman kielen, oman äänen, etsiminen ei lopu peruskouluun, vaan jatkuu koko elämän.

P.S.  Ja se loppukevään strategia sitten.  En keksinyt mitään, joten päätin, että strategiani onkin, että otan tyynenä (apua) vastaan tulevan, sellaisena kuin se tulee.

Miten pääsen fantasiamaailmaan?

Kahdeksannella luokalla käsitellään fantasiakirjallisuutta, joka on jatkuvasti suuressa suosiossa esimerkiksi Harry Potter -kirjojen ja Taru Sormusten herrasta -elokuvien takia.  Fantasiakirjoille on tilausta todellisuuden muuttuessa yhä hallitsemattomammaksi, mitä voi paeta fantasiamaahan.

 Nuori voi samastua tarinan hyvään hahmoon, joka joutuu kamppailemaan pahassa maailmassa ja kohtaa monenlaisia vaaroja ja esteitä, kuten todellisessakin maailmassa aikuiseksi kasvaessaan.  Vaikka mielikuvituksen avulla siirrytään yliluonnolliseen maailmaan, tarina voikin kertoa siitä, että todellisuudessakin voi selvitä vaikeuksista.

Fantasiamaailma voi olla suljettu, johon ei siis ole yhteyttä ihmisten maailmasta, tai avoin, johon on pääsy jollain keinoin ihmisten maailmasta.  Oppilaat keksivät suuren määrän tapoja, joilla päästä tuohon rinnakkaismaailmaan:

-taikasanojen tai loitsun avulla
-peilin kautta
-pukemalla taikasukat jalkaan
-nauttimalla taikajuomaa
-syömällä "kielletyn" hedelmän
-lentävällä matolla
-hyppäämällä lätäkköön
-kaivon kautta
-sukeltamalla meren pohjassa olevan luolan kautta
-ullakolla on ovi, joka avaa uuden maailman
-avaa kirjan ja hyppää sisään
-kellarin salaluukusta
-satuhahamon mukana
-kellon avulla
-unessa
-lentämällä
-ryömimällä laukun sisään
-hyppäämällä voltilla järveen
-hirvi saattaa metsän halki toiseen ulottuvuuteen
-rotta johdattaa viemäriputkea pitkin
-täysikuun aikana: kuu vetää puoleensa kutsuen lähtemään taikamaailmaan

Minne menet kasvatus?

Nykyään puhutaan paljon  siitä, etteivät vanhemmat enää viitsi tai ehdi kasvattaa lapsiaan.  Tai etteivät opettajat ehdi enää kunnolla kasvattaa oppilaita, kun on niin kiire opetussuunnitelmien kanssa.  Kasvatus käsitetään usein hyvien käytöstapojen opettamisena ja yhteiskuntaan sopeuttamisena.  Mielestäni olisi joskus hyvä pysähtyä miettimään niitä asioita, jotka ovat kasvatuksen perusteina.

Luin vastikään mielenkiintoisen kirjan Kadonnut kasvatus?  Seitsemän keskustelua (toim. Emma Kostiainen ja Matti Rautiainen),  joka pyrkii keskustelun avulla vastaamaan kysymykseen, mikä kasvatuksessa on kadonnut tai katoamassa. Tästä kirjasta löysin omia kasvatuspohdintojani vastaavia ajatuksia kasvatuksen perusteista, joita ovat esimerkiksi globaali maailmankuva, humaani näkemys ihmisarvosta, asioiden ja arvojen priorisointi monimutkaiseksi kehittyneessä maailmassa, rauhassa kasvaminen ja rakkaus eli luja luottamus kasvatettavaan.   Poimin kirjasta muutamia näkemystäni edustavia ajatuksia:

" Meidän pitää pyrkiä ajattelemaan asioita laajemmin, antamaan lapsille mahdollisimman laaja ja monipuolinen kuva maailmasta.  Yksi konkreettinen esimerkki tästä on se, että ihmiset ajattelevat, että huonosti menee ja vielä huonompaa on tulossa.  Sehän ei pidä paikkaansa, koska maailma on muuttunut koko ajan paremmaksi paikaksi. -- Meillä täytyy olla globaali kasvatusnäkemys, sellaiseen meidän täytyy kasvaa ja kasvattaa, jos me haluamme tehdä parempaa maailmaa."  (Esko Valtaoja)

" Kasvaminen vaatii myös hidasta asioiden omaksumista ja kypsymistä, sitä, että ei vain mennä asiasta toiseen ja vaadita tuloksia ja tehokkuutta.  Lapset elävät  niin monien virikkeiden keskellä, että se ei anna riittävästi kiireetöntä rauhaa. - - - Yhteiskunnassa on kasvanut arvo, jota minä sanon itsekkyydeksi.  Markkinatalousyhteiskunta ohjaa oman voiton kasvattamiseen, omaan menestymiseen ja kyynärpäätaktiikkaan muita kohtaan.  Kasvatuksen pitäisi alusta saakka panna jarruja tälle kehitykselle  ja kehittää yhteispeliä.  Kyse on yhteisestä hyvästä ja silloin pitää ottaa vastuu myös toisista ihmisistä.  Se kuuluu hyvän elämän pelisääntöihin.  Toista ei saa unohtaa.  Siinä on se kasvatuksen tehtävä."  (Jukka Paarma)

"Kyllä minä luulen, että kasvatuksen kysymyksissä ollaan tekemisissä myös sen kanssa, että maailma on kehittynyt niin paljon vaikeammaksi.  Ajatelkaa, että täällä on rakenteellista köyhyyttä.  Ei siitä 50-luvulla puhunut Suomessa kukaan.  Ei ollut läheskään niin ahdistavaa kuin nyt. - - - Minusta tuntuu, että yhteiskunta on hirveän hajallaan ja ihmiset ovat enemmän hädissään kuin ennen."  (Kaj Chydenius)

"Pohdinnan siitä, mitkä asiat kasvatuksessa ovat tärkeitä, täytyy lähteä hyvin syvältä arvomaailmasta.  Tässä pohdinnassa tärkeää on priorisointi.  Maailmassa on niin valtavasti kaikkea tärkeää ja koulussakin on niin paljon asioita, mitä pitäisi opettaa ja mitä pitäisi ehtiä opettaa.  Että sieltä kuitenkin maltettaisiin priorisoida juuri niitä perusasioita, jotka luovat pohjaa jatkuvalle oppimiselle ja  lapsen oman persoonallisuuden vahvistamiselle." (Hannele Huovi)

"Tuntuu, että nykyaikana lapsuutta kunnioitetaan liian vähän aikaa.  Lapsi halutaan hyvin nopeasti tehokkaaksi, tuottavaksi ja mahdollisimman vähän vaivaa aiheuttavaksi. - - - Lapsuutta yritetään lyhentää ja aikuistumista nopeuttaa.  - - - Yksilön sekä perheen  ja vanhempien kasvatusvastuu on jollakin lailla hämärtynyt.  Tämä johtaa siihen, että kouluakin kohtaan saattaa tulla epärealistisia odotuksia. - - - Kun ajatellaan esimerkiksi parhaillaan käynnissä olevaa syrjäytymiskeskustelua ja syrjäytymisen taustalla olevia tekijöitä, niin suotuisaan kasvuprosessiin ja sosiaalistumiseen johtavat elementit ovat rakastava koti ja koulutus."  (Aino Sallinen)

Hajamietteitä napinaviikolta

Puurtaminen on alkanut.  Yhdeksäsluokkalaiset opiskelevat nominaalimuotoja ja lauseenvastikkeita (Miksi näitä pitää opiskella?  Jarikin -nimi muutettu- menee amikseen eikä tee näillä mitään!), kahdeksasluokkalaiset lauseenjäseniä (Mitä hyötyä näistä on?  Miksei me katsota elokuvia?) ja seitsemäsluokkalaiset kaunokirjallisuuden käsitteitä (joululahjaksi saadut hienot älypuhelimet taitavat kiinnostaa enemmän -huolimatta opettajan epätoivoisista kielloista ja takavarikointiuhkailusta, jonka lakikin nyt sallii, siis takavarikoinnin).  Arki on täällä taas. (Viisi viikkoa hiihtolomaan!)

Yöllä oli satanut hieman lunta.  -Olisi nyt satanut kunnolla, napisi aviomies, joka on himohiihtäjä.  Ja rakas basenjihauvelimme napinoi eikä suostunut toimittamaan asioitaan ulkona, kun lumi oli sotkenut kaikki hienot hajujäljet.  Lomalla energiatasoni nousi niin huippuunsa, että ilmoittauduin kahdelle kurssille.  -Pitikin mennä tekemään jotain noin hölmöä, mietin nyt (napinaa). 

Ja ensi keskiviikkona on opekokous, sitä seuraavana työnohjauksen päättötilaisuus ("Grande Finale"), sitten tiimikokous ja taas opekokous.  Tekisi mieli lintsata noista, minähän olen jo lähdössä pois, eivät kai ne enää minulle kuulu (voimistuvaa napinaa).

Joka tapauksessa: kevättä ja valoa kohti mennään!

P.S.  Kirjoitukseni otsikko viittaa Juhani Ahon teoksen  Hajamietteitä kapinaviikoilta  nimeen.

Iloa ja kärsimystä

Olen saanut ystäviltäni parikin kehotusta nauttia tästä viimeisestä työvuodesta.  Onko se mahdollista?  Nautinto oli kaukana tiistaiaamusta, kun huonosti nukutun yön (ehkä muutaman tunnin) jälkeen vääntäydyin ylös pimeään aamuun.  Päässäni ei ollut muuta ajatusta kuin jotenkin selviytyä alkavasta työpäivästä, joka sitten käynnistyikin kompastellen ja haparoiden.  Mutta kaipa se tästä toivon mukaan alkaa sujua paremmin, kun alkuun päästään.

Luin joululomalla monta mielenkiintoista kirjaa.  Yksi oli Jeff Bridgesin ja Bernie Glassmanin Dude ja zenmestari.  Kirjassa nämä kaksi keskustelevat zenistä, elokuvien tekemisestä, ihmissuhteista ja elämisestä. Viimeistä lukukauttani varten poimin keskustelusta muutamia zeniläisiä  ajatuksia ohjenuorakseni:

-tee parhaasi mutta älä ota asioita turhan vakavasti

-kohtaa tilanne sellaisena kuin se on ja jaksa uskoa, että oikea ratkaisu kyllä ilmaantuu luonnostaan

-kun kohtaat asioita, jotka jättävät jälkeensä tyytymättömän tai pettyneen olon, älä  takerru ajatuksiisi (esim. olisiko pitänyt tehdä enemmän/vähemmän/toisin), koska ajatukset rajoittavat elämää

-ole itsellesi ystävällinen

-tutustu siihen, mitä tapahtuu, ei vain siihen, millainen sinun oletetaan olevan tai millainen maailman pitäisi olla

-hylkää odotukset täydellisyydestä, sillä täydellisyyttä ei voi koskaan saavuttaa ja aina jokin voi olla vähän paremmin

-älä yritä väistää tunteita: kärsimystä tai iloa


Toinen ihana ja elämänmakuinen kirja oli  Annika Lutherin Opettajainhuone (kuinkas sattuikaan!).    Kirja kertoo erään  Helsingin Töölössä sijaitsevan suomenruotsalaisen koulun (yläasteen ja lukion) yhdestä lukuvuodesta.  Se kuvaa tarkasti, uskottavasti ja herkkävireisesti tarinan keinoin nykyajan opettajuutta.  Perussävy on humoristinen, mutta saa myös tragedian piirteitä, kun kaksi pahinta mahdollista asiaa tapahtuu: oppilas kuolee ja opettaja menettää (syyttömänä) maineensa eikä jaksa enää jatkaa työtään.

Kirjan tapahtumat nähdään useasta näkökulmasta mutta itse samastuin ikäiseeni äidinkielenopettajaan, Magdalenaan.    Koulun kaoottisessa arjessa hän kokemuksen voimalla luovii päivästä toiseen, vaikka öisin on joskus vaikea saada unta:

"Magdalena pyörii vielä hetken ja rentoutuu  lopulta.  Puolitoista tuntia vielä aikaa nukkua.  Kaikki järjestyy lopulta.  Jos ei sillä tavalla kuin hän ajatteli, niin jotenkin kuitenkin.  Suden hetki tikittää ohi, ja jäntevät harmaat tassut juoksevat hiljaa takaisin suuriin metsiin."

Luopumisia, muutoksia ja unelmia

Vuosi on vaihtunut ja joululoma alkaa olla lopuillaan.  Lomalla oli mahdolisuus tehdä hyvällä omallatunnolla kaikenlaista sellaista, mihin muuten ei jää aikaa.  Uskon, että sain eväitä kevätlukukautta varten.  Ainakin toivon niin.  Loma huipentui ystävän perinteiseen joululomatapaamiseen Helsingissä. Lounastimme uudehkossa ravintolassa, jonka ikkunat aukesivat Senaatintorille ja jonka katossa kimalsivat kristallikruunut.

 Elokuvaksi valikoitui A Late Quartet, jota voin lämpimästi  suositella. Yhtenä teemana siinä on luopuminen: sellonsoittaja (Christopher Walkenin näyttelemänä) saa kuulla sairastavansa Parkinsonin tautia ja joutuu luopumaan maailmankuulun jousikvartetin jäsenyydestä.  Kvartetin kolme muuta muusikkoa kipuilevat hekin muutoksen edessä. Mutta elämä jatkuu, luopumisista ja muutoksista huolimatta, kauniisti Beethovenin musiikin soidessa ja sellonsoittajan kivikasvojen lientyessä hymyyn.

Sain ystävältäni lahjaksi Hilkka Laukka-Sinisalon kirjoittaman kirjan nimeltä Kuusikymppisten kirja, joka on tarkoitettu eläkkeelle jäämistä pohtiville.  Taidanpa kuulua juuri tuohon joukkoon.  Apua, pian minäkin olen kuusikymppinen!  En voi uskoa sitä, vaikka ei minulla mielestäni mitään ikäkriisiä olekaan. 

Kirja kuitenkin  on todella hieno ja ajatuksia aktivoiva: erilaiset innostuneet ajatuksenpoikaset alkoivat suorastaan kipinöiden singahdella sinne ja tänne.  Vaarallinen kirja lukea juuri ennen nukkumaan menoa: nukkumisesta ei tullut  mitään.  Kirjassa mm. kehotetaan pohtimaan vastauksia kysymyksiin:  Olenko antanut itselleni luvan elää suurenmoisen elämän?  Mitä minun elämäni on?  Kuka olen?  Kuinka minusta tällainen tuli?  Voisinko olla myös jotakin muuta?  Eli niin kauan kuin elämää on, me pohdimme suhdettamme siihen. Ja kirjan sanoin:..."aika on ystävämme.  Se on ainoa todellinen omaisuutemme.  Aika on yhä vielä tekojemme mahdollistaja."

Joululahjakirjojen joukkoon kuului myös Before I die I want to -kirja, jonka sain Yhdysvalloissa asuvalta sisareltani.  Kirjan nimi hätkähdytti: enhän nyt sentään ole vielä ihan tuossa vaiheessa!  No, kyse oli kuitenkin maailmanlaajuisesta projektista, jossa julkisiin tiloihin sijoitettuihin aitoihin, muureihin tai rakennusten seiniin sai vapaasti käydä  täydentämässä  lauseen  Ennen kuin kuolen tahdon ... (kunkin maan omalla kielellä kirjoitettuna).  Ja sitten kirjaan oli koottu  valokuvia ja lainauksia noista jokaisen maanosan eri-ikäisten ihmisten toiveista, unelmista ja aikomuksista.  Todella mielenkiintoista!  Tässä muutamia :

Ennen kuin kuolen tahdon

-saada selville, kuka olen
-istuttaa puun
-saada jonkun muuttamaan elämäänsä
-seurata lapsuuden unelmaani
-olla planeetan viimeinen romantikko
-saada seitsemän lasta
-omistaa jäätelötehtaan
-syödä mansikkakakkua
-elää pelkäämättä kuolemaa
-tuoda äidilleni mielenrauhan
-luoda mestariteoksen
-juosta alppiniityillä
-kokea vuosi ilman sotia
-nähdä hänet ja suudella häntä vielä viimeisen kerran
-avata oman ravintolan
-nähdä vanhempani jälleen
-perustaa teatterin
-olla oma pomoni
-sukeltaa syksyn lehtiin
-opettaa lapsia elämään, rakastamaan ja olemaan vapaita
-matkustaa kuumailmapallolla
-höllätä hetkeksi tai jopa pysähtyä
-löytää parkkipaikan tästä kaupungista (Roomasta)
-löytää etsimäni
-maistaa maailman kaikkia jäätelömakuja
-lopettaa rahasta huolehtimisen
-saada puhuvan koiran
-matkustaa sataan maahan
-kertoa maailmalle että elin onnellisen elämän