Utopioita ja antiutopioita

Doctor Who (brittiläinen science fiction -televisiosarja) täytti vastikään 50 vuotta, ja  syntymäpäivää juhlittiin näyttävästi Lontoossa.  Scifillä eli tieteiselokuvilla ja  -kirjallisuudella on  omat vankkumattomat harrastajansa, ja uusia scifi-kirjoja ilmestyykin jatkuvasti.  Tämä kirjallisuudenlaji   kuuluu myös kahdeksasluokkalaisten opetussuunnitelmaan.

Marraskuun pimeydessä tuntui hieman hurjalta lukea tarinoita oppilaiden luomista tulevaisuuden maailmoista.  Näissä antiutopioissa (dystopioissa)  kaikki ovat sairaita, vihaisia ja surullisia.  Luonto on kuollut ja alituiset myrskyt riehuvat.  Maat sotivat keskenään, diktaattorit halltsevat ja ihmisiä orjuutetaan.  On köyhyyttä, nälänhätää ja uskonvainoja.  Lopulta ihmiset sekoavat ja hirviöt ja alienit valloittavat maapallon.

Itse en kuulu scifi-kirjallisuuden harrastajiin. Olen kyllä lukenut ja pitänytkin  Johanna Sinisalon ja Leena Krohnin kirjoista, ja Emmi Itärannan Teemestarin kirja oli tietysti upea.  Mutta jostain syystä tieteiskirjallisuutta lukiessa tulee mieleen :-Entä jos?  Entä jos scifi-kirjat osoittavatkin suunnan, johon maailma on todellisuudessakin menossa?  Eli pelottavat ja ahdistavat tulevaisuuden kuvat kertovatkin jotain omasta ajastamme.

Toki kasiluokkalaisten scifi-tarinoista löytyi toinenkin  puoli. Näissä utopioissa ilmastonmuutos on saatu pysäytetyksi ( kiitos maan uuden suojakuoren), on otettu käyttöön  uusia ekologisia energialähteitä, ihmiset, eläimet ja luonto voivat hyvin, ei ole sotia eikä väkivaltaa, demokratia vallitsee kaikkialla.  Robotit hoitavat raskaat työt (myös opettajan työn), ravinnoksi riittää pilleri ja koulupäivät ovat vain viiden minuutin mittaisia (koska aika on arvokasta ja päähän asetettava opetuskypärä hoitaa oppimisen). Ihminen pystyy aikamatkalla seikkailemaan  tulevaisuudessa ja menneisyydessä.

Eräs tarina sijoittuu vuoteen 3099.  Taivaalla näkyvät sanat "Kymmenen minuuttia" , jotka planeetalla on vielä jäljellä ennen tuhoutumistaan.  "Kauppa on täynnä herkkuja kahmivia ihmisiä.  Kassa on tyhjä, kassaneiti on takahuoneessa  polttamassa elämänsä viimeistä savuketta.  Kadut ovat täynnä äänekkäitä rakkaudentunnustuksia. Ihmiset juoksevat, pilvenpiirtäjistä syöksyy maahan toimistotyöläisiä, jotka haluavat tuntea viimeisen adrenaliinisyöksyn veressään." 

Tarinan nainen juoksee lapsensa kanssa kotiin. Hän miettii elämäänsä: "Hän ei ole koskaan ollut iloinen; maksamaton ilo on kielletty tässä maailmassa.  Tunteista on kerrottu monenlaisia taruja, on kerrottu miten ilon löytäminen siitä maksamatta  on Jumalan antama ihme, on kerrottu kuinka ihana tämä tunne on.  Kukaan ei tosin  ole tätä tunnetta vielä löytänyt."  Nainen syyttää poikansa puhumattomuudesta itseään.  Kun kymmenen minuuttua alkaa olla lopussa, poika lähestyy häntä.  " -Rakastan sinua, poika kuiskasi, ja naisen näkö pimeni. Maailma saattoi olla kuollut; hän saattoi olla kuollut, mutta kuolemansa hetkellä hän oli iloinen.  Hän oli vihdoin saanut palan kiellettyä hedelmää.  Hän oli tuntenut iloa." 

"Pientä ja hidasta on kaikki maailman työ " (Pentti Saaritsa)

Yrittäjyyskasvatus on aihekokonaisuus, jonka tavoitteita ja sisältöjä on tarkoitus käsitellä yli oppiainerajojen.  Sen tarkoituksena on kasvattaa yhteiskuntaan aktiivisia yksilöitä. Yrittäjyyskasvatus on ollut nykyisen valtakunnallisen opetussuunnitelman (vuodelta 2004) kantavia  teemoja.

Koulussamme on otettu yrittäjyyskasvatus tosissaan.  Oppilaat ovat vierailleet paikallisissa yrityksissä, ala-asteella on ollut Yrityskylä-toimintaa, yrittäjät ovat esitelmöineet koulussa ja kaikkiin mahdollisiin yritysaiheisiin kirjoituskipailuihin on aktiivisesti osallistuttu (hienoja tuloksia saavuttaen).  Tämä kaikki on ollut  merkityksekästä ja kannatettavaa, sillä näinhän oppilaat ovat saaneet varsin realistisen kuvan yrittämisestä ammattina.

Ideaalitilanteessa oppilas oppii koulunpenkilläkin aktiiviseksi ja osallistuvaksi.  Kaikki koulussa opittava on tärkeää, niin tuleville yrittäjille kuin toisen palveluksessa työskentelevillekin. Mikään taito ei kehity yhtäkkiä vaan hitaasti ja vähitellen, päivä päivältä. Perustietojen  ja -taitojen pohjalta oppilas voi soveltaa ja hyödyntää koulussa oppimiaan tietoja ja taitoja uusiin haasteisiin sekä tulkita ja järjestellä uutta tietoa järkevästi  ja hyödyllisesti. Koulussa opitaan myös työntekoa ja vastuuntuntoa.  Ehkä asennekasvatus onkin tärkein asia yrittäjyyskasvatuksessa.  Myös ihmissuhdetaidot kehittyvät, kun opettelee koulussa tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Kun oppilas huomaa, että hänen tietonsa ja taitonsa vähitellen kasvavat, hän alkaa luottaa omiin voimiinsa.  Kenties hän voi silloin ajatella: "Tämä voisi tulevaisuudessa olla minun juttuni."

P.S.  Saimme eilen tiedon, että kaksi koulumme oppilasta on yltänyt kolmen parhaan eli palkittavien joukkoon Uudenmaan yrittäjien YKI-yrittäjyysaiheisessa kirjoituskilpailussa  (ties kuinka monentena vuonna peräkkäin)!  Palkinnot jaetaan 28.11. palkitsemistilaisuudessa Karkkilassa.  Onnea Elisalle ja Karoliinalle!

Atsii! Niisk, niisk.

Aivasteluni, kirvelevät silmäni ja vuotava nenäni eivät johdu flunssasta vaan pölystä.  Koulussamme on sisäilmaongelmia (taitaa olla aika yleinen ongelma nykyään).  Eli pian alkaa remontti, joka kestää kolmisen kuukautta.  Kolme luokkaa kerrallaan tyhjennetään, ja opet opettavat milloin missäkin tuon ajan.  Onhan hienoa, jos ilmanvaihto saadaan kuntoon, mutta tieto tulevasta sai aikaan minussa pienen myllerryksen.

Joudunkin jo nyt hankkiutumaan (tai oikeastaan saan hyvän tilaisuuden hankkiutua)  eroon vanhoista monisteista sun muista, joita on kertynyt luokkani kaappeihin ja lipaston laatikoihin 33 vuoden ajan.  Uusilla opettajilla on kaikki tieto tyylikkäästi muistitikulla, mutta minä olen viimeinen mohikaani  (viimeinen mammutti jääkaudelta, viimeinen dinosaurus kivikaudelta?), jonka valtaisat monistepinkat, sanomalehtiartikkelit, kirjat yms. ovat keränneet pölyä jo muinaisista ajoista (ainakin 1980-luvun alusta).

Aloitin raivaamisen heti torstaina keskiviikon opettajainkokouksen jälkeen.  Tuossa samaisessa kokouksessa käsiteltiin paljon ensi lukuvuoden asioita (hankintoja ensi lukuvuodeksi, valinnaisaineita lukuvuodelle 2014, langattoman verkon rakentamista = ei koske enää minua!).  Tunsin itseni jo pienen tovin ulkopuoliseksi, mutta sitten sain kuulla, että sohvan verhoilukin uusitaan (jadenvihreästä kirkkaanpunaiseksi).  Minähän en sohvilla istu, en minkään värisillä, en kotonakaan: olen nimittäin sohvalla löhöäjä!  Kaappeja siivotessani  löysinkin, sattumalta sopivasti,   runon, jonka olin kirjoittanut aiheesta  Mitä onni on, kun kirjoitutin oppilailla runon samasta aiheesta.  Runo kuuluu näin:

onni on
kun rauhassa saa
sohvalla löhötä
omia aatoksiaan miettiä
piilossa maailman melulta
teetä hörppiä
kuluneissa villasukissa
lempiohjelmaansa töllöttää
paahtoleipää mutustaa
mielikirjaansa uppoutua
lumisadetta tuijottaa
kellon raksutusta kuunnella


Pieni aikamatka (pikakelauksella) teki siis myös hyvää.  Viskatessani  monisteita pois silmiini osui 1980-luvun aineiden  (nykyisin: kirjoitelmien) otsikoita.  Ei voi muuta sanoa, että kyllä ajat ovat muuttuneet.  Tässä muutama aineenotsikko näytteeksi:

Videot  - renki vai isäntä
Rauhanlaulujen sanomaa
Tellervo ja Assi  - naiset Mauno  Koiviston takana
Tietokoneet tulevat
Saako lasta lyödä?
Omatuntoni ei anna rauhaa
Disco - nuorten kohtaamispaikka
Suomi on urheilun suurvalta
Raikkaat kotihipat

Kuti tolit, mukananti kum kantat?

- Kuti tolit, mukananti kum kantat?

- Jukati tolim, kalam kantam.

- Kalamti mehiti?

- Emi mehik, kalami porimi.  Nähim kalami tulin yling pönisa, vetina pehitasa.  Mun kalani möksamsa palami.

-Tun kung menit?

- Mun lomina njohmam njohim. Suksijni, jöngsimi, njöhlijni kantam.


Kuulostaa aika eksoottiselta, vai mitä?  Kyseessä on ikivanha, noin 3000 vuotta vanha suomi.  Lähdettä en enää muista, olen napannut  näytteen jostain.  Sadat kielentutkijat ovat uhranneet koko elämänsä saadakseen selville, miten muinaiset esi-isämme puhuivat.  Kiitos heidän sinnikkyydelleen!

Yhdeksännellä luokalla opiskellaan kieleen ja kulttuuriin liittyviä asioita.  Oppilaat esittävät ajatuksiaan kielen ja identiteetin merkityksestä ja pohtivat, voisiko suomen kieli kuolla.  Maailmasta uhkaa nimittäin kadota 2500 kieltä.  Onko kielten monimuotoisuus verrattavissa luonnon biodiversiteettiin?  Joidenkin oppilaiden mielestä  maailmaan riittäisi yksi kieli, englannin kieli.  Jotkut taas kannattavat useita kieliä, koska kielten katoamisen myötä myös erilaiset kulttuurit katoavat.

Ikivanha suomi kuulostaa nykykielelle käännettynä suurin piirtein tältä:

- Mistä (kusta)  tulet, selässäsi (mukanasi)  mitä (kuta) kannat?

- Joelta tulen, kalaa kannan.

- Kalasi annatko (myytkö)?

- En anna (myy), kalani syön (puren).  Vaimoni (naiseni) kalani tulen ylle panee vedessä keittää.  Minä kalani
  maksan(sa) nielen  (vrt.pala).

- Sinä mihin (kuhun) menet?

- Minä lumessa jänistä ajan (noudan).  Suksiani, joustani, nuoliani kannan.