Mieleni minun tekevi

Mieleni minun tekevi lausua muutama sana Kalevalasta ja sen opetuksesta, kun  Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää kohta puoliin juhlitaan.  Vanhemmat sukupolvet ovat aikojen saatossa syyttäneet kouluopetusta siitä, että menettivät kiinnostuksensa Kalevalaa kohtaan.  Sitä kun heidän mukaansa ikävällä tavalla tankattiin ja ulkoa opeteltiin.  Omilta kouluvuosiltani jäi Kalevalasta sellainen tuntuma, että olisin halunnut vielä perusteellisemmin ja syvällisemmin tutustua kansalliseepokseemme.  Mutta  olinkin jo 14-vuotiaana päättänyt ryhtyä äidinkielen opettajaksi, joten sitä ei kai lasketa.

Nykyään Kalevalasta voi kertoa jokainen opettaja omalla tavallaan ja opettamisen keinot ovat monet. Sen tapahtumat, henkilöt ja tyylipiirteet tulevat tutuiksi kuitenkin kaikille.  Kalevalan tyylikeinoja (mittaa, alkusoinnuttelua ja kertoa) harjoitellaan tekemällä pieni runo itsestä esimerkiksi näin:

Minä Ursula Halinen
omaa sukua Anttila
meidän koulun äikänmaikka
aineen kaikista tärkeimmän

oman kielen kieliopin
kalloihin koviin kailotan
kaunokirjallisuuttakin
saatan sielun syövereihin
kirjoitukset koukeroiset
paperille painostan


Kalevala kertoo muinaisten suomalaisten uskosta sanan mahtiin.  Tietäjiä, joilla oli juuri ne oikeat sanat hallussaan, kunnioitettiin suuresti.  Nykyaika ei ole enää niin taikauskoinen, mutta suomalaiset arvostavat edelleen taitavia puhujia ja kirjoittajia.

 Seuraavan loitsun olen yhdessä erään luokan oppilaiden kanssa menneinä vuosina rustannut.  Loitsu on aika hurja, mutta tehoaa varmasti. Eikä se entisajan kansanrunous kovin herkkähipiäisille ollut tarkoitettukaan, vaikka  kaikkein verevimmät  ja värikkäimmät kansankieliset ilmaisut Elias Lönnrot sensuroi, jottei sen ajan sivistyneistö pelästyisi.  Olihan Kalevalan yhtenä tarkoituksena osoittaa suomalaisille ja koko maailmalle, miten korkeatasoista kirjallisuutta suomen kielellä oli mahdollista kirjoittaa.

Loitsu kiusaajalle

Katoa kuuseen kiusaajani
häivy helvettiin hirviö
piinapenkkihin pakene
aina minua riivasit
kiusaaja kaikkein kamalin
syntejäs muistele mustia
kaameuksia kauheita
tuli tukkaas tuivertakoon
hiisi hipiääs hivelköön
palakoon pahuutes poroksi
tuhkaksi taivahan tuuliin

Muuttuuko opettaja ja mihin suuntaan

Vähän aikaa sitten televisio-ohjelmassa vaadittiin:-Peruskoulu remppaan!  Erästä yläkoulun oppilasta  ja opetusministeri Krista Kiurua haastateltiin.  Oppilaan mielestä koulussa on tylsää.  Lääkkeeksi keksittiin toiminnalliset opetusmenetelmät, ja ohjelman lopussa oppilaat rämpivät hangessa lumipuvut yllään ja  pyssyt olalla leikkien talvisotaa.  Oli varmaan ihan kivaa ja elämyksellistäkin, mutta muutama kysymys kuitenkin heräsi.

Jos samaan aikaan vaaditaan huippusijoitusta Pisa-testeissä ja opetuksen toiminnallisuutta, niin eikö se ole hieman ristiriitaista?  Kuvittelisi, että Suomen ohi rynnistäneissä Aasian kouluissa  kovan kurin ja opettajajohtoisuuden avulla on saavutettu ne huipputulokset.  No, sitten on se ikävystyttävä   turvallisuusnäkökohta.  Millä yksittäinen opettaja takaa oppilaiden turvallisuuden, kun esimerkiksi siirrytään koulun seinien ulkopuolelle eikä oppilaiden käytöstä voi mitenkään aina ennakoida (vaikka kuinka ohjeistaisi)? 

Samassa ohjelmassa haluttiin, että oppilaiden ääntä kuultaisiin enemmän opetuksen sisältöä ja menetelmiä koskevissa asioissa.  Mikäs siinä.  Ehkä oppilaat pitäisi sitten ottaa mukaan jo opetussuunnitelmia laaadittaessa.  Kaiken kaikkiaan pitäisi miettiä, mikä on opetuksen tavoite.  Eihän se toiminnallisuuskaan mikään itsetarkoitus ole.

Kyllä koulunkin pitää muuttua, koska maailma muuttuu.  Eri asia on sitten, pitääkö kaiken sen maailman hälyn ja kiireen ulottua myös kouluun.  Eikö rauhassa kasvaminen ole aika hieno juttu? Ja opettajakin on valmis uudistumaan, kun hän kokee sen omista lähtökohdistaan tärkeäksi.  Olisi ehkä yhteiskunnallisen keskustelun paikka, mihin ja millaiseen muutokseen koulua halutaan viedä.

Yksi muutos, joka koulun täytyy ottaa huomioon, on sen muuttunut rooli tiedonjakajana.  Oppilaat kokevat saavansa itselleen tarpeellisen tiedon nopeasti ja vaivattomasti älypuhelimensa avulla. Opettajat joutuvat monesti törmäyskurssille juuri oppilaiden lyhytjännitteisyyden takia: kaiken pitää tapahtua nopeasti ja viihdyttävästi.  Onko tämä ongelma, joka pitää ratkaista, vai pitääkö se vain hyväksyä?  On puhuttu diginatiivien sukupolvesta ja myös siitä, että nämä puhelimetkin pitäisi jotenkin ottaa opetukseen mukaan.  Yksi nykytrendi on, että peruskoulun tehtävä on pysyä teknologian kehityksessä mukana.  Mitään muuta emme ilmeisesti tulevaisuudesta tiedä kuin, että siellä on paljon koneita.

Peruskoulun tehtävä on aina ollut antaa oppilaille valmiudet selvitä elämässä.  Tuntuu, että näitä elämässä vaadittavia asioita tulee koko ajan lisää.  Ehkä pitäisi miettiä, mitkä asiat ovat tärkeimpiä.  Uuden ajan uudet uljaat opettajat tarvitsevat myös näkemystä moraalisesti ja ekologisesti  kestävästä ja henkisesti rikkaasta, merkityksellisestä elämästä. 

Suomalaisia klassikkoja metsästämässä, osa 1

Yhdeksännellä luokalla oppilat tutustuvat suomalaisen kirjallisuuden vaiheisiin ja sen klassikoihin.  Eri aikoina on nostettu esiin kirjoja, joita oppilaiden on tarvinnut tuntea.  Kirjallisuuden kaanon kuitenkin muuttuu aikojen saatossa ja hienoja kirjoja on jo niin paljon, että vallitsee suoranainen runsauden pula.

On tärkeää, että oppilaat tutustuvat edes jollain tavalla kuuluisiin fiktiivisiin henkilöhahmoihin, joita ovat esimerkiksi:

- Väinämöinen ja Louhi
- Sven Tuuva ja Saarijärven Paavo
- Juhani, Eero ja Esko
- Matti, Liisa ja Juha
- Sinuhe ja komisaario Palmu
- Hilda Husso, Johanna, Silja ja Sonja O.
- Koskelan Jussi ja Rokka
- Vatanen, Raid ja Harjunpää
- Adalmiina, Pikku Myy ja Risto Räppääjä

Mitä merkitystä vanhoilla klassikoilla on nykynuorille paitsi yleissivistyksen kartuttaminen?  Yksi merkitys voisi olla siinä, että nuoret pääsevät näkemään, miten suomalainen on elänyt, ajatellut ja tuntenut.  Ja vaikka aika, paikka ja tilanne ovat eri, niin perustunteet ovat säilyneet samoina.  Kirjojen kielellä ja tyylillä on myös itseisarvo, josta voi sellaisenaan nauttia.

Oppilaat ovat tehneet kirjaesitelmiä, joissa he ovat kertoneet lukemastaan kirjasta ja sen tekijästä.  Ongelmana on ollut, että toisten tekemiä valmiita töitä voi löytää internetin avulla.  Opettajan on oltava aina askeleen edellä, joten tehtävänantoa on joka vuosi muutettu niin, että oma lukukokemus korostuu eikä työtä sellaisenaan voi kopioida mistään.

Minulla on ollut tapana aloittaa  suomalaisen kirjallisuuden käsittely siten, että oppilaat saavat "metsästää" eli bongata tunnistamiaan kirjallisuuden klassikkoja kirjoittamastani tarinasta (joka on joskus aikoinaan  julkaistu Äidinkielen opettajien liiton Virke-lehdessä).

Seuraavaan tarinaan on kätketty suuri joukko suomalaisten klassikoiden nimiä:

On jouluilta Havukka-ahossa.  Papin perhe on kokoontunut Alastalon saliin räiskyvän takkatulen ääreen.  Papin rouva lukee ääneen Vänrikki Stoolin tarinoita ja Välskärin kertomuksia.  Sisarukset Lea, Anna-Liisa ja Elsa kattavat pöytää, ja pojat, kaikkiaan seitsemän veljestä, istuvat lattialla.  Veljeksistä nuorin, Juha, vuolee ajatuksissaan lastuja takkapuista.  Ovelta kuuluu koputus.  Siellä on Kauppa-Lopo, työmiehen vaimo, joka on kerjuureissulla.  Hänellä on liuta lapsia mukanaan.  Heidät pyydetään sisään lämpimään.

    "Tällaisia kovan onnen lapsia ollaan", voihkii Kauppa-Lopo.  "Jouluyökin pitää viettää korvessa miehen kuoltua ja mieron tielle jouduttuamme.  Talosta taloon olemme kulkeneet ja yksin maantietä pitkin taivaltaneet.  Kovasydäminen Klaus, Louhikon herra, käännytti meidät oveltaan, vaikka vain tulitikkuja lainaamassa olimme.  Isästä poikaan semmoisia raakimuksia kaikki siinä talossa.  Yksi viskasi jauhot silmilleni.  Mokomatkin isännät ja isäntien varjot", lopettaa tuo maailman murjoma synkän yksinpuhelunsa.

    "Hurskas on kurjuutesi.  Maaemon lapsia olemme kaikki täällä Pohjantähden alla", huokaisee vanhan pappilan nyyinen haltija Reigin pappi, jota omaperäisen korpifilosofiansa vuoksi joskus myös Havukka-ahon ajattelijaksi tituleerattiin.  "Tuli se punainen viivakin vedetyksi.  Olisi pitänyt uskoa Ryysyrannan Jooseppia, kun tämä sanoi, ettei se köyhää kansaa mitään auta.  Huojuva talo se on meidän Putkinotko vieläkin ja vetää kaikista ovista.  Pitäisi kai lähteä rautatietä pitkin Helsinkiin.  Ehkä sieltä tehtaan varjosta meikäläinenkin leipänsä löytäisi", jatkaa Kauppa-Lopo valitustaan.

    "Käykää joulupöytään", kehottaa papin tytär keskeyttäen hetkeksi talvi-iltain tarinat.

    "Minkälainen olikaan Kauppa-Lopon  elämäntarina?" utelee pappi myöhemmin aterioinnin päätyttyä.  Pikku ihmisiä myöten kaikki ryhtyvät kuuntelemaan Niskavuoren entisen ylpeän tyttären tarinaa.  "Kerran kesällä, kun elämä ja aurinko olivat korkeimmillaan, tuli vieras mies ontuen taloon.   Tyttö ruusutarhassa sitoi tulenpunaista ruusuköynnöstä, vietettäisiinhän illalla juhannusta.  "Mikä miehen tien tänne toi?" kysäisin minä verta valuvin sormin.  Kertoi mies nähneensä unessa peiliin piirretyn naisen, josta oli tuleva hänen omansa.  "Kaikki naiset ne unia näkevät, mutta mikä mies sinä olet?"  "Onnellinen mies olen, vaikka äitini on nuorena nukkunut ja isäni Johannes vain.  Kotiseutuni on saari tuulten sylissä ja sinä olet uneni neito, joka vetten päällä kulkee."

    Niin vangitsi tuo rakastunut rampa minut tiukasti noitaympyräänsä ja vei väkisin mukanaan.  Minusta tuli hänen sudenmorsiamensa.  Eivät aavistaneet ihmiset suviyössä juhannustansseissaan, mikä vaarallinen juhannus siitä minulle tuli.  Surun ja rakkauden kesä vei mennessään palavan nuoruuteni.  Sellainen on minun säädyllinen murhenäytelmäni, laulu tulipunaisesta kukasta", lopettaa Kauppa-Lopo juhlallisesti, tuleen tuijottaen.

P.S.  Kirjojen nimet seuraavassa blogissa!

Kantani  ns. ALKAA TEKEMÄÄN -uutiseen: kieli  muuttuu  käyttäjiensä mukaan eli uudistus (taipuminen enemmistön edessä) on ok; itse olen niin tottunut käyttämään alkaa tehdä -muotoa, etten tästä tavasta aio luopua.  Mutta enää ei sitten tarvitse korjata tätä muotoa oppilaiden kirjoitelmista.

Suomalaisia klassikkoja metsästämässä, osa 2

Aiemmassa  blogikirjoituksessani olleeseen tarinaan kätkeytyivät seuraavat suomalaiset kirjat:

Jouluilta  (J.L.Runeberg)
Papin perhe  (Minna Canth)
Alastalon salissa  (Volter Kilpi)
Papin rouva  (Juhani Aho)
Vänrikki Stoolin tarinat  (J.L.Runeberg)
Välskärin kertomuksia  (Sakari Topelius)
Sisarukset  (Pirkko Saisio)
Lea  (Aleksis Kivi)
Anna-Liisa  (Minna Canth)
Elsa  (Teuvo Pakkala)
Pojat  (Paavo Rintala)
Seitsemän veljestä  (Aleksis Kivi)
Juha  (Juhani Aho)
Lastuja  (Juhani Aho)
Kauppa-Lopo  (Minna Canth)
Työmiehen vaimo  (Minna Canth)
Lapsia  (Teuvo Pakkala)
Kovan onnen lapsia  (Minna Canth)
Jouluyö korvessa (Maria Jotuni)
Yksin  (Juhani Aho)
Maantietä pitkin  (Pentti Hanpää)
Klaus, Louhikon herra  (Maria Jotuni)
Tulitikkuja lainaamassa  (Maiju Lassila)
Isästä poikaan  (Mika Waltari)
Jauhot  (Pentti Haanpää)
Isännät ja isäntien varjot  (Pentti Haanpää)
Mailman murjoma  (Juhani Aho)
Synkkä yksinpuhelu  (Olavi Paavolainen)
Hurskas kurjuus  (F.E.Sillanpää)
Maaemon lapsia  (Arvid Järnefelt)
Täällä Pohjantähden alla  (Väinö Linna)
Vanha pappila  (Ilmari Kianto)
Reigin pappi  (Aino Kallas)
Havukka-ahon ajattelija  (Veikko Huovinen)
Punainen viiva  (Ilmari Kianto)
Ryysyrannan Jooseppi  (Ilmari Kianto)
Köyhää kansaa  (Minna Canth)
Huojuva talo (Maria Jotuni)
Putkinotko  (Joel Lehtonen)
Vetää kaikista ovista  (Eeva Joenpelto)
Rautatie  (Juhani Aho)
Helsinkiin  (Juhani Aho)
Tehtaan varjossa  (Toivo Pekkanen)
Papin tytär  (Juhani Aho)
Talvi-iltain tarinoita  (Sakari Topelius)
Pikku ihmisiä  (Teuvo Pakkala)
Niskavuori-sarja  (Hella Wuolijoki)
Kerran kesällä  (Joel Lehtonen)
Elämä ja aurinko  (F.E.Sillanpää)
Vieras mies tuli taloon  (Mika Waltari)
Tyttö ruusutarhassa  (Maria Jotuni)
Ruusuköynnös  (Eila Pennanen)
Miehen tie  (F.E.Sillanpää)
Peiliin piirretty nainen  (Veijo Meri)
Kaikki naiset näkevät unia  (Marja-Liisa Vartio)
Mutta  (Eila Pennanen)
Onnellinen mies  (Arto Paasilinna)
Nuorena nukkunut  (F.E.Sillanpää)
Johannes vain  (Eeva Joenpelto)
Saari tuulten sylissä  (Anni Blomqvist)
Neito kulkee vetten päällä (Eeva Joenpelto)
Rakastunut rampa  (Joel Lehtonen)
Noitaympyrä  (Pentti Haanpää)
Sudenmorsian  (Aino Kallas)
Ihmiset suviyössä  (F.E.Sillanpää)
Juhannustanssit  (Hannu Salama)
Vaarallinen juhannus  (Tove Jansson)
Surun ja rakkauden kesä  (Jörn Donner)
Palava nuoruus  (Mika Waltari)
Säädyllinen murhenäytelmä  (Helvi Hämäläinen)
Laulu tulipunaisesta kukasta  (Johannes Linnankoski)

"Runous on maailman kaunein kieli" (Shailja Patel)

Olen aina rakastanut runoja ja runoutta on ollut ihana opettaa.Kun käsittelemme runoja, jotkut oppilaat kysyvät, mitä hyötyä runojen lukemisesta on.  -Ei välttämättä hyötyä, mutta iloa, on vakiovastaukseni.  Oppilailla on se käsitys, että runous on jotakin hämärää ja vaikeaselkoista. Jotkut runot ovat kyllä  minunkin mielestäni niin vaikeatajuisia, ettei niillä ole lukijalle paljoa annettavaa.  Mutta runoja  mahtuu maailmaan niin mahtava määrä, että jokainen löytää mieleisensä.

Riimi ei ole pakollinen runossa, vaikka oppilaat niin luulevat.  Sisältö on tärkein ja se, että runo lähtee lentoon (ajatuksen tai tunteen voimalla).  Joku on määritellyt runon silmänräpäykseksi, joka vangitsee hetken ja sen tunnelman.  Tämä ei ihan kaikilta onnistu, ja aika monet runot jäävätkin turvallisesti maanpinnalle.  Mutta tärkeintä on yritys ja uskallus.

On hienoa, jos oppilas keksii persoonallisia ilmauksia ja runokuvia.  Mutta tärkeintä on saada iloa etsimällä ja  löytämällä oikeat äidinkielen  sanat ilmaisemaan omia  ajatuksia ja ideoita.  Ja runo voi myös leikitellä sanoilla ja niiden merkityksillä.

Olen kirjoituttanut  vuosien varrella valtavasti runoja: väri-, kysymys-, modus-, vuodenaika-, eläin-, vesi-, perhos-, ylistys-, omakuva-, rakkaus-, suomalaisuus- jne. runoja.  Oppilasparat!  Mutta ehkä jostakusta kehittyi tällä tavalla runojen ystävä (tai sitten ei).  Nyt olen hieman hillinnyt runointohimoani ja opettanut maltillisemmin (runojakso kestää kolme tuntia). 

Aikaisempina vuosina toimitin koulumme sähköistä lehteä Männynneulasia, johon kirjoitettiin paljon, mm. runoja.  Olen seuraaviin runoihin pyytänyt julkaisuoikeuden siis jo aikaisemmin, joten en rikkone kenenkään tekijänoikeuksia kopioimalla muutaman parhaimmistosta tähän.

                                           "Hiljaiset sanat
                                           
                                              kuin henkäys,

                                          olematon ja kevyt,

                                    tai haltian huivin huiskailu,

                              hiljaiset holvit vanhoissa linnoissa,

                           pimeät käytävät ja kylmät kiviseinät,

                                  haukan liito öisellä taivaalla,

                         jossa tähdet tuikkivat hiljaista valoaan,

                                 ja hallan kosketus tuntuu jo

                                       syyskuun aamussa,

                                            hiljaiset sanat

                                    kuin olemattomat haamut."




                         

                                          "Yö on kaunis sana.

                                           Se kuvaa rauhaa

                                              ja hiljaisuutta,

                                               aikaa, jolloin

                                               voi olla yksin

                                                    ja

                                               miettiä asioita.

                                              Jääkuningatar

                                            on kylmä sana.

                                       Se tuo mieleen sadun,

                                                  jossa

                                         jääkuningatar  asuu

                                    kylmässä jääpalatsissaan

                                       lumen ja ikuisen talven

                                                keskellä."

  

                            "Olen keinu kirsikkapuun varjossa,

                                keinun hempeässä kesätuulessa.

                                   Olen pumpulinpehmeä pilvi

                                         sinisellä taivaalla.

                             Olen särkynyt ruukku marmorilattialla.

                      Olen kuihtuva ruusu vedettömässä maljakossa."